perjantai 16. elokuuta 2019

Ikkunasta näkymiä

Alkukesästä lenteli pikkulintuja vähän väliä ikkunaan. Joku selvisi hengissä, joku kuoli. Vaikka jossain vaiheessa hankimme pelottavan pöllön, kopsahti tämä tintinpoikanen kuitenkin ikkunaan, mutta jäi ikkunan edessä oleviin kukkiin virkoamaan.

 Tällainen tuulessa heiluva pöllä, joka välkkyy auringossa eri väreissä. Hyvin on auttanut, paitsi tuohon tinttiin.  Tuota pöllöä mallina pitäen olemme piirtäneet ja leikanneet mustasta kartongista joka ikkunaan pöllön. Ei ole tullut ruumiita sen jälkeen.
Usein on pihassa näkynyt myös haukka ajamassa takaa lintuja, viimeksi oli pulujen perässä.

 En tiedä kuinka monta pöntöllistä tänä vuonna pikkuvarpuset ovat saaneet poikasia, mutta tosi paljon kuitenkin. Tuntuu, että piha on niitä täynnä. Minusta tuntuu, että ainakin useampi pariskunta on saanut ainakin kaksi pesyettä kukin. Tässä niitä on vilvoittelemassa.

Kun oli niin tosi kuivaa, on ruohikko aivan ruskeaa, samoin kukka- ja kasvimaa on ollut kuivaa kuin tuhka. Sipulimaa oli aivan täynnä pieniä koloja. Pikkulinnut olivat pitäneet kasvimaata hiekkakylpypaikkana.
Kesän mittaan oli pihassa valtavasti myös viherpeipon ja vihervarpusen poikasia. Nyt ei niitä ole vähään aikaan näkynyt.

3 kommenttia:

Kommentit kovasti tervetulleita. Kiitos kaikista kommenteista jo etukäteen.