sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Hämmästyttävää

Pähkinälaarissa on verkko, ettei sinne pääsisi isot rontit. Silti kurrekin saa keploteltua itsensä häkkiin. Ja vaikka isot reiät on tukittu, oli siellä eräänä päivänä ollut kuulemma harmaapäätikkakin.

Tajuttoman iso etana. En ennen ole täällä nähnyt, ulkomailla kylläkin. Olihan se ainakin kymmenen senttiä.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kaunis päivä

 Niin kaunis ihana päivä tänään. Onneksi oli tilaisuus lähteä luontoon. Saalis vain jäi laihanlaiseksi. Hömötiaisia lenteli hämmästyttävän paljon useissa kohdin, mutta kuten arvata saattaa, ei hidas ihminen tahdo ehtiä menoon mukaan.

 Kaksoset. Puolukassakin on jo uusia kukkia.

Vielä lenteli yksi herukkaperhonenkin. Ja puolukoita oli niin makeita ja ihania suuria, mutta kun pakastin pursuaa muutenkin, ei niitä voinut enää poimia.
Valtavat määrät lenteli jotain mittariperhosta, mutta ei edes sen vertaa pysähtyneet, että olisi tunnistuskuvan saanut.  Muuta mainittavaa ei sitten juuri tapahtunutkaan tällä reissulla.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Luontopolun maisemia

En ole juurikaan laittanut tänne maisemakuvia, joten välillä sellaisia. Nehän ovat kaikki samanlaisia: vettä, kallioita, metsää. Tänne on tänä kesänä merkitty noin 13 kilometrin pituinen Norppapolku (vaikkei mitään norppaa ole näkyvissäkään muualla kuin kirkonkylän norppapatsas.) Kiersin sitä eräänä päivänä osan matkaa ja räpsäisin muutaman kuvan. 
Huonokuntoiselle en voi korkeimpia kohtia suositella. Korkealle jyrkälle kalliolle päästäkseen on noustava välillä ihan nelinkontin melkein pystysuoraa seinämää. Minusta olisivat polun viitoittajat voineet tehdä pienen kiertotien, tämä on peräti vaarallinen. Joissain kohdin voisi olla portaat tai jokin tukiriuku. Itse kiersin päinvastaiseen suuntaan ja olisin varmaan tippunut alas, ellei välillä olisi kasvanut puita, joista sai tukea.


Koko reitti kulkee periaatteessa järvenrantaa.
Ja hiekkarannassa kimmeltää  tuhansia tähtiä.
Korkealta kalliopaadelta näin kuikkaparven. Matkan aikana ihan lähettyviltä pyrähti kolme kertaa lentoon joitain metsäkanalintuja. Minulla ei vieläkään ole ollut onnea saada niistä kunnon kuvia.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Iltaisia vieraita

 Viime aikoina on mennyt aika yöperhosia tutkaillessa. Huomattavasti vaikeampaa löytää kirjaville ja hailakoille olioille nimeä kuin päiväperhosille. Mutta kaikkeen tottuu. Olen mielestäni edistynytkin. Nimi löytyy joka kerta helpommin ja kuvaaminenkin luonnistuu jo paremmin. Joka ilta olen saanut uusiakin lajeja. Yhteensä lakanavalon ja syötin avulla olen saanut nyt lähemmäs kaksikymmentä uudenlaista lajia. Pakko minun on laittaa jokunen kuva tännekin.

Tunturimittari on varsin yleinen. Joka ilta niitä tulee lakanalle useita ja laji näyttää olevan kovin muunteleva, aina vähän eri näköinen.

Tämäkin on niin ikään tunturimittari. Minulla tulee näistä mieleen entisajan villapaidat. Olisiko paitojen mallit ennen otettukin näistä.

 Harvoin saa mittareiden tai yökkösten alussiipiä kuvatuksi. Tämäkin on tunturimittari.

 Punamäkiyökkösestäkin olen saanut paremman kuvan kuin ihan eka kerralla.

Keltamäkiyökkönen.

Keltapiiloyökkönen.

 Ruskohirsiyökkönen oli aika isokokoinen. Tämäkin on niitä, jotka suojautuvat olemalla samannäköisiä kuin jokin laho puupala.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Onnellinen loppu

Taas näyttää edessämme olevan joku pelastettava. Mutta matkaa on niin paljon, että emme pääse pelastamaan.
 
 Hukkumaisillaan oleva yrittää räpistellä rantaan päin ja osoittautuu sudenkorennoksi. Sillä on ainakin metri lähimmälle kaislalle, mutta vaikka se on pitkään räpiköinyt henkensä edestä, se pääsee kuin pääseekin kaislan luo.

Siitä se viimeisillä voimillaan saa hiissatuksi itseään ylemmäksi ja ylemmäksi.

Loppu hyvin. Sudenkorento jää lepäämään ja kuivattelemaan itseään aurinkoon.

torstai 8. syyskuuta 2016

Kauan toivottu

Kyllä pitää olla ohdakkeista tämä lintuharrastuskin. Monta vuotta olen yrittänyt saada töyhtötiaisesta kunnon kuvaa. Tai edes kunnolla nähdä. Nyt se hyppelehti puiden oksilla.
Ja tinttien tapaan tuli uteliaana katsomaan, mutta ei paikallaan juuri pysy millään. Vasta lenkin jälkeen alkoi aurinko paistaa ja menin uudelleen paikalle, jos saisin parempia kuvia. Ei ollut lintua enää missään. Nyt sitten vain taas odottelemaan uutta kohtaamista töyhtiksen kanssa.

Sinitiainenkin etsi oksista jotain syötävää, mutta aina välillä vilkuili uteliaana.

töyhtötiainen, sinitiainen

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Tulipahan kokeiltua

Ei järin hyvää kuulu kuvauksille ja uusien lajien tunnistamiselle. Kamera ei ollutkaan viallinen vaan objektiivi, enkä ole vielä saanut uuttakaan. Jollain olemattomalla laajakulmaobjektiivilla tai pikkukameralla olen nyt yrittänyt saada jotain muistikortille.
Gammayökkösiä on lennellyt vähän joka  kävelylenkillä. Mutta voi maailma, miten vaikea kuvattava. Perhonen ei pysy juuri hetkeäkään paikallaan ja sitten kun ja jos se laskeutuu kukalle, se värisee tolkuttomasti koko ajan. Hermoja raastaa sellainen perhonen. Lentää kuitenkin päivisin, vaikka on yökkönen!

Pienellä reissulla bensaa ottaessa lensi tällainen karvaturri bensatankille. Se oli juuri kahden tankin välissä, ja siellä kävi tuuli ja läpiveto kuin kaupunkien kivitalojen välissä ja porttigongeissa ikään. Hyvin se pysyi paikallaan heilumisesta huolimatta. Taitaa olla hyvät imukupit jalanpohjissa. Tälle olisi ollut kiva löytää nimi, mutta en millään löydä mistään samannäköistä.


Nyt alkaa iltaisin pimeys jo sen verran aikaisin, että minäkin saatoin ihmisten aikaan laittaa valon ja lakanan pihaan houkuttelemaan yökkösiä. Viitisen eri lajia ilmestyi paikalle sen tunnin aikana, jona jaksoin päivystää. Huppukeltayökkönen on uusi ja mieluisa tuttavuus. Hauskaa, että perhosiakin voi olla hupullisia.


Tämä näytti pimeällä ja valolla niin tosi punaiselta. Se on minusta kovasti samannäköinen kuin kirjassa punamäkiyökkönen.
Muista lajeista ja kuvista ei sitten kannata mitään mainitakaan.

torstai 1. syyskuuta 2016

Eteen sattunutta

Naamaripäinen pikkulepinkäinen istuu aina tähystämässä kuusen latvassa, kun paikan ohi kulkee.

 Pääskysenpoikanen ihmettelee.

 Tämä ei ole koivun norkko, vaan jokin "liikkuva" sieni. Minulle on sienen nimikin kerrottu, mutta ei näköjään sekään ole pysynyt päässä. Taisi kuulua limasieniin.

 Keskustassa on vanhoja omenapuita, jotka eivät tavallaan kuulu kenellekään. Niistä on tippunut mahdottomat määrät omenia, joita liuta sorsia käy aina syömässä. Mutta omenat tahtovat olla kovin liukkaita, joten hampaattoman on melkein mahdotonta saada niistä mitään irti.

 Kyllä kiukuttaa ja turhauttaa  pientä tällainen!

 Ja vielä hankalampaa niiden syöminen on asfaltilla ja omenien kieriessä alarinteessä.

Isokoskelon poikasetkin ovat jo isoja. Emo viiden poikasensa kanssa, vaikkakin yksi nuorukaisista on toisen takana.

perjantai 26. elokuuta 2016

Välähdyksiä kesältä

 Kaksi viikkoa olin ilman tietokonetta, kun meni kone rikki. Sitten meni kamera mitättömäksi enkä voi ladata siinä olleita uusimpia kuvia koneelle, sillä vein kameran huoltoon. Esittelen nyt sitten sekalaista pikkupokkarilla kuvattua kesän aikana.
Mäkimeirameissa lenteli eräänä päivänä koko päivän jokin perhonen, joka näytt hienolta. Mutta nyt huomaan, miten pokkari on todellakin hidas perhosten tai lintujen kuvaukseen. Gammayökköseksi tulkitsin tuon yllä olevan.

Kesällä tuli käytyä tyttären ja lapsenlapsen kanssa Kolmårdenissa. Siellä oli tietysti jos jonkinlaista eläintä. Paljon sellaisiakin, joita ei tavallisesti näe eläintarhoissa, kuten vaikkapa  kirahvi, kenguru ja tuo yllä oleva nimensä menettänyt :(

 Yli kaksisenttinen ötökkä ilmestyi pihaan. Taitaa olla suursukeltaja.

Täällä oli viime viikonloppuna kirjakemmakat eli kirjallisuuspäivät. Pari päivää oli kaikenlaista hienoa ohjelmaa. Yksi osuus oli lauantai-iltana runoristeily, jossa Aulikki Oksanen lausui runojaan ja Katriina Honkanen lauloi laulujaan laivan kannella, ja maisemat silmiä hivelevät. Ilta oli tosi hieno, sattui sateeton ilta. 


Kunta on istuttanut kirkonkylään ison alan auringonkukkia. Menin toivorikkaana kuvaamaan. Mutta miten kävikään. Kukat ovat kaikki ½-1 metrin minua korkeammalla, miten niitä saa kuvatuksi!
Pitäisi itse päästä jonnekin ylemmäksi, mutta se ei ole mahdollista. Kukissa oli lintujakin, mutta minulla ei ole nyt sitten sitä kameraa! Saa nähdä, meneekö minulta koko syksy sivu suun kuvauksetta.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Uudenlainen rastas

 Onnistipa minua saamaan uusi lintukuva kokoelmiini. Luulin räkättirastaaksi, mutta se olikin kulorastas. Onneksi lintu malttoi odottaa niin kauan, että sain jonkinlaisen todistuskappaleen. Nyt minulla on kaikki rastaat paitsi sepelrastas. Sen saadakseen pitäisi lähteä vissiin Lappiin. Tästä kulorastaasta olen yhtä onnellinen kuin lapsenlapsi Pokemonin Pikachusta!

Kiva nähdä punatulkkuja välillä muuallakin kuin pihan ruokinnalla. Oikein jäivät minua tuijottamaan. Harvoin metsässä ehtii tunnistaa, kuka siellä pensaaseen kiirehtii.

kulorastas, punatulkku