torstai 30. kesäkuuta 2016

Luonnon ihmeitä

Skorpionikorento on kaunis ilmestys. Vasta koneelta huomasin taas, että sillähän tulee peräpäästä jotain ihmeellistä. Ajattelin, että se on munimassa ehkä.
Mutta kun katsoin koko ottamaani kuvasarjaa, tämä oli ensimmäinen kuva, jossa korento oli vasta lentämässä tuolle äskeiselle lehdelle. Ja kas kummaa, kuvan yläreunassa lehdellä on jo jotain, näyttää toukalta. Kenenkähän lienee. Sattunut  korento samaan kohtaan vai onko tarkoituksella.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Vielä löytyi hesalaisia

Vielä löytyi parin viikon takaisia kuvia. Viikin alueen jostain lintutornista näkyi harmaahaikarakin.
Se ei taida ollakaan enää mikään harvinaisuus etelärannikkoseudulla.
Lintukirja väitti, että jalohaikara on Suomessa harvinainen, mutta Viikin jostain toisesta tornista nähtiin sellainenkin lentävän. Pesineekö tuolla ruovikossa, sillä sinne se laskeutui kuin kotiinsa.
Jollain uimapaikalla rantasipi vipelteli.

 Nurmijärven Myllykoskella oli valtavasti västäräkin poikasia.

 Nyt taisi näkyä emo, kun suu aukesi ruokaa odottamaan.
 Västäräkkilapsetkin ovat tosi suloisia...
...ja voi niin vauvamaisia.

Kävimme matkalla myös Tuusulassa ja minulla oli elämäni tilaisuus saada hyviä kuvia kottaraisista. Niitä oli valtavasti jollain nurmikolla. Mutta niin vain kävi, että kaikki kuvat ovat niin epäonnistuneita, että niistä ei ole lapsenlapsille kertomista.

harmaahaikara, jalohaikara, rantasipi, västäräkki

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Mittareita ja jokunen muu

Olen jo niin monena kesänä kuvannut perhosiakin, että päiväperhosia ei juuri uusia enää tule vastaan. Onneksi on mittareita sun muita perhosiin laskettavia. Huomasin vain, että niissäkin yleensä tulee vastaan joka kesä niitä samoja eli kai sitten yleisimpiä. Yllä liitumittari.

Pihlajaperhosia on tänä keväänä ollut rutkasti. Niitä on monin paikoin iso liuta samassa paikassa. Tässäkin oli seitsemän, mutta kun sain asetukset kameraan, oli enää tämän verran :(

Mustatäplähiipijä alapinnalta.

 Mäkikenttämittari.

 Pisamamittari.


Usein ei tarvitse mennä kuin ulos kuvaamaan talon ikkunat. Niissä lepäilee päivisin erilaisia mittareita kuten tämä pistetuomimittari.

 Reunustäplämittari.

 Ruskokaarimittari.

 Vaaleakulmumittari.

Viirulehtimittari.

Kirjoverkkoperhonen. Tätäkin olen joka vuosi kuvannut, mutta laitan sen tähän vielä näytille, kun se kuuluu olevan Kaakkois-Suomen erikoisuus.

Jos olen nimennyt jonkin mittarin väärin, toivon oikaisua.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Joillakin perhettä toisilla ei

 Kävin katsomassa, olisiko kuikalla poikasia. Keväällä oli kuikkapari tullut samoille paikoille kuin viime vuonnakin. Ei näkynyt nyt kuikkia, mutta ihan lähellä oli joutsenpariskunta neljän poikasensa kanssa.
 Ja kun minä en niitä nähnyt puskien takia aikanaan, ne lähtivät hiissaamaan itseään avoimemmille vesille.

Siellä oli jo turvallisempaa, saattoi vähän leyhytelläkin.

Siirryin sitten pienelle lampareelle, jossa härkälintupariskunta oli alkanut pesinnän ja niillä oli kaveri nähnyt muniakin ja emo hautomassa. Mutta mitä näinkään. Ei ollut näillä poikasia. Kaksistaan vain uiskentelivat.
 Ja peseytyivät. En ollut uskoa todeksi: Koko viime kesän ne yrittivät hautoa ja saada poikasia, mutta epäonnistuivat. Ja nyt taas.

 Sitten näin ruovikon reunassa pienemmän linnun ja toivoni heräsi. Mutta ei kai pariskunta ole voinut jättää poikasia pitkäksi aikaa yksin ruovikkoon. Räpsäisin kuvan ja pyh, sehän oli vain telkkänaaras. Mutta mitä se täällä teki yksin? Ei ole silläkään perillisiä. Voi kurjuus.
Härkälinnut kävivät välillä katsomassa tuota pesää, jolla emo oli hautonut. Pitivät keskenään infernaalista mylvintää kuten kosioaikana. Yrittävätköhän uutta pesintää taas jälleen kerran. Mitähän ihmettä on tapahtunut?

Ja mistä nämä yhtäkkiä ilmestyivät eteeni? Puoli tuntia olin seissyt lammen reunalla, ja sorsapoikue, neljä poikasta ja emo, oli ollut edessäni ruovikossa ihan hiljaa koko ajan. Onpa jo isoja poikasia sorsalla.

härkälintu, telkkä, laulujoutsen, sinisorsa

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Lapin kotieläin ja maisema

Vielä löytyi uudenlaisia kuvia Lapin-matkalta. Kyllähän sitä aina kuvaa, kun vain joku valkkaisi ja järjestelisi kuvat. Onneksi porojakin näkyi siellä täällä.

 Hyvä ettei sentään onnettomuutta sattunut.

 Meille näytettiin Lapin parhaita lintupaikkoja. Tässä suotyypin lintupaikka vähän Sodankylästä pohjoiseen, ihan päätien vierestä lähtee pitkospuut lintutornille. Sinne on tienviittakin.
Ja tunturilaen linnut tulivat tutuiksi.
Kyllä minä sitten tykkään tunturikoivikoista, tunturipuroista, suomaisemasta. 
Näkymä Norjan tuntureille sateessa.
Paluumatkalla Norjasta poikkesimme myös Tenojokisuulla. Koko viikon oli ollut aivan käsittämättömän hyvä sää, paluumatkalla alkoi jo sataa. Ja silloinhan säätyyppi muuttuikin niin, että pois lähdettyämme sinne oli satanut 10 cm uutta lunta! Meillä oli käsittämättömän hyvä säkä. 
Tenojokisuulla oli mm. kaikenlaisia kahlaajia ja merimetsoja.

poro, merimetso, Lappi

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Näytelmiä meressä

Ennen Lapin lintukurssia minä arvuuttelin kuukausikaupalla itsekseni, ostaisinko kaukoputken, jolla näkisi kauas kaikki kahlaajatkin. Niin kuin nyt tuolla kuvan keskellä olevat punarintaisetkin. Ne joilla oli kaukoputket näkivät tässä Vadsön majapaikan edustalla mustavikloja ja punajalkavikloja ja vaikka mitä muita.
Olin lähtenyt matkalle Seinäjoen kautta ja kävin siellä jo kaupassa kysymässäkin kaukoputkia. Mutta kaikki koot oli loppuunmyyty, oli ollut kova kysyntä, ja maahantuoja ei ollut ehtinyt toimittaa tarpeeksi tavaraa.

  Niinpä nyt sitten tyydyin vain kuvailemaan sitä, mitä oli lähempänä. Lintuja oli lähelläkin vaikka kuinka: koskeloita, haahkoja, meriharakoita erilaisia lokkeja...

Lokkien ja koskeloiden välille syntyi vähän väliä jotain kärhämää. Ja kaikenlaista muuta näytelmää oli tarjolla.

 Majapaikan edustalta lähdin kulkemaan pientä luontopolkua, muut jäivät ns. staijaamaan niitä kahlaajiaan. Osui ensimmäiseksi vastaan tuulessa kärvistelevä pajulintu. Polun varrella pienellä lammella oli vesipääskyjä, tukkasotkia ja monia muita.

Takaisinpäin tullessa huomasin lokin hyökkäävän saaliin kimppuun.

Se saikin kalan, mutta voi miten suuren. Lintu ei jaksanutkaan nousta saaliin kanssa ilmaan vaan painui veden alle. Luulin välillä, että koko lintu hukkuu saaliin mukana, niin syvälle se välillä upposi.
Mutta saihan se ponnistetuksi itsensä ylös vedestä.


Mutta painava oli ateria. Loppumatka piti raahata kalaa  kävellen.

 Puoliso tulee hissukseen myös saaliille.

Ja niin lokit tekevät selvää kalasta. Ei noin isoa voi kokonaisena nielaista.

Nämä lokit jossain toisessa paikassa aamutuimaan.

Kyllä minä olen toistaiseksi päätynyt siihen tulokseen, että en tarvitse kaukoputkea. Miten kauas minun tarvitsee oikein nähdä? Minua ilahduttaa kuitenkin enemmän, että saan kuvatuksi kaikenlaista lähelle tulevaa ja näen erilaisia tapahtumia. En kuitenkaan ehdi tunnistaa kaukana äkkiä vilahtavaa lintua, kuva siitä pitäisi kuitenkin saada tunnistaakseni.
Ne viklot vähän vielä harmittavat. Mutta ei hätää. Aina on hölmömpiä yksilöitä, jotka sattuvat eksymään lähelle. Ei sitä tiedä, koska jokin eksyy ihan jalkojen juureen.

lokki

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Haahkoja

Haahkakin on minusta niin eksoottinen, ei jokapäiväinen tuttavuus. Naaras haaveilee tässä Vardön merillä levän päällä.

Jotain syötäväähän sieltäkin löytynee.

 Erikoinen korvaläpällinen lippalakkikin koiraalla on.

 Hornöyan lintuvuorelta alas merelle katsoessa haahkojakin näkyi valtavina mattoina. Tässä on yhdellä naaraalla hyvät mestat: koiraita on ympärillä ihan liiaksi asti.
Välillä koiraat tappelevatkin keskenään, ja välillä pullistelevat rintalihaksiaan, kuten tässä juuri yksi yrittää tehdä vaikutusta.

haahka