sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tunnistusvaikeuksia


Joskius aiemmin laitoin kuvia urpiaisista ja väitin, etten ole sen jälkeen niitä nähnytkään. Mutta siitä tapahtumasta kului viikko, ja sen jälkeen urpiaiset ovat olleet vakituisia vieraita pihassamme, ja jopa melkein kaiken päivää.  
 Olin ihan tyytyväinen näkemääni, kunnes sitten luin mm. Lintublogista Fågelbloggen, että urpiaisten joukossa saattaa olla tundraurpiaisiakin. Sittenhän piti alkaa seurata, olisiko minullakin onni nähdä sellaisia. Tunnisteena on vaalea lintu, yläperä valkoinen ja nokka huomattavan pieni.
Mutta kun lintujen väritys on kovin liukuva, en millään saa selvää, olisinko nyt vihdoinkin saanut kiikariini myös tundraurpiaisen. Tänään nimittäin näin ensimmäistä kertaa sellaisia, joilla oli yläperä valkoinen, nuo kolme ylintä kuvaa, mutta nokasta ei saa niin selvää, linnut kun olivat yleensä vain selin minuun. Muuten ne olivat huomattavan vaaleita muihin nähden, noin kolme yksilöä isossa parvessa.
Tämä on joskus aiemmin kuvattu, selvästi urpiainen, ja niin komean punainen koiras. Mutta kuten näkyy, ei kaikissa asennoissa saa nokastakaan selvää.
Toisaalta luin jostain, että urpiainen ja tundraurpiainen voivat helposti risteytyä keskenään.Minä taidan luovuttaa. Enää en kyllä kuvaa niitä ellei pihaan tule ihan valkoinen urpiainen!

Ei kommentteja: