maanantai 30. tammikuuta 2017

Albinoja ja pihabongaus

 Vuoksella viikko sitten uiskenteli sorsien joukossa yksi ihan valkoinenkin sorsa. Kauniin näköinen.

Kai tällaiset albinot ovat ihan tavallisia. Ei sitä ankaksikaan kai voi kutsua, ankathan ovat paljon suurempia.
Ja kun joskus olen tutkinut vanhoja kuviani, löysin sieltä tällaisen. 90-luvulla järjestettiin täällä turisteille vanhoilla kirkkoveneillä retkiä. Perillä oli letunpaistoa ja hämmästyksekseni kuvaan oli tullut lintupariskuntakin. Ja mitä ihmettä! Vieläpä valkoinen. Kai nämäkin ihan vain sorsia ovat, tuolla toisellakin on jotain valkoista rinnassa, vai onko auringon heijastumaa. Tämä kuva on siltä ajalta, jolloin en ymmärtänyt lintuihin kiinnittää mitään huomiota, enkä juuri valokuvannutkaan mitään.

******************
Laitanpa nyt samaan syssyyn lauantaisen pihabongauksenkin tuloksen, kun en nyt ainakaan viikkoon ehdi tänne mitään kirjoittaa:

talitiainen 15, sinitiainen 5, närhi 2, keltasirkku 13, käpytikka 1, hömötiainen 1. Siinä ne olivat. Oli tosi laiha tulos pihalintumääriksi ja lajeiksi. Varpushaukkakin pyyhälsi pihan yli, mutta ei ollut tuon bongaustunnin aikana. Samoin se hiljattain kuvaamani varpuspöllö istuu edelleenkin joko aamulla tai illalla sähkölangalla samassa paikassa. Lienee saanut myyriä, kun niin uskollisesti istuu.  Mutta eihän se tietysti päivällä siinä oleile.

7 kommenttia:

Anneli A kirjoitti...

Kiva kun osallistuit lintubongaukseen. Jännän näköisiä nuo valkoiset erikoisuudet. - Mukavaa viikkoa!

Kvilttaaja kirjoitti...

Sorsasi on leukistinen ei albiino. Albiinolla olisi punaiset silmät. Kaunis lintu jokatapauksessa. Sorsissa taitaa olla paljon noita värivirheitä. Lisäävät mielenkiintoa tuiki tavallisten sinisorsien tarkkailuun.

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Valkoinen sorsa on todella kaunis. Hyvää alkanutta viikkoa;-)

Kirlah kirjoitti...

Kvilttaaja, kiitos oikaisusta. Paljon on minulla vielä oppimista tälläkin saralla.

Vikki kirjoitti...

Huomasitko muuten että tuo Antskun valkoinen väri on jotenkin keltaisempi kuin aiemmin.
Aika kookkaan näköinen tuo valkea lintu tuossa rantakuvassa.
Kuulin että joillain bongauspaikoilla oli hyvinkin hiljaista.

Anu kirjoitti...

Väriviallisia sorsia tuntuu olevan nykyään aika paljon eri puolilla maata. Itse en ole tänä vuonna sellaista täysin valkoista vielä nähnyt. Tuossa alemmassa kuvassa valkoinen lintu on aika kookas ja aika pitkäkaulainen.

Kirlah kirjoitti...

Minustakin alimman kuvan linnut ovat jotenkin suurempia kuin sorsat. Mutta en voi ymmärtää mitä muuta ne voisivat olla kuin sorsia.