Rantasipi on kiva, kun se ei ole kovin arka, sitä pääsee näkemään läheltä.
Mutta hieman toista on valkoviklo, joka yllättäen lensi suolla lammen rannalle. Ilmeisesti sillä oli pesä lähettyvillä. Tätä kuvaa on pitänyt suurentaa rutkasti. Valkoviklo ilahduttaa minua suuresti, sillä se on eka kuva siitä nimenomaan omalla paikkakunnalla.
Valkovikloa kuvatessani olin pettynyt, että eipä ollutkaan lammelle tänä vuonna tullut kaakkuria. Mutta kiikaroidessani huomasin yhtäkkiä, että hyvänen aika, se mitä olin luullut koko ajan kiveksi olikin pesällään istuva kaakkuri! Sillä oli suurimman osan aikaa pää matalana, joten en sen vuoksikaan erottanut kivestä. Ja tietysti turhan kaukana. On luonto totta totisesti osannut ajatella suojavärin.
Ja se mitä se pää matalana niin seurasi, on tässä! Sen oma puoliso, jota myöskään en meinannut millään havaita. Onkin näköjään niin, että hautoma-aikana kaakkurin uimassa oleva puoliso ui hyvin matalana melkein veden alla. Liplattavista laineista sitä ei kyllä meinaa erottaa. Vai löydätkö helposti?
Menimme tutkimaan myös toisen lammen, jossa tavallisesti on ollut kaakkureita. Ihan rantaan ei mitenkään voinut mennä, sillä ihan nenän edessä oli emo pesällään.
1 kommentti:
Mahtavat havainnot, kiitos kuvista!
Kaakkuria en ole koskaan vielä tavannut, ilo katsella kuvia.
Kyllähän niitäkin kuvaajia on, jotka menevät aivan liian lähelle häiritsemään. Ehkä kyse on kokemattomuudesta ja ymmärryksen puutteesta. Toivon heille lisää ymmärrystä. Varmasti olen itsekin alkuaikoina mokaillut innostukseni kanssa. Joten yksittäiset mokat kullekin sallitaan.
On ihan mahtavaa, että nykyisillä kameroilla saa kuvattua hyvin kaukaakin eikä ole tarvetta kokeilla onnensa toimivuutta lähestymällä lintuja liikaa.
Ihanaa kevätkesän jatkoa!
Lähetä kommentti