sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Syksyistä

 On ollut hyviä päiviä kuvaukseen, mutta jotenkin on ollut niin paljon muuta afääriä, ettei ole muistanut vilkaistakaan kameraan päin. Eräänä aamuna huomasin kuitenkin auringon noustessa, että sumua alkoi kerääntyä ympärille.

Sain vauhtia töppösiin ja ajoin järven rantaan. Ei siellä ollutkaan joka paikassa usvaa. Ja sekin missä oli, alkoi hävetä pikapuoliin. Aikaisemmin olisi pitänyt olla liikkeellä.

 Tänään lenkiltä tultua istahdin toviksi portaille ja päätin kuvata kaikki, mitä eteen tulee. No talitinttejä oli aivan mahdottomat määrät, joten en niitä sitten kuvannutkaan, enkä oravia. Tällainen hyppelehti ruohikossa. Ensin luulin pensastaskuksi. Se olisikin ollut tosi kova juttu täällä. Mutta taitaa ollakin järripeippo. En ole nähnyt koskaan järripeippoja kuin keväisin, joten en meinannut tunnistaa syksypukuista. Eipä sitten kauaa viipynytkään.

 Peippojakin oli pari kappaletta. Onkohan tämä nuori vai sulkiva vai sairas, vai kaikkia niitä.

Isossa pihlajassa oli tänä vuonna valtavasti marjoja. Olin kuvitellut kuvailevani pitkin syksyä erilaisia lintuja marjoja syömässä. Mutta miten kävikään! Marjat ovat hävinneet vähin äänin minun ehtimättä saamaan mitään kuvia. Niitä ovat napsineet ainakin tiaiset, punakylkirastaat, punatulkut, räkättirastaat ja viherpeipot. Joskus joku närhikin on siellä näkynyt. Mutta ei sitten näköjään tarvinnutkaan odotella tilhiä sinne syömään.

Käsittämättömän keltaisia lintuja, kuin kanarialintuja, lensieräänä päivänä pihaan tullessani korkealle koivun oksalle. Taitavat olla viherpeippoja. 

6 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Järripeippoa en ole vielä koskaan nähnyt. :)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Luonto on ollut todella kaunis.

Anneli A kirjoitti...

Onpa upeat kuvat. Syksyinen luonto on todella kaunis. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Kvilttaaja kirjoitti...

Onnittelut upeista usvakuvista. Harmi, että pihlajanmarjat ovat menneet jo eikä tilhille jäänyt mitään. En näe keltaisissa linnuissasi viherpeipoille tyypillistä siipihuovaa, mutta taitavat silti olla niitä.

seita kirjoitti...

Hieno aamu. Syksyssä on hyviäkin puolia.

Pelaguu kirjoitti...

Kaunis aamu on ollut! Täällä ei ole ollut kaunista ruskaa jota olisi voinut kuvata.