maanantai 18. toukokuuta 2015

Uudet sorsalinnut

 Sorsatuntemuksenikin on kasvanut. Limingassa oli monia erilaisia sorsia aina sinisorsista ja haapanoista lähtien. Mutta nyt esittelen vain ne, joista ei minulla vielä ollut kuvaa. Lapasorsia oli paljon sekä Limingassa että Hailuodossa.
 Sillä on niin valtava nokka, että lajista ei voi erehtyä. Rouvapuoli on samanlainen kuin muutkin ruskeankirjavat naaraslinnut, mutta nokka yhtä valtava kuin tällä uroksella. Ei ollut tästä helppo ottaa kuvaa, sillä se oli juuri aterioimassa ja pää oli suurimman osan aikaa veden alla ruokaa etsien.
Ristisorsa oli toinen minulle vieras. Mitään hyviä kuvia en saanut, mutta tästä kaukaisesta oleilijasta juuri ja juuri tunnistaa. Onpahan nyt ainakin nähty.

Oli siellä harmaasorsiakin, mutta niiden kuvat epäonnistuivat niin, että ei niistä iloa. En voi edes oikein sanoa lintua kunnolla nähneenikään.

lapasorsa, ristisorsa

5 kommenttia:

  1. Siellähän on melkoinen erikoisempien sorsien joukko. Lapasorsa uros talvehti täällä ja näkyi sillä puolisokin keväällä, mutta sitten katosivat :(

    VastaaPoista
  2. Tuula: En ymmärtänytkään, että Liminganlahti on todellinen aarreaitta kaikenlaisten lintujen näkemiseen. Sinne pitänee varmaan mennä joskus toistekin. Kunhan selviän näistäkin ensin ;)

    Susanna: erittäin mielenkiintoista ja vaihteeksi mukavaa vaihtelua.

    VastaaPoista
  3. Hieno ja antoisa reissu Liminkaan sinulla on ollut!

    Ristisorsa on yksi minun lempilinnuistani.

    Anu

    VastaaPoista
  4. Töyhtötintti: Se oli todella hieno reissu lintujen näkemisen kannalta, vaikka kuulin, että siellä ei silloin ollutkaan niin paljoa lintuja kuin tavallisesti. Ajoitus ei kuulemma ollut paras mahdollinen.

    Vasta nyt jälkeen päin olen todennut lintukirjoista, että on useita lajeja, joita ei muualla tapaakaan.

    VastaaPoista

Kommentit kovasti tervetulleita. Kiitos kaikista kommenteista jo etukäteen.