Nyt tuntuu, että pitäisikö muuttaa etelämmäksi, kun siellä kuuluu jo olevan vaikka mitä lintuja. Täällä nyt vain ei ole minun eteeni osunut muita kuin samat kuin talvellakin. Metsässä tuntuivat talitiaiset kovin kirmailevan keskenään.
Kevään merkkejä olen jo jonkin verran paikallisista kuullut: haukan soidinäänen olen kuullut, harakat, varikset, korpit ovat pitäneet konserttejaan, palokärki samoin. Eilen liiteli tosi korkealla valkoisia lintuja. Luulin haukoiksi, mutta osoittautuivat kevään ensimmäisiksi lokeiksi. Kun nyt vielä jaksaisi vähän aikaa odotella.
Onkhaan kukkotaistelua:) Hieno kuva.
VastaaPoistaGrande momento fotográfico.
VastaaPoistaUm abraço e boa 5ª Feira.
Eikös sitä sanota, että odottavan aika on pitkä. Sama vika täällä, millään ei malttaisi odottaa muuttolintuja. Tänään näkyi maakotka, kun lähistöllä oltiin lokkeja etsimässä. Aivan upea tintti kuva (`v`)
VastaaPoistaHieno toimintakuva! Eipä noita lintuja pahemmin ole polkunikaan varrelle ilmaantunut. Nekin tiaiset, jotka sattuvat lähistöllä olemaan, kaikkoavat kyllä saman tein. Ikkunan takaa sain 8!harakan ilonpitoa katsella, mutta kuvaamatta jäi. Olenpahan kuitenkin nähnyt ensimmäiset muurahaiset! :)
VastaaPoistaTsemppiä, kyllä ne linnut vielä ilmaantuvat sinne teillekin. Täällä on mustarasta lauleskellu jo pari viikkoa pitkin iltaa, kuulostaa ihnalta =). Rentouttavaa viikonloppua sinulle <3!
VastaaPoistaMukava tilannekuva tinteistä! Ei enää ole pitkä odotus: kyllä ne linnut tulevat pian!
VastaaPoistaHieno kuva talitiaisista. Kävin alkuviikosta Elfvikin lintutornissa tuossa Espoon puolella. Aurinko paistoi mukavasti ja lintuja oli yhtä monta kuin aurinkoja taivaalla, eli yksi varis. Pöllön huhuilua kuulin ja joku tikka hakkasi puuta. Eli ei täälläkään vielä mitään suurta muuttoa ola havaittavaissa.
VastaaPoista