maanantai 6. elokuuta 2012

Vaikeat poikaset tunnistaa

 Töyhtötintin blogissa on käyty keskustelua siitä, ovatko hänen ottamansa kuvat leppälintuja vai punarintoja. Hän oli toivonut minun ottavan kuvia kyseisistä linnuista, koska meidän pihassamme on pyörinyt kumpiakin. Nyt ei vähään aikaan ole näkynyt kumpiakaan ja silloin kun leppälinturyntäys oli kovimmillaan, en ehtinyt kamerankahvaan.

Niinpä etsin vanhoista kuvistani, mutta en ilkeä laittaa yksittäisiä kuvia, koska ovat niin kovin huonoja. Yläkuvassa leppälinnut. Eka kuva koiras, kuvattu 6.5. jolloin pariskunta on rakennellut pesää.
Toisessa kuvassa naaras, kuvattu 3.7. jolloin eka kerran näin poikasten (kolmas ja neljäs kuva) lähteneen maailmalle, kuvattu samalla kertaa naaraan kanssa. Viides kuva 24.7, oletan sen jo suht. isoksi poikaseksi. Viimeinen kuva 2.8. Lintuja oli liikkeellä paljon ja pitivät kovaa "meteliä", mutta kaikki kuvat ovat liian valottuneita, olen hävittänyt muut. Linnut sukivat kovasti itseään. Kun olen lukenut Töyhtötintin blogia, en ole enää ollenkaan varma, onko viimeinen sittenkään poikanen. Jos se onkin sulkiva aikuinen.
Edellinen postaukseni leppälinnuista täällä.
Toinen kollaasi oon punarinnoista. Ensimmäinen on aikuinen, 18.9.viime vuodelta. Kolmea seuraavaa kuvittelen poikasiksi, kuvattu 15.7. tänä kesänä. Koska olin Töyhtötintille maininnut, että leppälintu olisi "käpymäinen", laitoin nämä seuraavatkin kuvat. Viides kuva on kuvattu myös viime syksynä 15.9. Viimeinen on tältä kesältä, 15.7. Ovathan nämäkin kovin "suomumaisia". Minä nostan kädet ylös, minä en uskalla sanoa enää mitään, mikä mikäkin on.

3 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Hei Kirlah!

Tuossa toisessa leppälintukuvassa saattaa naaraan sijasta olla ensimmäisen talven koiras. Ne ovat melko samannäköisiä, mutta 1. talven koiraalla on kurkussa pieni vivahdus harmaata ja sen otsassa on usein pikkuisen valkoista. Minusta kuvassasi ko. yksilöllä on hieman kurkussa harmaata ja otsassa pieni valkoinen pläikkä. Olettaisin sen olevan 1. vuoden koiras.

Leppälintujen kuvissasi näkyy myös jalkojen musta väri ja myös se, miten ne muuttuvat kuvissa ikään kuin valkoiseksi, kun aurinko heijastaa niihin suoraan.

Poikasten tunnistaminen on todella haastavaa :)

Kiitos, kun laitoit näitä kuvia!
Anu

Kirlah kirjoitti...

Töyhtötintti: Minustakin se toisen kuvan lintu oli kovin tuon alemmassa olevan poikasen näköinen.
No, oli miten oli, minä olen kovin onnellinen jo siitä, että ylipäätään olen nähnyt leppälintuja :)

Anu kirjoitti...

Onko, muuten, käet löytäneet havaintoalueesi leppälintuja? Kuuluiko keväällä lähettyviltä käen kukuntaa?

Minulla ei ole mahdollisuutta seurata intensiivisesti, eikä läheltä leppälintuja, koska niitä ei ole pesinyt havaintopaikkojeni läheisyydessä. Leppälintu on niin kaunis lintu ja se laulaa kauniisti. Olisi ihana saada sellainen pesimään havaintopaikan läheisyyteen ja ehkäpä sitten tulisi myös käkikin…

Anu