keskiviikko 9. elokuuta 2017

Piilossa päivällä

 Kuten moneen kertaan todettu, olen laiska valvomaan yötä perhosten takia. Mutta taas parina iltana olen sentään kahteentoista asti jaksanut kytätä, mitä kivaa tulisi valolle. Kaikenlaista uutta itselleni on saapunutkin, ja eilen illalla saapui isomittari.
Taitaa olla monien mittareiden ja yökkösten tapana, että ne koko ajan värisyttävät siipiään, eivätkä yhtään pysy paikallaan. Siksi piti uurastaa kuvauksen kanssa tavallista enemmän, että jonkinlaisia otoksia saisi.



Nämä ovat kaikki valtavaa liikettä, joka ei kuitenkaan näy kuvissa.

Ihmeen hyvin sain kuitenkin liikkeen pysäytetyksi, sillä tällaisia oli suurin osa kuvista. Yhtä värinää ja räpytystä. 

Niin kauan aion pyydystää vain alkuillan perhosia, kun niissä riittää minulle tuntemattomia. Ilmeisesti pitää siirtyä yöjahtiin, kun alkaa tulla pelkkiä samoja. Luulen, että uutta riittää vielä tämän syksyä.
isomittari

3 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Olen haaveillut, että joku aamu lähtisin kuvaamaan, mutta ei oo vielä onnistunut! Luulen, että illan kanssa sama juttu! :)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Isomittari on kyllä hieno perhonen. Se ei pysy yhtään paikoillaan, ainakaan pimeällä. Anopin varaston seinässä, oli päivällä liikkumaton isomittari, josta sai otettua kuvia. Oletko nähnyt kiitäjiä?

Kirlah kirjoitti...

Anne: En ole koskaan vielä onnistunut näkemään kiitäjiä. En tiedä, miten niitä oikein näkisi.