sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Perhonen lentäköön

Aika mukavasti ollut perhosia tänä kesänä. Jokin hopeatäplä ohdakkeella.

 Ohdakeperhonen, aika haalistuneen näköinen.

Sinisiivetkin parveilevat.

 Eilen mustikoita peratessa ulkona  karttaperhonen tykkäsi tulla soittelemaan.

Olikohan mustikan makua jäljellä, kun oli pitkään paikallaan. Tänä aamuna se oli kallionauhuksilla mettä imemässä.

 Tummakirjosiipi pari viikkoa sitten.

 Häiveperhonenkin on viihtynyt pihassa tammen rungolta tihkuvia nesteitä imien.

Ja puutarhassa kehäkukilla ruokaili keisarinviittanaaras.

 Ja vieläpä ruskea valesina-yksilö.

Keväällä löysimme kuistin kaapista pienen kopallisen kehäkukan siemeniä, joita olemme joskus keränneet kehäkukistamme. Laitoimme kaikki maahan ja kas, ne olivatkin vielä kelvollisia ja nyt meillä on valtava alue täynnä kehäkukkaa. Ei ole vielä ainakaan houkutellut kuin tuota keisarinviittaa ja sitruunaperhosia. Ja tietysti kaikenlaisia ötököitä.

6 kommenttia:

  1. Nyt on ollutkin kauniita perhospäiviä. Karttaperhonen puhelimessa on hauska.

    VastaaPoista
  2. Ihanat perhoskuvat!

    Minulla perhoset ovatkin jääneet tänä kesänä vähiin kipeän jalan vuoksi. Jospa tässä vielä ehtisi :-)

    VastaaPoista
  3. Seita: minusta ainakin täällä on perhosia lennellyt runsaasti.

    Susanna: kyllä vielä ehtii, sesonkihan on vasta alkamassa. Tai riippuu tietysti siitä, millaisia prhosia haluaa nähdä.

    Marliska: kiitos.

    VastaaPoista
  4. Upeat perhosotokset. Karttaperhonen soittamassa on loistojuttu.

    VastaaPoista
  5. Onpa monenlaisia perhosia! Olen vaan lintuja tarkkaillut, joten en tiedä montaakaan perhosta nimeltä. Tässähän niitä tuli, ja vielä kuvan kera 😊

    VastaaPoista

Kommentit kovasti tervetulleita. Kiitos kaikista kommenteista jo etukäteen.