Pelastuihan se tämäkin päivä. Tähän mennessä on ollut vielä heikonlaista vesilintujen määrä, sillä järvet ja lammet ovat pääosin umpijäässä. Mutta missä on sulaa vettä, sinne muuttomatkalaiset pysähtyvät levähtämään.
Sainpas näkyviini uuden lintulajin: uivelon. Matkalla Lappiin pesimään ainakin kuuden koiraan ja kahdeksan naaraan parvi oli pysähtynyt sulaan jään reunalle isokoskeloiden ja telkkien kanssa. Tarkkaa uiveloiden lukumäärää en oikein saanut, sillä ne olivat melkein parinsadan metrin päässä kaukana ja oli vaikea saada selvää, mikä naaraista oli uivelo ja mikä jokin muu.
Tiedän, kuvat ovat huonot, mutta en näitä koskaan ennen ole nähnyt. Ehkä näen nyt joskus toistekin, kun olen tämänkin lajin oppinut havaitsemaan.
uivelo
Kuvan laadulla ei ole merkitystä, olethan todistetusti nähnyt uuden lintulajin. Hienoa!
VastaaPoistaHienoa, eettä näit uiveloita noinkin läheltä. En ole onnistunut saamaan niistä yhtään julkaisukelpoista kuvaa, vaikka naaraita olenkin tunnistanut, kun olen oikein suurentanut.
VastaaPoistaAivan mahtavat linnut olet nähnyt! Uivelot on todella kauniita lintuja.
VastaaPoistaOnneksi olkoon uivelosta!
VastaaPoistaExcelente trabalho me belas fotografias.
VastaaPoistaUm abraço e boa semana.
Kiitos kommenteista. Uivelon näkemisestä olen todella tyytyväinen. Eiväthän nämäkään kuvat ole "julkaisukelpoisia", mutta onpahan lintu nähtynä.
VastaaPoistaHieno havainto. Onnekas olit kun sait ohikulkumatkalaiset kuviin.
VastaaPoistaUiveloita on nyt liikkeellä :-)
VastaaPoistaKoiras on ulkonäöltään erityisen sykähdyttävä - onneksi olkoon mahtavasta löydöstä!