sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Yksinäisiä

 Yksinäisiä on tänä kesänä paljon. Yksinään huuteli tämäkin haukka taivaalla. Olisiko hiirihaukka.

 Tämä on sama telkkä, jonka kuvasin jo jokin aika sitten kanoottireissulla kahden poikasen kanssa. Se asustelee samoilla paikoilla, jossa säilytämme kanoottia. Mutta tänään ei ollut poikasia. Olivathan ne jo aika isoja, mutta ei kai ne vielä olisi emosta eronneet? En ole koskaan nähnyt niin keskenkasvuisia yksinään. Olisivatko joutuneet surman suuhun kuitenkin.

 Yksinäisiä härkälintuja liikuskeli siellä täällä. Härkälintu ei ole kauhean arka lintu. Vaikka sukeltaa aina, jos sitä yrittää lähestyä, tulee kuitenkin melko lähelle uiskentelemaan, kun rantautuu jonnekin eväitä syömään.
Ihan keskustassa keskellä katua on liikuskellut yksi lokinpoikanen, josta on tullut jo melko iso teini-ikäinen. En tiedä senkään kohtalosta. Eilen, kun ajoimme paikalle varta vasten sitä kuvaamaan, jotkut olivat sitä ja sen emoja hätyyttelemässä. Ja sitten on niitä, jotka tahallaan yrittävät ajaa näiden päälle. Niin masentaa sellainen.

Lohdutukseksi uintireissulta sorsaemo kahden poikasen kanssa. Jollain on sentään vielä jälkikasvua, vaikkakin vain vähäisessä määrin.

Yksinäisiä näkyi tänään järvellä muitakin: yksinäinen kuikka, yksinäinen laulujoutsen ja tukkakoskelo. Joka luodolla tonottaa jonkinlainen lokki tai tiira. Tiirat ovat muina kesinä pitäneet valtavaa meteliä puolustaessaan poikasiaan. Nyt ei kuulu mitään meteliä, ei ole puolustettavaa. Nämä kaikki ovat niitä, jotka keväällä suurin toivein olivat perustamassa perhettä.

Minulle soitti eräänä päivänä joku saksalainen turisti. Olivat  matkailuinfosta antaneet minun puhelinnumeroni. Saksalaiset tulevat viikon kuluttua Suomeen ja haluaisivat jonkun näyttämään paikkoja, missä olisi lintuja. Jestas sentään, mistä minä heille sellaisia revin. Ei täällä ole mitään paikkaa, missä lintuja olisi kerralla nähtävissä suuria määriä. Aina on yksi siellä, toinen täällä, kaukana toisistaan. Kävin eilen tsekkaamassa erään paikan, jossa on pesinyt aiempina vuosina useita lajeja pienellä alueella. Tulos: västäräkki ja rantasipi. Muuten aivan tyhjää täynnä koko ranta.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Voi raukkaa


Katsoimme ikkunasta naureskellen, että orava on mättänyt tavaraa poskiinsa varastoon, eikä malta välillä käydä tyhjentämässä, kun käy juomassa.
Mutta ei olisi pitänyt nauraa. Se onkin sairas, toinen poski on paisunut mahdottomaksi möykyksi, jokin kasvain varmaan. Voi raukkaa, mitenkähän kauan se elänee.

Muistin perhospyydystyksenkin

 Viitamittari on tämä, joka näinä päivinä lentelee suurin joukoin metsässä. Kun keltainen metsämittari on vähentänyt ellei lopettanut lentonsa, on tilalle tullut tämä. Pakkohan sillekin oli nimi saada. Koko kesän on hörrännyt metsässä joitain valkoisiakin, mutta niiden määrittäminen on niin vaikeaa, että en laita edes kuvaa. Monta erilaista.
 Muistin taas viimesyksyisen perhospyynnin lakanalle. Mutta ongelma, että on vielä kovin valoisaa, enkä jaksa valvoa pitkään. Jo klo 12 lopetin, eli juuri kun alkoi olla pimeää ja alkoi hyörintä valon ympärillä. Sulkaperhosille en ole aiemmin välittänyt etsiä nimeä, mutta tämä näyttää valkosulkaselta.

En nyt ainakaan tällaisia öttiäisiä odottanut. Jokin poronsarvinen otushan sekin lienee. Lentäessään kaunis. Oli luonnossa punaisempi kuin tässä. Jännittävää tämä pyydystys. Koskaan ei tiedä, miten kummallisia otuksia saa nähdäkseen.
Nurmikolla kompuroi myös tällainen. Tarkkaan kun katsoo, silläkin on kuin poronsarvet, monihaaraiset.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Varispeto

 Mitähän variksenpoika puuhailee? No johan on peto sekin. Se on tappanut talitiaisen.

Tinttiä se siellä pöllyttelee ja niin vain varis söi tiaisen meidän ikkunan alla. Välillä se kävi piilottelemassa siivenosia jonkin puskan juurelle ja taas jatkoi raadon syömistä. En oikein tykkää, että variskin on tuonut poikasensa meidän pihaan. Tämä varis oli tämän kevään poikasia. Ilmeisesti uutta sukupolvea oli tiainenkin.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Huono perhoskesä

niittyhopeatäplä
Nyt kun kesä on jo näin pitkällä, huomaa, miten vähäistä on monen perhoslajin esiintyminen verrattuna aikaisempiin vuosiin. Hopeatäplätkin ovat yleensä hyvin tavallinen näky, mutta oikein saa etsimällä etsiä nykyään. Lanttuperhosia en ole nähnyt kuin pari, ja aiemmin niitä lenteli ihan jatkuvasti.

ratamoverkkoperhonen

kirjoverkkoperhonen
juolukkasinisiipi
Hämmästyttävästi ovat sinisiivetkin kadonneet. Vain kaksi kertaa olen nähnyt yhden yksilön lentävän, molemmat juolukkasinisiipiä. Usein se on melko runsaana lentelevä.
juolukkasinisiipi
mustatäplähiipijä koiras
Ilokseni olen nähnyt eka kertaa eläissäni mustatäplähiipijänaaraankin. Koiraan olen joskus kauan sitten saanut hät´hätää kuvatuksi.
mustatäplähiipijä naaras
laikkumittari
Mittareita ei lentele minusta juuri sen enempää kuin muitakaan.  Enkä ainakaan meinaa saada niistä minkäänlaista kuvaakaan. Mutta tänä kesänä on ollut kaksi mittaria aivan ylivoimaisen runsaita: metsämittari ja mäkikenttämittari.

reunustäplämittari
etelänkärsäyökkönen

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kuuluu kesään

 Kesä ei tunnu kesältä, jos ei kuule pääskysen helisevää laulua. Ja tänään kuulin.
Pääskysen laulu kuului lapsuuteni äänimaisemaan Etelä-Pohjanmaalla. Silloin aina ajattelin pääskysen laulusta, että se on kuin lintu solmiaisi narua ja lopuksi kiristäisi solmun.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kuikkien jono

 Tänään oli hyvä päivä lähteä järvelle. Juuri ja juuri erotin silmällä, että kaukana ruovikon reunassa kulki kuikkajono. Olen laskenut eri kuvista ja saanut ainakin 15 kuikkaa, voi niitä olla enemmänkin.

Emme päässeet kovinkaan lähelle. Jo kun käännyimme kulkemaan niitä kohti, petti ensimmäisten hermot. Mitenkä nyt olivatkin arkaa sakkia. Usein olemme päässeet paljon lähemmäksi.
Siitä ne vähitellen lähtivät  lentoon, vaikka välimatkaa meihin oli runsaasti.
 Parasta näissä on aina nuo pomput vedessä.


Lokki vain katseli kivellään kummaa menoa. Ihmettelen muuten edelleenkin, miten huono vuosi on lokeillakin ollut jälkikasvun suhteen. En ole järvellä nähnyt vielä ensimmäistäkään lokinpoikasta. Kirkonkylän rannoilla kylläkin on joitakin.

Ja kun lokinpoikaset tulivat puheeksi, laitan yhden kuvan niistäkin. Jo kesäkuussa käppäili kunnantalon pihalla lokinpoikanen ja pääni yläpuolella kirkuivat lokit. Otin kuitenkin kännykällä kuvan ja ikkunoista kurkkivat ihmiset, että joku turistiko siellä kuvailee. Hämmästelivät, eivätkö lokit ruikkineet päälleni. Eivät, olivat kohteliaita.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Vauhtia kerrakseen

 Muistojen Suur-Saimaan ajot. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tuonne sekamelskaan kun joutui purjevenekin, kääntyipä kiireellä takaisin.

 Pullasorsallakin oli yksi poikanen. Siinä se kerjäsi katsojilta ruokaa poikasensa kanssa. Kerjäläinen tulee poikasestakin, jo pienestä pitäen oppii.

Vauhtia oli poikasellakin. Kun veneet rantautuivat vieri viereen sataman reunalle, siellä äiti ja lapsi sukkuloivat ihan tottuneesti.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Vanhalla myllyllä

 Tänään kävimme katsomassa vanhaa vesimyllyä, joka ei tietenkään ole enää toiminnassa, mutta toiminut kuitenkin aina vuoteen 1986, jolloin viimeiset jauhot jauhettu. Mylly on rakennettu 1904 tai -06. Mylly tälle paikalle on perustettu jo 1700-luvulla.
Paikalla on ollut majaviakin, joista oli riesaa myllytoiminnalle, kun ne järsivät patorakennelmia. Majavat söivät myös rannan risukot puhtaiksi, minkä jälkeen ne hävisivät, niiltä loppui ruoka.

Eikä pelkästään jauhon jauhatusta vaan myös sahatoimintaa on paikalla ollut. Mm. kattopäreitä sahattu.
Paikalla on nykyään käärmeiden hyvä lekotella ja ottaa aurinkoa. Rantakäärme nauttii olostaan.

 Kun paikka on nykyisin rauhallinen, viihtyvät siellä muutkin kuin käärmeet. Kaksi sorsapoikuetta lähti rannasta. Kummassakin oli paljon jälkikasvua.

 Ja sitten pihan poikki tepasteli vielä kolmaskin emo, mutta tällä oli vielä tosi pienet poikaset, ainoastaan kaksi.
Tulivat kannaksen poikki ja laskeutuivat järveen, emo ensin ja pienet piiperöiset perässä.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Ötökkää tyrkkää

Miten minusta tuntuu, että juuri sellaista tulee kyllä aina nenän eteen, mitä ei suinkaan etsi eikä tarvitse. Ötököitä kuvaan vain, jos oikein tuppautuvat näkösälle, ja niin on käynyt taas tänään. Ja mikä kummallisinta, suurin osa taas sellaisia, joita en muista ikinä nähneenikään. Olenko tällaista julmasarvista nähnyt edes kenenkään blogissakaan.


Tästä minulla on heikko aavistus, että olen ehkä joskus kuvannutkin.

Kultakuoriainen ainut, jonka tunsin jo etukäteen.


 On kiva, kun on kamerat ja muut vehkeet. Saa kotona ihmetellä ja hämmästellä, mitä kaikkea sitä olisikaan päivällä nähnyt, jos olisi silmällä erottanut. Tässäkin on yhden sijasta kaksi, samaan hintaan.

Ihan niin kuin tässäkin. Korennot viihtyvät näköjään metsässäkin.

Tässä on korennolle käynyt "köppääsesti". Lihansyöjä kihokki on sen sulatellut jo melkein kokonaan ruuakseen.