Kerrankin näyttäytyi kunnolla

 Olen monta vuotta yrittänyt metsästää tuominopsasiipeä. Kuuluu olevan harvinainen. Olen sen joskus kuvannutkin, mutta ihan vain hätäisesti. Nyt osuin niitylle, jossa oli ilmeisesti hiljattain kuoriutunut niitä, sillä niitä lenteli ainakin kolme yksilöä.

Päällyspuolta se ei näytä koskaan, samoin kuin vihernopsasiipikään eli kangasperhonen ei avaa koskaan siipiään. Tähän on siis tyytyminen. Sielu kun ei siedä, että tappaisin  yhden kuvaamista varten.

tuominopsasiipi

Hätisteli pois

 Löysimme yllättäen tosi hyvän metsämarjapaikan. Aloimme kerätä ja syödä niitä, kunnes havahduimme siihen, että jokin lintu piti hakkaavaa ääntä lähellämme. Pensastasku siellä ei meinannut päästä pesälleen meidän takia.

Samalla reissulla näimme yhteensä neljä pensastaskua eli kaksi pariskuntaa. Noilla seuduilla ei näitä ole aiemmin näkynytkään. Meitä hätisteli pois myös ainakin laulurastas sekä jotkin tuntemattomat.
Olin vähän odottanut näkeväni pikkulepinkäistä, joita tuolla on aiemmin ollut, mutta eivät nyt ainakaan näyttäytyneet.

Järvellä nähtyä

Eilinen päivä oli aivan ihanteellinen melonnalle: aurinkoinen, lämmin, tuuleton. Kolme isokoskelonaarasta tuli vastaan eivätkä oikein noteeranneet melojia mitenkään, kaloja vain tähystelivät vedestä. Mutta missä poikaset? Ei ollut niillä sellaisia.

Jonkin matkan päästä osui kohdalle isokoskelonaaras, jolla oli kuusi poikasta, aika isoja jo. Olisivatko äskeiset naaraat työntäneet omansa tälle päivähoitoon? Sellainen kuulemma on koskeloilla mahdollista. Vai onko niillä koskaan ollutkaan ensimmäistäkään. Monilla luodoilla ja kivillä seisoskeli myös lokkeja ilman poikasia.

Meloimme hyvin matalaan poukamaan, jossa ei ollut vettä kuin nimeksi, ja yhtäkkiä yllättäen edessämme seisoi kaksi kurkea! Ei näkynyt jälkikasvua niilläkään. Jonkin ajan kuluttua järvellä näkyi kolme kuikkaa, melko kaukana kuitenkin.

Menin melonnan jälkeen pienelle lammelle, jolla edellispäivänä mies oli nähnyt joutsenparin kahden poikasen kanssa. Nyt ei ollut enää kuin yksi poikanen! Valitettavasti törmäsin näihinkin yllättäen ja tulin häirinneeksi niitä, sillä en tiennyt niiden tarkkaa olinpaikkaa.

Onnelliseksi tekevä

 Mikähän Murphyn laki on se, että kun vuosikausia odotin ja yritin näkeväni ritariperhosen ja toivoin saavani jopa kuvan siitä, ei vilaustakaan siitä koskaan missään. Kun sitten viime kesänä vuosien etsinnän jälkeen siitä vihdoin sain kuvia, tupsahti tänään ritariperhonen peräti omalle pihalle. Ja jäi jopa imemään kukkaa, että saisin kuvata.

Kyllä se vain on niin komea ja hieno, että se tekee ihmisen onnelliseksi. Vaikka sain eilen kuvatuksi kaksi itselleni uutta mittariperhosta ja olin niistäkin ylen tyytyväinen, kyllä tämä silti tuntuu voittavan.

Kaksi lintua

 Itse asiassa olin perhosia kuvailemassa, kun viereisestä pusikosta viitakerttunen yritti hätyytellä minua pois. Sen äänen olen oppinut tunnistamaan hyvin. Ja se on siitä mukava lintu, että näyttäytyy selvästi.

Jo on sorsalla hyvä suojaväri. Sitä ei kyllä ikimaailmassa löydä kukaan, ellei tiedä. Tämä oli ihan tien vieressä. Sitä ei olisi huomannut ollenkaan, ellei mies olisi sattunut noukkimaan tyhjää oluttölkkiä juuri linnun nenän edestä.

Eilen autolla ajaessa tiellä oli lintu. Eihän siinä vielä mitään ihmeellistä, mutta se sattui olemaan käenpiika. Ja kamera tietysti takapenkillä hyvin pakattuna, niin että se siitä sitten.

Alkukesän kukkijoita

 Vaihteeksi puutarhan kasveja. Ehkä joku muistaa, kuinka surkuttelin keväällä, miten komeat narsissit joutuivat lumen alle, ja vieläpä kahdet eri lumet saivat niskaansa. Mutta taisi jäätävä lumi tehdä niille hyvää, sillä narsissit kestivät komeina toista kuukautta, mitä pidän jo ihmeenä. Tosin lumi oli painanut niitä niin, että lopulta tarvitsivat jo tukea.

 Narsissien jälkeen penkkiin ilmestyvät tulppaanit, niitä olen hankkinut monenvärisiä.

 Ensimmäisiä kukkijapuita ovat luumu- ja kirsikkapuut, samoin vanhanajan kriikunat, joissa on aina niin tajuttomasti kukkia, mutta varsinkin kirsikat saavat vain vähän hedelmiä aikaiseksi. Sehän kukkii aina niin kylmään aikaan, jolloin ei juuri pölyttäjiä lentele.

Omenapuita on meillä monta ja osa ikivanhoja. Tänä vuonna oli komea kukinta, mutta voi, vain muutaman päivän kesti parhaimmillaan. 

Angervoja on monenlaisia ja monennimisiä, suurin osa kevätkukkivia. Tämä norjanangervo on kovan kohtalon oma. Aina jokin vikuuttaa sitä, viime talvena olivat kauriit lyhentäneet sitä monestakin kohdasta, samoin joidenkin ruusujen oksat olivat joutuneet niiden ruuaksi. Eivät näköjään piikit haittaa.

Tätä unikkoa ei juuri hoideta, aina se sinnittelee kuitenkin heinien seasta ja tosi komeana, mutta ah niin vähän aikaa kestävät nämäkin kukat. Pihan kuumimmalla seinustalla kun ovat.

 Lemmikit ovat levinneet vähän joka puolelle.

Nämäkin saisivat kukkia pitempään, mutta eteläiseen suuntaan niidenkin olinpaikka on.

Ei kiinnostanut

Melko mahdoton on auroraperhonen kuvattavaksi. Se ei pysähdy tavallisesti millään. Nyt se pysähtyi hetkiseksi, muttei tässäkään kauaa viihtynyt.

Sillä oli nimittäin koko ajan mielessä puolison etsintä.

Koiraita oli peräti kaksi. Ne kisailivat ja taistelivat keskenään, kumpi pääsee naaraan luo. Ja välillä olivat naaraan kimpussa kumpikin yhtaikaa.

Vaikka naaras ei yhtään liehittelyistä välittänyt. Takaruumis pystyssä se viestittää, että ei kiinnosta. silti koiraat yrittivät lähennellä.

Tämänpäiväiset eläimet

 Kuulin aamulla ensimmäistä kertaa tänä vuonna kuhankeittäjän laulelevan lähistöllä. Päätimme mennä päivällä tietylle paikalle, jossa joka vuosi on kuhankeittäjiä, minulla kun ei siitäkään ole vielä kuvaa, vaikka sen ääni kuuluu joka kevät. Eivät ole vielä kehitelleet sellaista kameraa, joka tallentaisi linnun kuvaksi äänen perusteella! Pihassa lähtiessä harmaapäätikka katseli, että siinäs menette.

 Vaan ei kuulunut siellä kuhankeittäjää, ei ilmeisesti ole vielä saapunut. Valtava määrä kaikkia muita lintuja kuului. Rastaallakin näyttää olevan jo poikasia.

Olin astua polulla käärmeen päälle. En tiedä, onko kyy vai rantakäärme, ilmeisesti nuori, sillä ei ollut lajituntomerkkejä.

 Lähti karkuu tietysti polulta ja kauempaa tuijotti minua. Retkellä en muita kuvia saanutkaan. Pitää mennä viikolla uudelleen ja yksin, saa rauhassa kytätä. Ainakin sirittäjän, hömötiaisen ja monen tuntemattoman ääniä kuului. Sinne vain ei viitsi joka päivä mennä, on ainakin 20 km matkaa.

Mutta kotipiha on varma lintupaikka. Monta päivää laulanut kirjosieppo rakentaa pesää vaimonsa kanssa.

Oravan puvunvaihto on kesken, ihan törkeän näköinen näin väliaikana.

Pihan toisella puolella västäräkki hyppeli, suussaan kai hyönteisiä.

Vähän väliä se hyppäsi ilmaan viinimarjapensaan alla. Ilmeisesti metsästi hyönteisiä.

Lopputuloksena taas jälleen kerran: ei pidä mitään lajia yrittää löytää. Pitää olla tyytyväinen siihen, mitä yllättäen tulee eteen.