Iltojen ilona

Pitkään aikaan en ole laittanut illalla perhoshoukutuslakanaa. Ei ole ollut suurta intoa, sillä aina tulee niitä samoja. Pelkkiä yökkösiäkin minulla on jo noin 70, mittareita noin 80 ja saman verran päiväperhosia ja muita. Mutta kun illalla oli lämmin, valotin pitkästä aikaa lakanaa. Ja kannattihan se. Tuli liuskayökkönen, jota olen jo pitkään toivonut, riemastuin suuresti. Tuli pari kolme muutakin uutta lajia, mutta en ole vielä niille ehtinyt etsiä nimiä, eivätkä ole näin hienoja.

Kyllä aina silloin tällöin tupsahtaa jokin uusi laji, tässä syksyllä uutena on tullut myös koivuposliinikas.

Isomittari ilahdutti minua jo alkusyksystä. Yöllä jo lopetin valon pitämisen ja sisälle mennessä se odotti minua oven pielessä.

Ja haapakäärömittari on niin ikään uusi minulle. Tämä on aika pieni perhonen, mutta saahan valokuvissa näyttämään suurelta.

Kehrääjämittari on myös komea, päiväperhosen kokoinen.

Samainen kehrääjämittari edestä päin. 

Aika jännä, että olin elänyt kymmeniä vuosia tietämättä, että meidän pihassa kulkee öisin tällaisia kulkijoita. Luulin, että mm. siniritariyökkönen on vain harvoissa ja valituissa paikoissa ja vain asiantuntijoiden löydettävissä. Kun sitten opin sen tuntemaan, niin sehän on jokakertainen vieras. Korkeus 5 cm, siipiväli ainakin 10 senttiä. Eilen illallakin se taas tuli pörräämään valon ympärille.

Harakat pihassa

Harakoiden kuvaaminen on hämmästyttävän haastavaa. Ne vaistoavat sellaistakin, mitä ihminen vasta meinaa ajatella, ja pakenevat paikalta. Tänään niitä oli kisailemassa useitakin. Vasemmanpuoleinen tuntuu hieman alamaiselta.

Siitä ne lähtivät lentoon ilman, että tuli taistelua.

Kauempana ainakin neljä tai viisi harakkaa yritti hätistää varista.

Tällä näyttää olevan kuin jotain vikaa silmien ympärillä. Joskus ennenkin olen nähnyt tällaisia nuoria harakoita.

Närhet varautuvat talveen

 Närhetkin ovat saapuneet pihapiiriin.

Paljon nuorta sukupolvea

 

Jouduin aamulla menemään Mikkeliin asti hampaan juurihoitoon, peräti 1½ tuntia lääkäri askaroi hampaan kanssa. Mutta sainpa samalla vihjeen, että kaupungissa on pieni lampi, jossa paljon lintuja. Suunnistin siis sinne. Oikein! Lintuja oli paljon, mutta minä vain en muistanut, että enhän minä osaa ottaa hyviä kuvia.

Hammaslääkäri kertoi, että nuoret joutsenet harjoittelevat lentoa. Luulinkohan minä, että ne juuri sillä hetkellä harjoittelisivat , kun siellä olisin. Kaukana olivat Suomen kansallislinnut ruokailemassa. Niitä oli ainakin kaksi perhettä. Paljon oli ainakin haapanoita, nokikanoja, sorsia ja tukkasotkia. Suuri osa nuoria lintuja. Täytyy jossain vaiheessa mennä sinne uudestaan.

Minulla on ollut tietokone pitkään jumissa, etten ole päässyt tänne blogiinkaan. Sillä aikaa ovat tehneet tämän bloginkin omituiseksi.

Ilakointia vedessä

Tänään seurasin pikkuvarpusten ja viherpeippojen peseytymisrituaaleja.

Jostain syystä tuntuu, että koko maailman viherpeipot ovat tulleet meille. Nuorissa on selvästi eri aikaan kesästä syntyneitä.

Pesun jälkeen on valtava määrä luttaantuneen näköistä porukkaa. 

Näytelmä oli mahtavaa katseltavaa, sillä peippoja tuli aina vain lisää. Viimeiset eivät altaaseen kerralla edes mahtuneet. Mutta yllätyin, että valokuvat eivät kertoneetkaan sitä, mitä näin. Valtava lintumäärä näytti yksittäisessä kuvassa yleensä vain suurelta epämääräiseltä lintukasalta.

Vaihteleva väritys

Menin tänä aamuna vielä päivystämään aronioiden luo, sillä nyt oli viimeinen tilaisuus kuvata niiden syöjiä. Marjat on nimittäin ihan kohta syöty. Tällä kertaa huomio kiinnittyi siihen, miten kirjaviksi nuoret mustarastaat ovat muuttuneet. Ihan kohta tämä saa mustan värin.

Ihan mustakin oli joukossa. Minulla vain ei ole käsitystä, onko tämä tämän kesän poikasia vai jo ikivanha ukko, kun oudon harmaata karvaa pukkaa poskista.

 Sinne lutkahti marja kurkkuun saalis. Ihan itselläkin tuntuu pala kurkussa.

Marjat pian napsittu

Mustamarja-aronian marjat ovat linnuille ilmeisen huomaamattomia. Olin havainnut, että nuoret mustarastaat olivat käyneet vähitellen napsimassa pensaasta makupaloja. Arkoja ovat linnut kuitenkin tulemaan pensaaseen. Kauan pitää tiirailla kauempaa puista, onko vaaraa, ja lähempänä vielä tarkistaa tilanne, missä kohtaa marjat ovatkaan.

Vaikeata oli linnulla, sillä pensaan oksat olivat kovin ohuita ja taipuvia, yhtä vaikeata oli minun heitä kuvata, sillä useimmiten olivat juuri selin minuun tai muiden oksien takana.

Mutta aina välillä meitä kumpaakin onnisti omissa pyrkimyksissämme.

Mietin, että näkeeköhän mustarastaat mustat marjat paremmin kuin muut linnut, koska ne ovat itsekin mustia. Elleivät näkisi hyvin lajitoveriaan, olisivat pulassa!