perjantai 26. elokuuta 2016

Välähdyksiä kesältä

 Kaksi viikkoa olin ilman tietokonetta, kun meni kone rikki. Sitten meni kamera mitättömäksi enkä voi ladata siinä olleita uusimpia kuvia koneelle, sillä vein kameran huoltoon. Esittelen nyt sitten sekalaista pikkupokkarilla kuvattua kesän aikana.
Mäkimeirameissa lenteli eräänä päivänä koko päivän jokin perhonen, joka näytt hienolta. Mutta nyt huomaan, miten pokkari on todellakin hidas perhosten tai lintujen kuvaukseen. Gammayökköseksi tulkitsin tuon yllä olevan.

Kesällä tuli käytyä tyttären ja lapsenlapsen kanssa Kolmårdenissa. Siellä oli tietysti jos jonkinlaista eläintä. Paljon sellaisiakin, joita ei tavallisesti näe eläintarhoissa, kuten vaikkapa  kirahvi, kenguru ja tuo yllä oleva nimensä menettänyt :(

 Yli kaksisenttinen ötökkä ilmestyi pihaan. Taitaa olla suursukeltaja.

Täällä oli viime viikonloppuna kirjakemmakat eli kirjallisuuspäivät. Pari päivää oli kaikenlaista hienoa ohjelmaa. Yksi osuus oli lauantai-iltana runoristeily, jossa Aulikki Oksanen lausui runojaan ja Katriina Honkanen lauloi laulujaan laivan kannella, ja maisemat silmiä hivelevät. Ilta oli tosi hieno, sattui sateeton ilta. 


Kunta on istuttanut kirkonkylään ison alan auringonkukkia. Menin toivorikkaana kuvaamaan. Mutta miten kävikään. Kukat ovat kaikki ½-1 metrin minua korkeammalla, miten niitä saa kuvatuksi!
Pitäisi itse päästä jonnekin ylemmäksi, mutta se ei ole mahdollista. Kukissa oli lintujakin, mutta minulla ei ole nyt sitten sitä kameraa! Saa nähdä, meneekö minulta koko syksy sivu suun kuvauksetta.

4 kommenttia:

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Gammayökkösiä on ollut tosi runsaasti näkyvillä. Tuo magnusti on hauskan näköinen kun istuu ja tuumii jotakin:-) Upea auringonlasku! Mahtavan kokoisia auringonkukkia.

Kvilttaaja kirjoitti...

Toivottavasti saat teknikkalaitteesi kuntoon pian. Tuttu juttu, että kuvattavaa löytyy vaikka kuinka paljon, kun kameraa ei ole käytettävissä. Edellinen kommentoija mainitsikin, että nimetön eläin on mangusti. Kålmorden on hieno paikka. Gammayökköstä en ole koskaan nähnyt. Se on jotenkin satumaisen näköinen.

Kirlah kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Niin olisi paljon uusia linnunpoikasiakin pihassa, mutta minkäs teet, kun kameraa ei ole. En olisi uskonutkaan, miten riippuvaiseksi on tullut kuvaamisestakin kuudessa vuodessa.

seita kirjoitti...

On varmaan ollut hieno ilta. Runot, laulut ja kauniit illan valot.