sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kunnon tappelu


Ikkunasta katsoimme, miten kaksi sinitiaista tappeli keskenään oikein "verissä päin".

 Lumi vain pöllysi ympäriinsä niiden pyöriessä kiinni toisissaan.




 Arvelimme, että varmaan ne tappavat toisensa.

Siihen ne lopulta jäivät voipuneina makaamaan. Luulimme, että tuo alimmainen on tapettu. Mies meni katsomaan. Siihen ne havahtuivat, irrottivat vaivoin kyntensä toisistaan ja lähtivät lentoon.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Sattumalta

 Koko talvena ei ole näkynyt tilhiä. Ja ihan sattumalta ja vahingossa näin nämäkin kolme. Olin juuri lähdössä kameran kanssa lenkille, kun satuin vilkaisemaan lintulaudan alle ihmetellen, mitä isoja lintuja sinne on tullut.
Kameran linssin läpi ilmeni, että olivat tilhiä. Eikä niitä sen koommin sitten enää ole näkynytkään. Eivät taida jäädäkään paikkakunnalle, sillä puissa ei ainakaan ole enää mitään syötävää, ne on syksyllä jo rastaitten toimesta kaluttu tyhjiksi.
Ellei sitten nälkä aja niitä jokin muukin päivä meille.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Vain yksi

 Tänään huomasin, että tällä viikolla on ollut koskikarojen laskentaviikko. Kävimme tsekkaamassa ne kaksi koskea, jotka 25 kilometrin säteellä tiedämme oleviksi. Ensimmäisessä ei ollut ketään, mutta usein siihen on tullut koskikara vasta lähempänä kevättä. Toisessa oli.
Nyt sain ensimmäistä kertaa lentävästä koskikarasta kuvaa. Se lensi vähän lähemmäksi tutkailemaan tilannetta.




Mutta ei sitten kauaa viihtynyt. Lensi kauemmaksi ja kauemmaksi. Siltarummun toisella puolen näin myös koskikaran, mutta se oli ilmeisesti sama tyyppi. Kiersi jostain kaukaa selän taakse.

torstai 2. helmikuuta 2017

Myyriä

Jo pari viikkoa sitten osui kävelyretkellä tien yli kulkemaan myyrä. Varjokohdassa ei kameran säädöt olleet oikein minkäänlaiset ja muutenkaan ei kuva häävi, mutta minusta jotenkin hellyttävän näköinen piipertäjä, kun molemmat etujalat ovat yhtaikaa ilmassa.

Ja kun tuon äskeisen kuvanoton jälkeen taivastelin asetuksia, juoksi kauempana toinen elukka. Ensin luulin rotaksi, se oli suunnilleen saman kokoinen, mutta ei ole rotan mallinen, vaan tuollainen kauttaaltaan tasapaksu pötkylä. Tätä olen arvellut vesimyyräksi. Onpahan nyt elispinna siitäkin.