Vihernopsasiipiä on tänä vuonna rutkasti.
Mötiäinen on kerännyt valtavat määrät siitepölyä mukaansa.
Samoin tällä on keltainen siitepölyvarasto mukanaan. Lensi tuohon oljen päälle ikään kuin olisi saapunut olki mukanaan. Ja siivet pyörivät vielä vinhaa vauhtia.
Leppäkerttulajeja on maailmassa tuhottomasti, nelisentuhatta erilaista. Suomessakin niitä on yli 60 erilaista. Ei siis ihme, että eteen saattaa osua uudenlaisia. Mustin pistein olen nähnyt, mutta valkoiset pisteet ovat uudennäköisiä.
Kivoja kuvia. Hieno tuo valkotäpläinen leppäkerttu.
VastaaPoistaExcelentes fotografias.
VastaaPoistaUm abraço e boa semana.
Voi apua! Valtavan upea kuva mehiläisestä! Isossa kuvassa näkyy hienosti siiven liikkeet. Melkein voi kuulla pörinän. Jännä leppäkerttu, ihan kuin sillä olisi suojakelmu päällä, kun katsoo reunoja. Kiva katsella muiden kuvia. Flunssa iski, ja jaltat ei oikein kanna.
VastaaPoistaHienoja hyönteiskuvia! Varsinkin tuo siiven heiluttaja. Laitoin äsken samanlaisen leppäkertun kuvan omaan blogiini.
VastaaPoistaIhana ötökkä potretti =).
VastaaPoistaenpäs oo ennen nähnyt tollasta leppistä..on kaunis.
VastaaPoistaLeppäkertussasi on kanssa kuusitoista pistettä, joten pitäisi olla tuomenpisarpirkko. Huomasin vasta äsken, että olin omalle leppikselleni antanut aivan uuden itsekeksityn nimen, jonka korjasin :)
VastaaPoistaKiitos kaikille kommenteista.
VastaaPoistaHienoa Pirkkoinkeri, että jaksoit laskea pisteet. Itse en varmaan olisi löytänyt tälle mistään nimeä. Kiitos.