sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Tulipahan kokeiltua

Ei järin hyvää kuulu kuvauksille ja uusien lajien tunnistamiselle. Kamera ei ollutkaan viallinen vaan objektiivi, enkä ole vielä saanut uuttakaan. Jollain olemattomalla laajakulmaobjektiivilla tai pikkukameralla olen nyt yrittänyt saada jotain muistikortille.
Gammayökkösiä on lennellyt vähän joka  kävelylenkillä. Mutta voi maailma, miten vaikea kuvattava. Perhonen ei pysy juuri hetkeäkään paikallaan ja sitten kun ja jos se laskeutuu kukalle, se värisee tolkuttomasti koko ajan. Hermoja raastaa sellainen perhonen. Lentää kuitenkin päivisin, vaikka on yökkönen!

Pienellä reissulla bensaa ottaessa lensi tällainen karvaturri bensatankille. Se oli juuri kahden tankin välissä, ja siellä kävi tuuli ja läpiveto kuin kaupunkien kivitalojen välissä ja porttigongeissa ikään. Hyvin se pysyi paikallaan heilumisesta huolimatta. Taitaa olla hyvät imukupit jalanpohjissa. Tälle olisi ollut kiva löytää nimi, mutta en millään löydä mistään samannäköistä.


Nyt alkaa iltaisin pimeys jo sen verran aikaisin, että minäkin saatoin ihmisten aikaan laittaa valon ja lakanan pihaan houkuttelemaan yökkösiä. Viitisen eri lajia ilmestyi paikalle sen tunnin aikana, jona jaksoin päivystää. Huppukeltayökkönen on uusi ja mieluisa tuttavuus. Hauskaa, että perhosiakin voi olla hupullisia.


Tämä näytti pimeällä ja valolla niin tosi punaiselta. Se on minusta kovasti samannäköinen kuin kirjassa punamäkiyökkönen.
Muista lajeista ja kuvista ei sitten kannata mitään mainitakaan.

4 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

No, hyvä kun vian syy selvisi! Minä en jotenkin muuten vaan ole saanut itteäni kameran taakse.Hyvää viikkoa!

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Hei! Perhoskuvailu pimeällä on todella kivaa. Keltaisella alustalla oleva perhonen näyttäisi koivulovimittarilta. Leppälovimittari on hiukan samanlainen, mutta siipien kuviointi ei ole oikealainen. Koivulovimittarin lentoaika on parhaillaan menossa.

Kvilttaaja kirjoitti...

Hienoja perhoskuvia olet ottanut. Tekniikan kanssa tuntuu olevan usein vastoinkäymisiä. Toivottavssti saat uuden objektiivin pian.

Kirlah kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista. Ja kiitos Anne tuosta määrityksestä. Katsoin kirjasta ja siltä se todella näyttää. En olisi itse löytänyt.