keskiviikko 13. elokuuta 2014

Nuorukaiset harjoittelevat

Aamulla istuin vintillä tietokoneen äärellä, kun yhtäkkiä kuulin ikkunasta variksen outoa  ääntä, ja kohta lensikin ikkunan editse kaksi lintua.
Haukka on jo useana päivänä kyttäillyt pihalintuja ja arvasin, että nyt se on siellä taas hätyyttämässä pihavariksiamme. Sekä haukka että varikset ovat tämän kesän nuorukaisia.

Välistä näytti, että ne vain leikkivät keskenään, sillä joissain kuvissa varis näyttäisi ajavan takaa haukkaa. Mutta itse asiassa ilmassa oli yhtaikaa neljäkin lintua, kolme varista ja yksi haukka.
Kun ikkunasta en tämän laajemmin nähnyt, siirryin ulos.
 Varikset kyllä huomasivat minun menevän puun taakse, mutta haukka ilmeisesti ei. Siinä se sähkölangalla kääntelee päätään.
 Ja sitten sitä taas mennään.
 Ilmeisesti se on varpushaukka, niitä tässä pihassa on ennenkin pyörinyt. Sillä on valkoinen silmäkulmajuova kuten kanahaukalla, mutta myös nuorilla varpushaukoilla samoin kuin naarailla on silmäkulmajuova.
Sitten tulivat varikset ja niin lähdettiin. Tämän jälkeen en enää mitään kuvia saanutkaan, kun edessä oli pyykkinarua, ruusupuskaa sun muuta härpäkettä. Sitä paitsi ne eivät tämän jälkeen enää pihassa pyörineetkään.

4 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Minäkin olen nähnyt tuota lentojuttua juuri varisten ja haukan kesken. Se näytti siltä, että haukka oli hätää kärsimässä. Vetivät varikset sitä ilmassa pyrstöstä. Olivat niin korkealla ilmassa, että en varmaankaan ole julkaissut niitä kuvia. Luulen.

Anu kirjoitti...

Mainiot kuvat ja teksti!

Varikset ovat sellaisia, suuri egoisia, että ne mielellään härnäävät haukkoja - eikä toisin päin aina suinkaan :)

Lintukursseilla on kerrottu, miten varisten arkkivihollinen on kanahaukka. Varikset ottavat asiakseen härnätä kanahaukkoja, vaikkei haukka tekisi elettäkään mennäkseen variksia härnäämään :)

Kirlah kirjoitti...

Tosiaan minustakin näytti, että linnut vuoronperään ajelivat toisiaan takaa. Olin aina kuvitellut, että haukka on aina se takaa-ajaja.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Tänään juuri pikkulintu lensi hädissään päin ikkunaa. Perässä tuli luultavasti haukka, joka nappasi sen pikkulinnun. Minä en nähnyt koko tapausta. Kuulin vain pamahduksen, mutta poikaystävä oli nähnyt takaa-ajon. Hän ei osannut sanoa, oliko haukka vai pöllö saalistajana.