sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Sorsalintuja


 Valenciassa sain jonkin verran kuvatuksi niinä kahtena ainoana aurinkoisena päivänä. Yhdelle aurinkoiselle päivälle varasimme käynnin Biopark-eläinpuistoon. En olettanut siellä olevan juurikaan lintuja, mutta sieltä löytyi vaikka mitä. En ole vielä kuvistani käsitellyt kuin ihan pienen määrän. Monille ei ole vielä löytynyt nimiäkään.

 Tänään laitan joitakin sorsalintuja. Nämä ensimmäiset kolme kuvaa ovat afrikanhanhia.


Tämä on anas sparsa, afrikannokisorsa. Tämä näytti olevan aika yleinen vähän siellä täällä.
Naamioviheltäjäsorsa. Yksi sateinen päivä kului Aquariumissa. Luulimme saavamme olla sisätiloissa, mutta alue onkin valtava puistoalue, jossa myös paljon lintuja.

Siellä piti pitää sadetakkia itsensä takia ja sateenvarjoa kameran takia ja äkkiä räpsäistä, ettei kamera kastu. Punapäänarsku on tämä kaunokainen.
Nämäkin ovat punapäänarskuja, mutta kuvattu Bioparkissa aurinkoisena päivänä.

Punapäänarskujen lisäksi vasemmalla muutama ristisorsa. Taitaa oikealla olla yksi punasotkakin.

Punasotka oli päiväunilla.
 Samoin vaimonsa. Sateessa ei juuri viitsi uiskennella.

 Ristisorsa ja taukoamatonta sadetta.

Ristisorsia.

3 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Onpas monenlaista outoa lintua! Hienoja kaikki!

Susanna Hietanen kirjoitti...

Upeita lintuja!

Sadekuvan (toiseksi viimeinen) pisarapomput olet saanut kuviin todella hienosti!

Vikki kirjoitti...

Onpa värikäs lintu, tämä afrikanhanhi, vaaleanpunaiset jalatkin.
Hieno postaus!