Joutsenperhe ruokailemassa

Kaikenlaista paperitötteröä sitä ihmiset heittävätkin luontoon. Ei sittenkään, joutsenperhe siellä onkin ruokailemassa matalassa lahdenpukamassa. Tosi nuorennäköisiä poikasia vielä tähän aikaan vuodesta. Onkohan ensimmäinen pesintä epäonnistunut vai mistä johtunee.

 Tämä lapsi se ensimmäisenä huomasi kuvaajan.

Ja niin koko perhe lipuu hissukseen väljemmille vesille.

Hieman olivat lätäköt jo riitteessä eilen, mutta sulavat tänään, koska sataa taas rehellistä vettä.

Tarkka vahti

No just! Siellä se varisten vahti taas istuu. Ei tarvitse etääntyä kuin kymmenen metriä kotipihasta, niin jo kuuluu puusta: kraa kraa. Vahti ilmoittaa, että nyt ne ryökäleet lähtivät  ja kokonainen lauma pääsee pihaan syömään pikkulinnuilta tippuneita siemeniä.

 

Tämä kuva on jo lokakuulta, mutta ainakin vuoden verran varikset ovat todella ymmärtäneet, että kun lähdemme autolla tai kävellen kaksistaan, emme ole heitä hätistämässä ritsalla pihasta. Heti kuuluu ilmoitus tammesta muulle porukalle, että nyt! Nyt!  Eilenkin seurasimme, miten kutsun kuultuaan alkoivat linnut heti kerääntyä tammen oksille ja odottivat meidän häipymistä pois näköetäisyydeltä. 

Joskus kun saavumme takaisin pihaan, on oikein lauma siellä kävelemässä. (Liian hienoa sanoa varislaumaa parveksi).

Ovat ne niin viisaita, että osaavat pitää silmällä ikkunoitakin. Jos näkevät naaman ikkunassa, pyrähtävät heti lentoon. Enää en voi siis kuvatakaan ikkunan läpi.

Myrskyllä lenkillä

Vaikka tänään sattui olemaan kova myrsky, lähdimme silti lenkille metsään. Potkiskelimme asfaltille pudonneita isoja risuja ja oksia tien sivuun. Metsätielle päästyämme näimme siellä täällä pitkin pituuttaan juuri kaatuneita puita, yksi polkumme ylikin kaatuneena.

 

Halusin nimenomaan järvenrantaan kuvaamaan myrskyävää järveä. Siksi, että minulla ei oikein ole kuvia järven aalloista huonolla säällä. Järvenrantaan kun ei tule lähdetyksi yleensä pahalla kelillä.

Mutta kovien puuskienkaan aikana ei tuuli saanut nostetuksi valtavia aaltoja, joita olisin halunnut ikuistaa. Olen nähnyt joskus koviakin aaltoja, nämä näyttävät kovin mitättömiltä.

Mutta ihan tarpeeksi kova myrsky se oli, tässä paluumatkalla taas tien yli kaatunut puu. Ja meillä sähköt poikki koko päivän. Tämän tien varressa sähkölangat pitivät valtavan kovaa sirinää ja särinää, ihan korviin otti.

Oli meillä toinenkin asia. Olimme joskus aiemmin nähneet tietyssä paikassa suomuorakkaita, joita olin mielinyt lankojen värjäystä varten. Mutta koska sienien pitää olla hyvin vanhoja, ennen kuin niistä tulee väriä, keräsimme vasta nyt talteen. Ja juuri nyt ennen kuin tulee lunta. Otin tämän kuvankin, sillä yksi sieni oli aivan käsittämättömän suuri, ihan muovipussin kokoinen. Siksi tuo ruma pussikin kuvassa. Hullua, että keräsimme koko muovipussillisen täyteen, painoi ainakin 10 kiloa, vaikka pari kiloakin olisi riittänyt.

 Raukka perhosen toukkakin oli eksynyt asfaltille. Nostimme varovasti heinikkoon, että saamme kesällä kuvata komeita perhosia.

Ja sitten mies näki hippiäisen! Ja minulla ei mukana kuin taskukamera. Voi itku sentään, en kuvaa saanut.
Mutta pakko kertoa miten eräänä päivänä lenkillä tuli kaksi töyhtötiaista ihan puolen metrin päähän meistä. Ja siinä hyppelehtivät ja katsella killittelivät meitäkin ihan uteliaina, ainakin pari kolme minuuttia. Eikä mukana minkäänlaista kameraa. Voi että olen kiukutellut tilaisuuden menettämistä pitkään.

Ihme että huomasin

Mitä! Näinkö oikein? Ettei tuolla pellolla vain ollutkin kettu. Pakko oli kääntää auto takaisin tulosuuntaan ja olihan se kettu siellä vieläkin.

Sieltä se yritti kai kuulostella pikkunisäkkäitä syötäväksi.

Mutta ruoanetsintään ei voinut keskittyä, aina välillä oli tuijotettava pysähtynyttä autoa.

 Vaikka en uskaltanut nousta autosta pois,

petti ketun hermot lopulta, ja eläin vilisti metsään. On vain valitettavasti niin kaukana, että ei tämän parempia kuvia saanut. Tässä se on juuri ilmassa loikkaamassa ojan yli, valkoinen hännänpää vain loistaa kirkkaana.

Jälkeenjääneitä

Ihmeellistä, että vielä marraskuun alussa on kottaraisia.

Kaksi kottaraista etsi puutarhassa innokkaasti ruokaa lehtien seasta. Ja välillä jotain kai löysivätkin.
Olivat kauhean liikkuvaisia, mutta eivät taida ymmärtää lähteä etelään.

 Ihan kuin toinen olisi välillä ollut vähän kylmissään.
kottarainen