Vielä löytyi uudenlaisia kuvia Lapin-matkalta. Kyllähän sitä aina kuvaa, kun vain joku valkkaisi ja järjestelisi kuvat. Onneksi porojakin näkyi siellä täällä.
Hyvä ettei sentään onnettomuutta sattunut.
Meille näytettiin Lapin parhaita lintupaikkoja. Tässä suotyypin lintupaikka vähän Sodankylästä pohjoiseen, ihan päätien vierestä lähtee pitkospuut lintutornille. Sinne on tienviittakin.
Ja tunturilaen linnut tulivat tutuiksi.
Kyllä minä sitten tykkään tunturikoivikoista, tunturipuroista, suomaisemasta.
Näkymä Norjan tuntureille sateessa.
Paluumatkalla Norjasta poikkesimme myös Tenojokisuulla. Koko viikon oli ollut aivan käsittämättömän hyvä sää, paluumatkalla alkoi jo sataa. Ja silloinhan säätyyppi muuttuikin niin, että pois lähdettyämme sinne oli satanut 10 cm uutta lunta! Meillä oli käsittämättömän hyvä säkä.
Tenojokisuulla oli mm. kaikenlaisia kahlaajia ja merimetsoja.
poro, merimetso, Lappi
Kyllä Lapissa on upeat maisemat. Poro on kaunis eläin. - Mukavaa alkavaa viikkoa! Meillä vielä sataa.
VastaaPoistaPorot on sitten hassuja otuksia. Näittekö pieniä vasoja? Todella märkä suo. Valtava "Lapin kuume". Jonkun aikaa on vielä vartuttava, ennen kuin helpottaa.
VastaaPoistaAlkukesän vihreyttä on ollut vielä tunturikoivikoissa.
VastaaPoistaPorot ne ei paljon autoja väistele.
Iski taas kaipuu Lappiin, kun katselen kuviasi...
VastaaPoistaExcelentes fotografias.
VastaaPoistaUm abraço e boa semana.
Andarilhar
Lappi on ihan oma maailmansa.
VastaaPoistaKuvia on nopea napsia, mutta jälkikäsittely vie todella aikaa.
Kiitos kommenteista. Poroja oli aika mukavasti vähän siellä täällä, pari vasaakin muistaakseni nähtiin ja Norjan puolella oli lampaita samalla tavalla irrallaan kuin Suomen puolella poroja. Lampailla oli vuoniakin, jotka suloisesti vilistäen juoksivat emojensa perässä.
VastaaPoistaLappi on todellakin oma maailmansa, ja uusi Lapin-kuume alkaa heti, kun sieltä tulee pois. Sinne on vain turhan pitkä matka. Harmi, että lentoja on Lappiin vain Helsingistä. Toisaalta, vaikka tästä menisi junalla Helsinkiin ja sieltä lentäen eteen päin, silti voittaa rutkasti aikaa.