Telkillä hyvä vuosi

 Aamulla menin sittenkin katsomaan lammelle, oliko telkkä saanut poikasia. Ekaksi ryteikön läpi suunnistaessa minua tervehti vihaisesti tämä, jonka olen tulkinnut pensaskertuksi.

 Telkän taannoiset kosiomenot olivat tuottaneet tulosta. Ruovikon raoista näin poikasia, ensin yhden ja sitten useampia ja aina vain. Ne sukeltelivat ja olivat välillä ruovikon takana, joten en päässyt kärryille, montako niitä oli, mutta jotain 5-7.

 Emoa vain nukutti kovasti. Kaukana huomasin lisää poikasia, mutta ne olivatkin toisen telkän, emo ui niiden mukana.

Pusikosta lähti myös sorsapoikue. Kuin pitkä juna kauempaa katsottuna. Miten poikaset pysyvätkin niin toisissaan kiinni, että joskus olen jopa luullut isoksi käärmeeksi, kun tällainen revohka luikertelee ihan rannan reunassa. Ensin arvelin, että tämä olisi tavinaaras, aiemmin kun paikalla olin nähnyt taviparin, mutta vaikka kuinka tiirailen, on emon siipipeili kuvissa minusta kuitenkin sinisorsan. Eli pakko mennä joskus vielä katsomaan, olisiko tavikin saanut poikasia.

Toisella lammella oli myös telkkä saanut perillisiä, näitä oli kahdeksan. Mutta pettymyksekseni en nähnyt haapanoita. Varmaan mentävä vielä kerran ihmettelemään. Ehkä ensi viikonloppuna viimeistään ennen kuin ruoikko kasvaa niin, etten sen takia näe mitään.

Päivällä kävimme vielä paikassa, jossa yritin saada kiikariin kuhankeittäjää, mutta ei kuulunut ääntäkään. Ne eivät ole vielä tulleet tai sitten ovat vähentyneet entisestään. Miksi en kuvaillut vielä silloin lintuja, kun vielä vaikkapa 15 vuotta sitten lauloi kuhankeittäjä ihan oman tontin vieressä ja ääntä matkimalla sai sen tulemaan omaan pihakoivuun!

pensaskerttu, telkkä, sinisorsa

Nukuksissa

Ikkunasta huomasimme varpushaukan kyttäävän pikkulintuja. Se oli ihan nukuksissa ja nuokkui välillä silmät kiinni. Menin ulos ja nurkan takana heittäydyin mahalleni ja hissukseen työnsin kameraa ja päätäni maata pitkin esille. Ei ymmärtänyt lähteä karkuun, mutta ei enää nukkunutkaan, sillä tiellä kulki joku ohi koiran kanssa.
Arvoin pitkän aikaa, olisiko sittenkin ollut kanahaukka, sillä aiemmin kuvaamani varpushaukat ovat olleet ruskehtavan punertavia. Päädyin siihen, että tämä olisi kuitenkin vanha varpushaukkanaaras. Saa mielellään oikaista, jos joku tietää paremmin.

varpushaukka

 Kävelylenkillä nähtyjä kanadanhanhia.

Kuusi kukkii.

 Minua on alkanut risoa, että aina joku luulee, että pitkä putki kamerassa on vain itsetunnon kohottaja, jotkut mainitsevat jopa pippelin jatkeeksi. Eihän hyvänen aika putken koko ole itsetuntoasia. Laitan pari kuvaa, joissa oli vääränlainen putki mukana. Rannassa haara- ja räystäspääskyset lentelivät lähellä veden pintaa hyönteisiä napsien. Sattuipa tähän kohtaan liian lyhyt putki. Pidemmällä putkella ja nopeammalla rungolla olisin ehkä saanut kuvatuksikin lintuja lennossa.

 Pääskysillä on pesiä venekuurissa. Ne vilahtelivat aina välillä sisään ja ulos ja yritin tähdätä, mutta yritykseksi jäi. Sinne on mentävä joskus uudestaan oikein ajan kanssa. Eräänä päivänä pääskyt keräsivät vierestäni ojasta rapaa pesätarpeiksi, mutta kas kummaa, minulla ei ollut mukana minkäänlaista putkea. Kun menin seuraavana päivänä oikein kytikseen, ei lintuja näkynyt. Kun kiukuttelen valokuvauksen vaikeutta, mies aina lohduttaa, että kaikkihan sitä tekis jos se helppoa olis.

Ja eilen oli sitten toisin päin. Minulla oli pitkä putki mukana, ja sillähän on äärettömän hankala kuvata lähelle jotain pientä. Paatsamasinisiipiä, niitä Suomen kansallisperhosia, yritin saada kuvatuksi, mutta kun käsi tärisee kameran painosta, on onnenkauppaa, tuleeko mitään. Tässä sinisiipi mustikan kukilla.

Kangasperhonen myös pitkällä putkella kuvattuna. Tämä tuli vähän parempi.

Mutta valitettavasti minun kuvat ovat usein tärähtäneitä ja sekundaa, vaikka olisi oikeanlainenkin putki mukana. Mutta eikö se ole niin, että pitäähän amatöörin ja ammattilaisen ero näkyäkin jossain. Koskee tietysti alaa kuin alaa. Turhaahan sitä mihinkään ammattiinkaan kouluttautuu, jos amatööri samaan pystyy.
Valokuvaamisharrastus on tuonut vuosien mittaan valtavasti uusia elämyksiä. Ja olen oppinut tosi paljon uusia kivoja asioita luonnosta. Ja ennen kaikkea hämmästelen, miten paljosta olin paitsi silloin, kun en vielä kuvaillut. Joten harjoitukset jatkuvat.

Beigenvärinen

Erotinpa punavarpusnaaraan muista naaraista.  Varsinkin viherpeipon naaraat ovat minusta joskus niin samannäköisiä kuin tämäkin.

 Naaraalla näyttää olevan samanlainen tapa pörhistää päähöyheniään kuin uroksellakin, varsinkin jos se vähän pelkää, ja ainakin kosinta-aikana.

Urospuolikin piipahti näkösällä.

punavarpunen

Palokärjen hätäilyä

 Aamun linturetki tuntui turhauttavalta. Pikkulintujen ääniä kuului sieltä täältä, mutta mitään en nähnyt enkä ainakaan kuvaan saanut. Mutta sitten lähettyvillä kuului palokärkien kauheaa metelöintiä ja selvästi oli hätäilyääniä. En heti edes ajatellut mennä katsomaankaan, mutta kun meteli vain jatkui ja jatkui, menin kuitenkin. Paikalta lähti tämä musta lintu, minusta näyttää korpilta tai varikselta. Ainakin molempia liikuskelee lähialueilla.

Olin sen verran kaukana vielä, etten havainnut kaikkia tapahtumia, mutta kuvasin kuitenkin. Seuraavassa kuvassa on haavan rungolla palokärjen pesä, jonka edessä ovat molemmat emot ja pesästä kurkkii poikanen. Olivat vain niin oksien takana, että kuvatessani luulin kuvaavani tyhjää pesäaukkoa.

Hieman pääsin lähemmäksi ja tästä kuvasta näen, että urospalokärki on ilmeisesti jossain vaiheessa luikahtanut pesään, koska se nyt vahtii aukolta ja poikanen kurkkii selän takana.

 Olin jo aiemmin keväällä nähnyt palokärjen askaroivan itselleen pesää melko lähelle meitä, mutta jostain syystä olen luullut, että se ei tullutkaan siihen pesimään. Mutta kiva, että pesintä on tähän asti onnistunut, kunhan vain saa kasvatetuksi poikasen aikuiseksi.

Ei näyttänyt ainakaan kerralla kurkkivan kuin yksi poikanen. Jossain vaiheessa emo on taas huomaamattani lentänyt pesästä pois, koska tämä tuntuu kerjäävän ja katsovan jonnekin emonsa suuntaan. Onkohan kuoriutunut montakin poikasta alun perin. Ja montakohan katastrofia on pariskunta jo tänä keväänä kokenut.

Yksin kyhjöttäviä

Yksinäisiä vesilintuja siellä täällä. Tämä telkkä on tainnut jäädä ilman poikasia kun ei kerran ole hautomassa eikä näy jälkikasvuakaan.

Vielä oli yksi telkkäkoiraskin yksinään. Tämä ei ole tuon äskeisen puoliso, oli ihan muualla. Taitaa pian suunnitella etelään lähtöä.

 Kuikka uiskenteli ja sukelteli niin ikään yksinään. Tällä saattaa hyvinkin olla puoliso hautomassa.

 Pienellä luodolla yksi yksinäinen kalatiira kyhjötti. Usein mietin, miten yksin kököttävät tiirat tai lokit saavat aikansa kulumaan. Varsinkin kun aavalla järvellä ei juuri ole tapahtumia.

Jopa tätä sinisorsaa ihmettelen. Useana päivänä olen katsonut, miten se yksin kököttää tai ruokailee lammella. En vahingossakaan ole nähnyt toista puoliskoa, mikäli sillä sellaista on. Tälle lammelle tulin katsomaan itse asiassa härkälintuja, jotka sinne olivat jo tänä keväänä saapuneet, mutta ei ainakaan nyt näkynyt missään.

Nämä joutsenet olivat aiemmin ajaneet eräässä lahdenpoukamassa majailleet härkälinnut pois. Harmittelin kovasti, mutta kun toissapäivänä kävin uudelleen katsomassa, olivat joutsenet lähteneet ja härkälinnut onneksi tulleet takaisin. Jännittävää taas seurata kesän mittaan, missä pesinnät onnistuvat, missä käy köpelösti.

Yksi vaatimaton

Tämänaamuisella retkellä kuului useitakin erilaisia ääniä, mutta saikos äänen lähdettä näkyviin. Mitä vielä. Kaikki näkyville saapuvat olivat niitä tavallisia, peiposta nyt puhumattakaan. Tavallinen on tämäkin nyt esittelemäni. Lintukirjojen mukaan yksi tavallisimpia lintuja Suomessa, mutta huonoiten tunnettu vaatimattoman ulkonäkönsä vuoksi. Metsäkirvinen on tämä.

 Metsäkirvisen erottaa vielä yleisemmästä niittykirvisestä siitä, että tällä kupeiden viirut ovat vain hyvin ohuita viivoja.

 Ei ikuisesti siedä ihmistä tämäkään, vaikka aika lähelle päästääkin. Sinne lensi puun latvaan.

Metsäkirvisiä oli nyt useitakin. Tämä oikein veti aariaa ja samalla piti silmällä häiritsijää.

Peipon kanssa yleisin

Edessäni olevaan kuuseen lensi lintu.  Olin niin kovasti toivonut sitä sirittäjäksi, mutta taitaa olla sittenkin pajulintu. No tervetulluthan sekin on.

 Äänestä olisin hyvin tuntenut, mutta kun tämä ei puhunut mitään. Pajulinnun ääntä kuulin, ehkä tämäkin sitten on sellainen.

Lintupokerin neloset

 Menin taas pihaan pelaamaan lintupokeria. Tällä kertaa tuli varpusneloset. Vihervarpunen naaras.

 Punavarpunen ja vihervarpunen koiras.

Pikkuvarpunen.

Enkä saanut millään neljättä varpuslajia, että olisin saanut neloset, joten jouduin fuskaamaan ja ottamaan jokeriksi tämän aiemmin keväällä kuvatun: varpunen.

Värisuora pihassa

 Linnuilla voisi alkaa pelata pokeria. Pihasta löytyy vaikka värisuora, ei kuitenkaan ihan reeti. Punavarpunenkin on saapunut etelästä! Tänään näin eka kertaa.

Vihervarpusia on vieläkin runsaasti.

 Keltasirkkuja on jäänyt pesimään lähistölle.

 Keltasirkun hieno selkäpuoli.

Sinitiainen askarteli pitkään narun kanssa. Mustamarja-aronian oksia on joskus solmittu yhteen narulla, ja tiainen nyhti narusta pesätarpeita

Ja naapuritalon katolla pesii vitivalkoinen kalalokkipariskunta vieraillen meidän pihassa juomassa, uimassa ja ruokaa etsien. Minusta tämä ei ole ihan sama pari, joka aikoinaan eka kertaa siellä alkoi pesiä. Nämä eivät ole niin tuttavallisia ja ovat vähän pelokkaita verrattuna alkuperäiseen pariin. Alkuperäiset ottivat aina myös kontaktia, kun näkivät meidät.

Lintupokeripelin jokerina mustarastas.

punavarpunen, sinitiainen, keltasirkku, vihervarpunen, kalalokki, mustarastas.

Hyvät suojavarustukset luonnostaan

 Kas, tukkakoskelopariskunta oli tullut kalastamaan koskelle.

Niin erikoisia kuvioita heijastui veteen, että ei meinaa kalastavaa rouvaa huomata.

Kelluvaksi kiveksi  urostakin voisi luulla.

 Niin on naaras kiven muotoinen ja näköinen, että en meinannut tästä kuvasta sitä huomatakaan. Luulin ensin, että tässä on vain uros.

 En huomannut niiden saavan kaloja.

Ilmeisesti sittenkin vaistosivat minut, koska hiljakseen lähtivät avojärvelle.

Ja siellä heti kaloja tähystämään. Erottaisiko tästäkään lintuja kivistä, ellei tietäisi.

tukkakoskelo