tiistai 18. kesäkuuta 2019

Järvellä nähtyä


Eilinen päivä oli aivan ihanteellinen melonnalle: aurinkoinen, lämmin, tuuleton. Kolme isokoskelonaarasta tuli vastaan eivätkä oikein noteeranneet melojia mitenkään, kaloja vain tähystelivät vedestä. Mutta missä poikaset? Ei ollut niillä sellaisia.

Jonkin matkan päästä osui kohdalle isokoskelonaaras, jolla oli kuusi poikasta, aika isoja jo. Olisivatko äskeiset naaraat työntäneet omansa tälle päivähoitoon? Sellainen kuulemma on koskeloilla mahdollista. Vai onko niillä koskaan ollutkaan ensimmäistäkään. Monilla luodoilla ja kivillä seisoskeli myös lokkeja ilman poikasia.
Meloimme hyvin matalaan poukamaan, jossa ei ollut vettä kuin nimeksi, ja yhtäkkiä yllättäen edessämme seisoi kaksi kurkea! Ei näkynyt jälkikasvua niilläkään. Jonkin ajan kuluttua järvellä näkyi kolme kuikkaa, melko kaukana kuitenkin.


Menin melonnan jälkeen pienelle lammelle, jolla edellispäivänä mies oli nähnyt joutsenparin kahden poikasen kanssa. Nyt ei ollut enää kuin yksi poikanen! Valitettavasti törmäsin näihinkin yllättäen ja tulin häirinneeksi niitä, sillä en tiennyt niiden tarkkaa olinpaikkaa.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Onnelliseksi tekevä

 Mikähän Murphyn laki on se, että kun vuosikausia odotin ja yritin näkeväni ritariperhosen ja toivoin saavani jopa kuvan siitä, ei vilaustakaan siitä koskaan missään. Kun sitten viime kesänä vuosien etsinnän jälkeen siitä vihdoin sain kuvia, tupsahti tänään ritariperhonen peräti omalle pihalle. Ja jäi jopa imemään kukkaa, että saisin kuvata.
Kyllä se vain on niin komea ja hieno, että se tekee ihmisen onnelliseksi. Vaikka sain eilen kuvatuksi kaksi itselleni uutta mittariperhosta ja olin niistäkin ylen tyytyväinen, kyllä tämä silti tuntuu voittavan.

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Kaksi lintua

 Itse asiassa olin perhosia kuvailemassa, kun viereisestä pusikosta viitakerttunen yritti hätyytellä minua pois. Sen äänen olen oppinut tunnistamaan hyvin. Ja se on siitä mukava lintu, että näyttäytyy selvästi.
Jo on sorsalla hyvä suojaväri. Sitä ei kyllä ikimaailmassa löydä kukaan, ellei tiedä. Tämä oli ihan tien vieressä. Sitä ei olisi huomannut ollenkaan, ellei mies olisi sattunut noukkimaan tyhjää oluttölkkiä juuri linnun nenän edestä.

Eilen autolla ajaessa tiellä oli lintu. Eihän siinä vielä mitään ihmeellistä, mutta se sattui olemaan käenpiika. Ja kamera tietysti takapenkillä hyvin pakattuna, niin että se siitä sitten.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Alkukesän kukkijoita

 Vaihteeksi puutarhan kasveja. Ehkä joku muistaa, kuinka surkuttelin keväällä, miten komeat narsissit joutuivat lumen alle, ja vieläpä kahdet eri lumet saivat niskaansa. Mutta taisi jäätävä lumi tehdä niille hyvää, sillä narsissit kestivät komeina toista kuukautta, mitä pidän jo ihmeenä. Tosin lumi oli painanut niitä niin, että lopulta tarvitsivat jo tukea.

 Narsissien jälkeen penkkiin ilmestyvät tulppaanit, niitä olen hankkinut monenvärisiä.

 Ensimmäisiä kukkijapuita ovat luumu- ja kirsikkapuut, samoin vanhanajan kriikunat, joissa on aina niin tajuttomasti kukkia, mutta varsinkin kirsikat saavat vain vähän hedelmiä aikaiseksi. Sehän kukkii aina niin kylmään aikaan, jolloin ei juuri pölyttäjiä lentele.

Omenapuita on meillä monta ja osa ikivanhoja. Tänä vuonna oli komea kukinta, mutta voi, vain muutaman päivän kesti parhaimmillaan. 

Angervoja on monenlaisia ja monennimisiä, suurin osa kevätkukkivia. Tämä norjanangervo on kovan kohtalon oma. Aina jokin vikuuttaa sitä, viime talvena olivat kauriit lyhentäneet sitä monestakin kohdasta, samoin joidenkin ruusujen oksat olivat joutuneet niiden ruuaksi. Eivät näköjään piikit haittaa.

Tätä unikkoa ei juuri hoideta, aina se sinnittelee kuitenkin heinien seasta ja tosi komeana, mutta ah niin vähän aikaa kestävät nämäkin kukat. Pihan kuumimmalla seinustalla kun ovat.

 Lemmikit ovat levinneet vähän joka puolelle.

Nämäkin saisivat kukkia pitempään, mutta eteläiseen suuntaan niidenkin olinpaikka on.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Ei kiinnostanut

Melko mahdoton on auroraperhonen kuvattavaksi. Se ei pysähdy tavallisesti millään. Nyt se pysähtyi hetkiseksi, muttei tässäkään kauaa viihtynyt.
Sillä oli nimittäin koko ajan mielessä puolison etsintä.

Koiraita oli peräti kaksi. Ne kisailivat ja taistelivat keskenään, kumpi pääsee naaraan luo. Ja välillä olivat naaraan kimpussa kumpikin yhtaikaa.

Vaikka naaras ei yhtään liehittelyistä välittänyt. Takaruumis pystyssä se viestittää, että ei kiinnosta. silti koiraat yrittivät lähennellä.


lauantai 1. kesäkuuta 2019

Tämänpäiväiset eläimet

 Kuulin aamulla ensimmäistä kertaa tänä vuonna kuhankeittäjän laulelevan lähistöllä. Päätimme mennä päivällä tietylle paikalle, jossa joka vuosi on kuhankeittäjiä, minulla kun ei siitäkään ole vielä kuvaa, vaikka sen ääni kuuluu joka kevät. Eivät ole vielä kehitelleet sellaista kameraa, joka tallentaisi linnun kuvaksi äänen perusteella! Pihassa lähtiessä harmaapäätikka katseli, että siinäs menette.

 Vaan ei kuulunut siellä kuhankeittäjää, ei ilmeisesti ole vielä saapunut. Valtava määrä kaikkia muita lintuja kuului. Rastaallakin näyttää olevan jo poikasia.

Olin astua polulla käärmeen päälle. En tiedä, onko kyy vai rantakäärme, ilmeisesti nuori, sillä ei ollut lajituntomerkkejä.
 Lähti karkuu tietysti polulta ja kauempaa tuijotti minua. Retkellä en muita kuvia saanutkaan. Pitää mennä viikolla uudelleen ja yksin, saa rauhassa kytätä. Ainakin sirittäjän, hömötiaisen ja monen tuntemattoman ääniä kuului. Sinne vain ei viitsi joka päivä mennä, on ainakin 20 km matkaa.

Mutta kotipiha on varma lintupaikka. Monta päivää laulanut kirjosieppo rakentaa pesää vaimonsa kanssa.
Oravan puvunvaihto on kesken, ihan törkeän näköinen näin väliaikana.

Pihan toisella puolella västäräkki hyppeli, suussaan kai hyönteisiä.

Vähän väliä se hyppäsi ilmaan viinimarjapensaan alla. Ilmeisesti metsästi hyönteisiä.

Lopputuloksena taas jälleen kerran: ei pidä mitään lajia yrittää löytää. Pitää olla tyytyväinen siihen, mitä yllättäen tulee eteen.

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Pääkohde vieläkin väistelee

Alkukeväästä lähtien olen istunut aina välillä pihassa piiloteltassa. Parhaimpina aikoina saatoi varttitunnin aikana, jonka jaksoin kerralla kyttäillä, näkyä pitkälti toistakymmentä eri lajia. Vihervarpusia näyttää jääneen näille seuduille pesimään runsaasti.

Peippopariskuntakin pesii jossain lähistöllä. Telttakojusta sojottaa ulos pitkä kameran putki ja aina kun laukaisee, linnut ihmettelevät naksausääntä epäluuloisina.

 Hyvä ettei ruoka mene väärään kurkkuun säikäyksestä.

Pikkuvarpuset seurailevat tikan tekemisiä.

Punatulkku on juuri lähtemässä lentoon.

Se, miksi niin uskollisesti hiippailin kojuun, on tässä. Punavarpusta näkee niin harvoin, ja minulla ei ole kauhean hyviä kuviakaan siitä, ajattelin saada parempia kuvia. Mutta lintu ei ole suvainnut tulla näkyville. Vain ikkunasta olen tämänkin melkein kuukausi sitten räpsäissyt. (Kolminkertaiset ikkunat eivät ole kuville parhaat mahdolliset). Kojussa istuessa se kuuluu laulelevan lähistöllä, joten minulla harjoitukset jatkuvat.
Se ei muutenkaan ole viihtynyt pihapiirissä niin paljon kuin menneinä vuosina. Viereisen tontin horsma-angervo-koiranputkiryteikkö on istutettu koivulle ja puut ovat nyt jo niin korkeita, että ei ehkä miellytä punavarpusta. Ei miellytä ilmeisesti enää viitakerttustakaan, joka matalan kasvuston aikana ilahdutti meitä laulullaan ja jonka opin hyvin tuntemaan. Saavuttuaan luritti tuttuun tapaan, mutta on nyt lopettanut, varmaan siirtynyt muualle.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Jokunen vesilintukin saapunut

On ollut niin paljon menoa ja meininkiä, etten huhtikuun jälkeen ole ehtinyt enkä muistanut ollenkaan käydä katsomassa järvellä, olisiko sinne tullut vesilintuja. Tiedän yhden vakituisen paikan, jossa on joka vuosi ollut tukkakoskeloita. Nytkin siellä oli kaksi koirasta ihan rannassa lepäilemässä. Mutta olin huomaamattani kävellyt melkein niihin kiinni. Tietysti oli rantapusikkoa edessä, joten ei liian lähellä olokaan tee autuaaksi. Olivat niin lähellä, etten saanut niitä edes samaan kuvaan. Enkä voinut yhtään liikkua parempaan kohtaan. Ihme kyllä, osasin olla niin, että eivät koko aikana tulleet tietämään läsnäolostani.
Tukkakoskelonaaraita ei näkynyt, mutta jonkin matkan päähän lensi isokoskelonaaras.

Siirryin toisaalle. Nyt ei ollut ongelmana lintujen liian lähellä olo, vaan päin vastoin, etäisyyttä oli liikaakin. Kuikkapari kierteli toisiaan lemmekkäästi, nyökyttelivät vuoron perään. Elin toivossa, että innostuisivat esittämään paritanssiakin, mitä televisiossa on joskus näytetty. Mutta ei, välillä vain oikoivat koipiaan ja jatkoivat lemmekästä toistensa kiertelyä.
Kauempana laskeutui veteen härkälintu. Peipot, pajulinnut, kirjosiepot ja tuntemattomat pikkulinnut pitivät konserttia puissa. Siinäpä tämänaamuinen retki.

lauantai 25. toukokuuta 2019

Varis ja nokivaris

Jo kerran aiemmin  julkaisin nämä kuvat, mutta poistin ne, kun luulin laittaneeni väärää tietoa. Tässä mielestäni vierekkäin nokivaris ja varis, Schönbrunnin eläintarhassa niitä kisaili ja leikki keskenään useita. Se miksi välillä poistin julkaisun, johtui siitä, että netistä katsoin videolta Schönbrunnin eläintarhan lintuja, ja videolla eläintarhan hoitaja nimitti tätä mustaa korpiksi.
Olen tutkaillut asiaa sittemmin usealta taholta, ja edelleenkin pidän tätä nokivariksena. Se on ihan saman kokoinen kuin varis, korppi on huomattavasti isompi - ja minusta romuluisempikin ja paksumpinokkainen.

Olen saanut myös selville, että Länsi- ja Lounais-Euroopassa esiintyy vain nokivarista, idässä on vain variksia, ja niiden kapealla kohtausalueella tavataan molempia. Itävalta sattuu juuri molempien lajien rajavyöhykkeelle. Lajit myös risteytyvät keskenään, joten  niitä voi olla jos jonkinnäköisiä.

  Nämä kolme alinta Belvederen linnan puistossa olivat oudon näköisiä, joten lienevät risteymiä. Niitä oli muitakin kirjavia, joillakin enemmän harmaata kuin mustaa ja päin vastoin, ei kunnon varis tai nokivaris kumminkaan.
Joissakin maissa pidetään näitä kahta samana lajina, joissakin eri lajeina. Jotkut pitävät nokivarista variksen alalajina.

En saanut kovin luotettavaa kuvaa muutenkaan Schönbrunnin eläintarhan työntekijöistä. En ollut varma, vieläkö eläintarhassa oli lintutalo, joten lippua ostaessa kysyin kassalta, onko sitä vielä. Kassaneiti pyöritteli silmiään ja hämmästeli vähän aikaa ja sanoi, ettei mitään erillistä lintutaloa ole. Hän oli sitä mieltä, että tarhassa näkee lintuja vain, mikäli jokin yksittäinen luonnossa elävä lintu sattuu eksymään paikalle. Kassaneiti oli väärässä. Oli siellä lintutalo, ja oli muitakin lintuja eri puolilla eläinpuistoa.
Ja olihan siellä pandakin. Tästä itävaltalaiset tuttavat kertoivat, että Kiina ei myy sitä Itävaltaan, on antanut pandan vain lainaksi joksikin aikaa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Lintuja maailmalta

mesitangara
Tässä vielä muutama lintukuva Schönbrunnin lintutarhasta.
siniselkätanssija
etiopianrilli
helttajassana
Kaikille en ole vielä keksinyt nimeä, sillä vaikka kuvasin kaikki esittelytaulutkin, ei tauluissa näytä olevankaan kaikkien lintujen kuvia ja nimiä. Ja toisaalta taas tauluissa näyttää olevan esiteltyinä iso liuta lintuja, joita minä en edes nähnytkään.
Tämäkin varmaan jää nimettömäksi toistaiseksi.

Papukaijojen tarkempi nimitys vielä kestää.

pelikaani
töyhtöromisko
Kaikenlaisia outoja nimiä linnuille on annettukin.

töyhtöiibis
Minusta iibis kuulostaa kauniilta nimeltä, joka ei oikein tälle tuntuisi sopivan.

Pingviinejä, merimetsoja ja vaikka mitä muuta oli tarjolla näytillä. Merimetsotkaan eivät minusta olleet ollenkaan niin kauniin ja terveen näköisiä kuin luonnossa.
Toisaalta taas eläintarhat eivät ole maailman pahimpia paikkoja. On lintuja, joita on eläintarhoissa huomattavasti enemmän kuin mitä niitä on enää luonnossa. Esimerkiksi Wikipedian mukaan töyhtöiibistä on luonnossa enää noin 680 yksilöä, kun niitä maailman eläintarhoissa on noin 2000 yksilöä.