Rumaääninen

Linnustahan se tämä papukaijakin käy. Käväisimme Varkaudessa mekaanisen musiikin museossa, ja olin pudota polvilleni, kun kassan luo astellessamme kuului ääni kuin ovea olisi väännetty saranoiltaan. Ja sitten vasta huomasin äänen lähteen, niin söpöläinen mutta tosi rumaääninen.

Kannattaa muuten käydä tuolla museossa, tunnin opastettu kierros ja mahtavia soittopelejä yli sadan vuoden ajalta monessa eri huoneessa. Minusta omistaja mainostaa kohdetta liian vähän.

Kuin koru

Joinakin iltoina olen vielä laittanut perhoslakanan. Keskimäärin yksi tai kaksi uudenlaista perhosta iltaa kohti lennähtää lakanalle. Uusista lajeista iloitsen aina kovasti. Mutta mistähän syystä ilo on aina kaksinkertainen, jos uusi laji sattuu olemaan erikoisen kaunis kuten tämä vadelmavillaselkä! Jokin tasaisen harmaa ei niinkään nostata riemua kattoon, vaikka on yhtä arvokas muuten.
Tämäkään ei sitten suvainnut tulla lakanalle, että olisi ollut kuvaukseen enemmän valoa. Lensi pihavalon viereen, kuistin ikkunaan.

Parveilua

 Syksy on lähellä, kun kuikat parveilevat.

 Vielä oli ainakin yksi kuikkaperhe omissa oloissaan. Oikealla olevan poikasen tunnistaa vielä nuoreksi.

Parveilevat muutkin kuin linnut. Amiraaleja on puutarhassa rutkasti. Eri vuosina näyttää perhosissa eri lajit olevan runsaina. Viime vuonna neitoperhoset, toissavuonna suruvaipat, nyt amiraalit.

Ruokahalu kasvaa syödessä. Kun olin yhtenä iltana saanut yhden ritariperhosen, ajattelin, että jos niitä kerran tällä hetkellä on Suomessa rutkasti, voisihan niitä meillekin tulla paljon. Toissailtana jo alkuillasta tuli puunrungolle enimmillään viisi ritaria. Olin tehnyt sen virheen, että olin sivellyt punaviinihoukutinta usean puun rungolle ja suurelle alalle. Niinpä ritarit olivat hajaantuneina eri rungoille, enkä saanut kaikkia samaan kuvaan.

Mutta yksi laji oli tosi runsaana lakanalla. Jotain pieniä kärpäsiä oli lakana aivan mustanaan. Miten tähän mitään perhosia tulee. Vaikka kyllä niitäkin sitten oli useita eri lajeja.

On se upea

Jo hyvissä ajoin illalla sivelin omenapuiden runkoja kaljan ja fariinisokerin sekoituksella. Osalle puista laitoin viinisekoitusta. Olin nähnyt netissä niin paljon ihmisten siniritariyökköskuvia, että ajattelin, että nyt lämpimien etelätuulten vallitessa sen on pakko tulla minunkin syöteille tai lakanalle.

Ja yhtäkkiä, voi hyvänen aika, tuo Euroopan suurin, kymmensenttinen, yökköslaji imeskeli minun tekemiäni mössöjä. Mutta meinasin saada laakin, kun eka kuvat olivat mustia. Valo ei riittänyt. Pelkäsin kuollakseni, että saalis häviää ennen kuin saan lisää valoa. Mutta onneksi se jaksoi odotella.

 Tulihan se sitten lakanallekin, mutta laittoi heti siipensä suppuun. Tällaisena se näyttää vain mitättömyydeltä. Ja kuvastakaan ei tietäisi, että se on tosi suuri.

Alapuolikin on näkemisen arvoinen. Ei meinannut tulla siitäkään kuvaamisesta mitään, sillä jostain syystä yö ei ollutkaan tyyni, vaan vähän väliä tuli tuulen puuska, joka pudisteli enimmät kärpäset ja pikkuyökköset pois lakanalta.

Kun se kerran siinä lakanalla jonkin aikaa viihtyi, kokeilin kaikenlaisia kuvakulmia.

siniritariyökkönen

Pörrääjiä riittää

Valtava kuhina käy pihan auringonhatuilla kaiken päivää. Auringonhattu on tosi hyvä perhoskasvi. Ja vetää monia eri lajeja. Käyn aina päivittäin välillä katsomassa, olisiko tullut tälle kesälle uusia perhoslajeja. Nyt oli yksi, jota olen kaivannut monta vuotta: nokkosperhonen! Sikäli kun olen seuraillut perhostilannetta Suomessa, on nokkosperhosen kanta ollut romahduksissa vuosikausia. Nyt kuulemma alkaa elpyä vähitellen. Hienoa.

Tämä vuosi on ollut amiraalien loistokautta. Niitä hörrää perhosbaarin kimpussa valtavat määrät. Vein tänään uutta nestettä syöttiin, ja oikein pelmahti paikalle heti toistakymmentä amiraalia yhtaikaa. Ja kun neste oli nyt uutta ja helposti imettävissä, istuivat perhoset baarissa hievahtamatta ja siipiään räpyttämättä pitkään. Suruvaipat viihtyvät siellä myös, nämä kaksi lajia eivät auringonhatuista oikein välitä.

Napsahti yllättäen elispinna

nuolihaukka.

Lähestyessämme rantaa kanootilla, huomasin yhtäkkiä puussa linnun. En erottanut onko varis vai mikä muu, mutta varmuuden vuoksi otin kameran kiireesti esiin. Ja sehän osoittautui nuolihaukaksi. Minusta tuntuu, että se on nuorukainen. Suomen lintuatlaksen mukaan ei näitäkään ole Suomessa kuin noin 3000 paria. Sainpahan linnuista "elispinnan".

Houkuttelevia kukkia

 Olin jo kaivannutkin ohdakeperhosta, taisi olla ainut totuttu, jota en ollut vielä tänä kesänä nähnyt. Nyt niitä oli jopa kaksittain kukilla.

 Olen seurannut perhossivustoilta, että Euroopasta on saapunut oikein invaasio gammayökkösiä. Etelä-Suomessa pensaat ja kukkapenkit oikein kuhisevat gammoja ja maanviljelijöiden rypsi- ja härkäpapupellot ovat vaarassa, sillä toukat voivat hetkessä syödä pellon puhtaaksi. Illalla laitoin taas valolakanan ja kas, meillekin asti oli saapunut muutama. Ja tänään puutarhassa lenteli siellä täällä gammoja.

 Vähän joka kukassa oli gammayökkösiä, niille taitaa kelvata mikä vain.

Ja iltaisen lakanan saalis oli taas toistakymmentä eri lajia. Eniten oli idänpronssiyökkösiä (kuvassa) ja niitty-yökkösiä. Oli uusia tuttavuuksiakin, mutta vielä jäi tunnistamattomiakin. Uskomattoman vaikea tehtävä. Yövaloissa kuvattu kuvakaan ei aina ole niin väreiltään ja terävyydeltään oikea.

Kyllä on auringonhattujen istuttaminen ollut hyvä idea. Se on tosi hyvä perhosten kerääjä. Tälläkin hetkellä kuvassa näkyy ties kuinka monta perhosta yhtaikaa. Mutta tänään havaitsin, että jokin lintukin oli keksinyt perhoset kukilta ja yritti saalistaa niitä.

Olen kerännyt listaa monivuotisista perennoista, jotka ovat perhosten mieleen. Ennestään on jo nauhuksia ja rantakukkia sekä mäkimeirami. Ne kaikki ovat olleet suosittuja, mutta en ennen ole nähnyt näin vetovoimaista kuin tämä auringonhattu. Joissain lähteissä mainitaan syysleimu ja keltapäivänlilja, eivät ne houkuttele ketään. En yleensä näe niillä perhosia.
Aion ensi kesänä kokeilla jotain näistä: tupakka (valkokukkainen), punalatva, laukkaneilikka, mirrinminttu, yrtti-iiso, helminukkajäkkärä, ruohosipuli. Ruusuruoho mainitaan myös listoissa, ja kokemuksesta tiedän sen tosi hyväksi perhoskukaksi, mutten aio laittaa sitä puutarhaan erikseen, sillä sitä kasvaa luonnostaan siellä täällä. Jätämme puutarhasta aina osia niittämättä, ja niille nousee luonnonkukkia, ruusuruoho yksi niistä.

Vaikka päivänkakkaraketo pihassa on valtaisa, ei siinä juuri perhosia näy. Ilmeisesti kasvi kukkii sellaiseen aikaan, että siinä viihtyvät perhoset eivät silloin lennä.