Yön huiput

Viitseliäisyys kannatti. Laitoin perhoslakanan ja valvoin peräti puoli yhteen. Toistakymmentä eri lajia tuli saaliiksi, osa minulle tuttuja, osa uusia tuntemattomia. Ja sitten tuli oikein jymyilmestys. Minäkin sain kerrankin jotain hienoa ja kaunista: keltaritariyökkönen. Kirjan mukaan kaakkoinen laji ja uusi tulokas Suomessa.

 Jos ei se pidä siipiään levällään, ei juuri huomiota herätä, paitsi koollaan.

Iso-okamittari ja keltaritariyökkönen.

Olin niin innostunut keltaritariyökkösestä, että meinasi tämä jäädä huomiotta: idänpronssiyökkönen. Sekin on samalla tavalla uusi tulokas ja kaakkoinen laji.

Tuntemattomiksi jäivät

Pikkulintuja on tänä kesänä paljon. Selvästi moni laji on pesinyt kaksikin kertaa, sillä nyt lentelee jo tosissaan toinen pesye. Leppälinnun poikanen on jännä, kun se tärisyttää pyrstöään kaiken aikaa.

 Pihaan on tullut myös pensaskertun poikanen.

Mutta sitten alkaa taas arvuuttelu. Vaikka miten vertaan näitä seuraavia lintuja kirjojen kuviin, voisi tuntomerkit mielestäni sopia vaikka mihin ryteikkölintuun. Enkä oikein osaa sanoa, onko tämä yksilö aikuinen vai poikanen.

Tämä on varmaan poikanen, enkä tiedä, onko äskeisen kanssa samaa vai eri lajia.

Tämä on poikanen, mutta kenenkähän. Epäselväksi jää.

Tämä lienee äskeisen kanssa samaa lajia, mutta onkohan kuitenkin aikuinen. No, onpahan todistettu, että lajikirjoa on ja pikkulinnuilla menee hyvin.

Turkki päällä kesälläkin

niitty-yökkönen

Nyt kun pimeä tulee iltaisin jo hieman aiemmin kuin kuukausi sitten, kokeilin laittaa perhosten houkutusvalon lakanaa kohti. Minulla kun on vain karvalakkiversio oikeitten perhosihmisten rysiin ja valoihin verrattuna, ei lakanalle tullut montakaan otusta. Niitty-yökkösiä lenteli runsaasti ja kivasti yksi kääntyi minua kohti, joten sain vaihteeksi erilaisen kuvakulman. Tämän lisäksi sain uutena suruyökkösen. Muut lakanalle tulijat olivat joitain koita tai kääriäisiä, joista en yhtään tykkää, kun ne eivät ole minkään näköisiä ja tunnistus vaatii ylivoimaisia ponnistuksia.

Luulin, että olen ainoa, joka ei oikein saa pyydystetyksi "kunnon kamaa", mutta kun olen seurannut perhosasiantuntijoiden palstoja, ei heillekään ole tullut oikein mitään.

Deittipalsta

He tapasivat toisensa meidän tuoreella auringonhattupenkillä. Rakastuivat ja lensivät yhdessä viereisille perunanvarsille rakastelemaan. (Koiras alla, naaras päällä)

Nyt vain odottelemaan, milloin syntyy seuraava uusi suhde ja minkä lajin, jospa sitruunaperhosten.
keisarinviitta

Tunkua kukilla

Vuosi sitten keväällä istutin puutarhaan auringonhattuja, joiden sanottiin houkuttelevan perhosia. Eivätkä lupaukset olleetkaan turhia. Eilen aukesivat ensimmäiset kukat ja mahdottomasti hyöri heti perhosia, mm. sitruunaperhosia, hopeatäpliä..

Keisarinviitatkin ruokailivat koko päivän sovitellen imukärsäänsä mesilähteille.

 Sattumalta metsäpolulla kohtasin myös keisarinviittanaaraan ruskean valesina-muodon, jota väitetään harvinaiseksi. En tiedä, miten harvinainen se lopulta on, sillä itse olen tavannut tätä värimuotoa joka kesä.

 Rantakukat ovat myös alkaneet kukkia seinustalla ja vetävät puoleensa varsinkin sitruunaperhosia.

 Tien vieressä eteeni tupsahti karttaperhonen. Tämä lienee koiras, koska sillä on oranssia väriä siivissään.

Aika paljon lentelee myös lanttuperhosia.

Ja pikkukultasiipi tykkää naapurin tontin pietaryrteistä.

Olen laittanut myös perhosbaarin omenapuun alle ja heti siihen tulivat suruvaippa, herukkaperhonen ja amiraali.  Mutta vaikka perhosia on aika paljon liikkeellä, ei oikein mitään uutta ilmene retkillä. Mistä sitä uutta oikeastaan voisikaan tulla, sillä minulla on jo melkein kaikki Suomen päiväperhoset kuvattuina moneenkin kertaan. Pitäisi laittaa valo yöperhosille, mutta kun ei oikein jaksa alkaa valvoa.

Ai niin, tuleehan tuolta muiden kuin päiväperhosten puolelta aina jotain uuttakin. Eräänä päivänä oli mäntykiitäjä parkkeerannut itsensä koko päiväksi autotallin seinustalle. Valtavan suuri, kirjojen mukaan jopa 9 cm. En vain valitettavasti ole nähnyt lennossa eikä siivet levällään.

Ja tällaiset kaksi olivat tunkeneet itsensä yhden päivän ajaksi ikkunan nurkkaan. Näille olen vasta etsimässä nimeä.

Pienokaisten kuulumisia

 Melontaretkellä ohitimme pienen kallioluodon, jolla jo juhannuksena näimme yhden pilkullisen tiiranpoikasen. Nyt tuo poikanen on kasvanut teini-ikäiseksi nuorukaiseksi.

 Luodolta lehahti iso liuta aikuisia. Vain tiirat pitivät meteliä, joten luulimme, ettei siellä olekaan muita. Mutta on siellä täytynyt olla lokkejakin, sillä eivät nämä poikaset kyllä tiiroja ole. Hassun näköisiä, kun selässä olevat pilkut ovat kuin silmät ja nokka, ikään kuin linnut katselisivat kulkijoita.

Mutta hämäystä ovat pilkut. Nokka on ihan erinäköinen.

Sataman tienoilla aiemmin näkemäni härkälintu oli menettänyt toisen poikasensa. Voi surku. Onneksi sentään on yksi jäljellä. Emo nukkui ja poikanen valvoi. Kun ihmisiä tuli veneilleen, emo ei ottanut päätään edes esiin, samassa asennossa vain uiskenteli vähän kauemmaksi häiritsijöistä.

Ötökkämaailmassakin tapahtuu

Hyvin on valkoinen hämähäkki osannut valita kukan, jolle asettua suojaan. Tämä ainakin on valtava peto. Olen joskus nähnyt, miten perhonen on lentänyt suoraan tämän hämähäkin syliin ja saanut surmansa kovan kamppailun jälkeen.

Rantaveteen oli joutunut tällainen ötökkä. Kovasti se räpisteli, ei mitään mahdollisuuksia pelastua.

 Kuin ihmeen kaupalla se pelastautui itse tällaiselle korrelle. Mutta koska korsi ei olisi johtanut mihinkään, pelastimme raukan hukkumasta.

Ja kas, yhtäkkiä huomasimme tienviitassa ampiaispesän. Eipä tuotakaan ole ennen sattunut silmiin, vaikka varmaan ollut valmiina jo kauankin. Ampiaisia ei näkynyt, joten lienee jo hylätty pesä.

Tapahtumia lintumaailmassa

Matonpesurannassa uiskenteli härkälintu kahden poikasensa kanssa. Emo sai aina välillä kalan ja syötti poikaselle. Kohta se onki vedestä jonkin rontin, ei tämä minusta kalalta näytä. Mikäli oikein tulkitsin tapahtumia, se yritti syöttää tätäkin pikkuisille, mutta saalis oli liian suuri.

Poikaset ovat niin hullunkurisen näköisiä raidallisine naamoineen. Aika nuoria untuvaisia, mutta eivät kuitenkaan enää emon selässä kannettavia.

 Satamassa oli juuri edellisenä päivänä ollut valtavasti purjeveneitä ja turistilaivoja jonkin erityistapahtuman vuoksi, ja linnut joutuivat veneitä väistelemään. Tällainen hauskannäköinen kalastusvenekin. Linnut yrittivät piilotella laiturirakenteiden alla. En tiedä, miten ne ovat selvinneet. Tarkoitus oli mennä seuraavana aamuna tutkailemaan tilannetta, mutta ei ole ollut mahdollisuutta. Ehkä vielä myöhemmin.

Eräänä päivänä melontaretkellä unohdin kännykkäni saareen, enkä huomannut ennen kuin olimme tulleet takaisin. Seuraavana aamuna heti hyökkäsimme jälleen järvelle samaiselle saarelle, ja siellähän kännykkä oli omalla paikallaan, samoin kotiavaimet ym tärkeää. Saaren lähellä oli jotain valkoista, jota luulimme lokin kuolleeksi poikaseksi. Mutta ei se ollut lokki.

 Mikä lie tappanut. Saaressa ollessamme lähti melko etäältä yksi joutsen lentämään raatoa kohti, teki kaarroksen ja palasi raadon kohdalta takaisin puolisonsa luo. Pariskunnalla ei näkynyt poikasia. Ajattelimme, että tämä oli joutsenen poikanen, ja emo kävi vielä toteamassa kuolleeksi ja hyvästelemässä. Paluumatkalla nostimme lintua ja meistä se ei näytä joutsenelta, vaan kanadanhanhen poikaselta.
Mikähän murhenäytelmä oli yön aikana tapahtunut, edellisenä päivänä ei raatoa vielä ollut.

 Metsäretkellä rapisteli pusikossa hömötiaisen poikasia. Näillä ei ollut mitään katastrofia meneillään.

Sataman varpusista yksi on menettänyt pyrstösulkansa. Minkähänlaisen kauhun hetken lintu on saanut kokea.

Useimmat rumia

Pellolla kuului toistuvasti huudahduksia.  Luulin, että siellä olisi haukka. Mutta olikin töyhtöhyypän poikanen. En tiedä, oliko emo jo jättänyt sen omin avuin selviytymään. Vähän väliä poikanen otti lentopyrähdyksiä, olisiko harjoitellut lentoa.
Mutta jestas miten se on ruma. Joissain kuvissa, missä suu on auki, loistaa se punaisena ja antaa vaikutelman, että poikanen on tapellut, kun suu näyttää vereltä ja naama kirjavan repaleinen.

Mutta sinitiaisen poikanen se vasta ruma on. Mustan silmän saanut ja kirjava ikään kuin selkäänsä saanut. Huomasin hämmästyksekseni, että vaikka pihalintuja olen kuvaillut aina silloin tällöin, en koskaan ollut älynnyt kuvata sinitiaisen poikasta. En arvannut sen olevan näin ruma.

 Ei ole kauneudella pilattu näppynaamainen lokinpoikanenkaan. Tämä on kovasti untuvainen eli tosi nuori. Yksikseen seilasi tosi kaukana aavalla järvellä. Sen huomasi vain siitä, että emo kaarteli vihaisena sen ja melojien yläpuolella.

Joku lokki on saanut poikasensa jo näin isoiksi. Kuin olisivat saaneet nyrkistä silmään nämäkin.

Västäräkin poikanen saa paistatella kauniissa kukkamaisemissa kalliolla. Itse se on suht siedettävän näköinen.

Pihassa kurkisteli uteliaana myös tällainen poikanen, melko soma kuitenkin. Mutta en nyt tiedä, kenen lapsi se on. Olisiko viitakerttusen poikanen. Viitakerttunen ainakin on näillä paikkeilla pesinyt. Voi se olla joku muukin.

Ei ole tässä poikasta, mutta onpahan kaksipäinen kuikka.

Luonnon loistoa

 Kyllä ajattaa ihmistä pitkiäkin matkoja perhosten perässä. Mutta tulipahan retkeiltyä kaakon suunnalla. Loistokultasiipinaaraan siivet hohtivat ja aivan leiskuivat punaisen kullanhohtoisina. Ei kuvaan saa sitä loistoa.

Samoin hehkui koiras, mutta ainakaan minä en saa vangituksi kuvaan kuin kalpean aavistuksen luonollisesta.

 Hoihtosinisiipi taisi olla itselleni uusi laji.

Mutta siipien yläpuolen näytti vain naaras. Sininen koiras ei suostunut pysähtymään.

 Eräässä kanavan tapaisessa oleili tällaisia korentoja. Olisiko neidonkorennon naaras. Sen verran kaukana, ettei puhettakaan terävämmästä kuvasta. Jos olisin lähemmäksi mennyt, olisin pudonnut kanavaan.

 Tienvarret kuhisevat perhosia ja muita lentäviä. Ja kukkaloisto on jälleen mitä parhain.

Tämäkin otos näyttää harmaalta luonnolliseen kukkaloistoon verrattuna. Kiva kun eri vuodenaikoina ojanpientareilla kukkivat eri kasvit. Silmälle riittää aina uudenlaista iloa keväästä syksyyn.