tiistai 27. joulukuuta 2016

Pyrstiksiäkin

Vuodet eivät ole veljeksiä. Viime vuonna näihin aikoihin sai kuvata aivan mahtavia jäämuodostelmia, tänä vuonna ei tietoakaan sellaisista.  Ei paistanut aurinko, vähän vain vilkaisi tuolta pilvien takaa.
Ihan huikaisevaa olisi mennä tuonne luistelemaan, mutta eihän siellä ole jäätä kovinkaan paksulti, sitä paitsi tuolla kaukana on aivan sulaakin. Tänään oli virran toisella puolella yksi isokoskelokin. Ei ollut älynnyt lähteä ulkomaille!
Talven ensimmäiset pyrstötiaiset näin eilen, noin viiden  pyrstiksen parvessa oli myös sinitiaisia.

4 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Ohut, lähes olematon jää meilläkin järvellä. Silti sinne pukkaa retkiluistelijat ja pilkkijät! En ymmärrä. Tänään aurinko jo näkyi hetken, vaan huomiseksi luvattu kunnon valoisa päivä! Sitä odotellessa.

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Ihania palleroita. Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Vikki kirjoitti...

Pyrstötiainen on ihan huippusuloinen!
Voi kun saisimme nyt retkiluistelujäät, ne ovat niin harvinaista herkkua!

seita kirjoitti...

Pyrstötiainen on niitä kauneimpia pikkulintuja. Onpa malttanut pysyä paikoillaan kuvan oton verran.