Mustarastas sieninurmikolla

Mustarastasnuorukainen etsi syötävää nurmikolla ja löysihän se madon. Sille olisi ollut tarjolla myös valtava määrä sieniä, mutta ei taida linnut välittää sellaisesta ruoasta. Jostain käsittämättömästä syystä pihassa on iso laaja alue, joka on aivan täynnä tällaisia sieniä, mutta emme itsekään arvaa käyttää niitä, kun emme tunne.

Välillä tuli heinikkoisempi kohta ja koska yöllä oli tullut kova kaste, oli siinä mukava ottaa kylpyjä, aivan kuin olisi hiekassa tai vesilammikossa räpiköinyt, samalla tavalla viuhuivat siivet.

mustarastas

Ilahduttavat minua

Yhä edelleenkin minulla on tunne, että johan yöperhostenkin jahtaamisen saisi lopettaa. Minun välineillä ei juuri uudenlaisia tule ja toisaalta koskaan en ole vielä jaksanut valvoa kello yhtä pitemmälle. Joka kerta aamulla aina mietin, mitä kaikkea olisi lakanalle tullutkaan, jos olisin aamuun asti valvonut!

Nyt kuitenkin jo yhdeltätoista tuli tämä kaivattu ja toivottu: leppälovimittari, jolla on keltainen ruumis kuin kananpojalla, ja pulleakin.

Olen luullut, että tämä ei minulle koskaan tulisi, sillä esiintymiskartoissa sen alue ei yllä tänne asti. Mutta nykyään, kun kaikki maailmassa muuttuu, kaikki on mahdollista. Eliöt hiissaavat itseään yhä pohjoisemmaksi.
 

Lakanalla pörräsi illalla myös kehrääjämittari. Eikä vain yksi, vaan niitä kierteli ja pörisi yhteensä viisi!

Lukumäärä ei kuitenkaan yltänyt samoihin lukemiin kuin tunturimittarilla, joita oli ainakin kymmenen, osa myös hallamittareita. 

leppälovimittari, kehrääjämittari

Kauppareissun saalista

Lokit ovat jo pääasiassa häipyneet maisemista. eräänä aamuna oli laiturilla kuitenkin nuoria lokkeja.

Taisivat olla muuttomatkalla muualta tulleita. Olivat tässä yöpyneet ja alkoivat heräillä aamun valjetessa.

Minulla oli päämääränä kuitenkin etsiä mandariinisorsa, joka kuulemma oleili vielä paikkakunnalla. Sain vihjeen, että sen näkee parhaiten aamutuimaan, kun eräs paikallinen syöttää sitä takapihallaan.

Siispä kauppareissulle kamera mukaan ja rantaan. Satuin oikeaan aikaan. Aivan mahdoton sorsamäärä oli syömässä miehen heittämiä jyviä. En meinannut ensin millään löytää koko lintua muiden sorsien joukosta. Mutta tämä olikin kovin arka. Se oleili mielellään porukan reunamilla eikä meinannut uskaltaa ottaa jyvän jyvää, vaikka mies on häntä varten nimenomaan ruokinnan aloittanutkin. Mietin, onko siitä tullut arka siksi, että sitä on koko kesän käyty bongailemassa ihan maakunnan ulkopuolelta asti. On ehkä tuntenut itsensä jahdatuksi.

Pois lähtiessäni osui eteen vielä nuori varis. Tämä ei ollut yhtään arka, syntymästään asti satamassa ihmisten keskellä oleillut, eikä kukaan ole välittänyt sitä bongailla.

mandariinisorsa, nuori lokki, nuori varis

Lappeenrannan hiekkalinnoilla

Nyt oli käyntiä Lappeenrannassa. Samalla kuuluu aina käydä jokakesäiset hiekkalinnan hiekkataideteokset katsomassa. Tänä kesänä bongasin sieltä myös lintuja ja perhosia. Tässä lintuharrastaja kiikaroimassa mahdottoman suurta lintua. (Nyt kun ajattelen, en ole ollenkaan varma oliko se tarkoitettu lintuharrastajaksi vai hänen takanaan olevaan teokseen kuuluvaksi, esim. vihollistähystäjäksi tms.) Mutta minä näin hänessä tietysti lintuharrastajan.

Tässä lintu vielä poikasineen. Edessä pari poikasta suut auki odottamassa ruokaa, emon suussa roikkuvaa matoa.

Tyttö ihailemassa perhosta kämmenellään.

Päivällä lenteleviä

Tämän kesän päiväperhoskuvailu on jäänyt aika vähälle. Olisi kiva päästä sellaisille paikoille, joissa esiintyy perhosia, joita ei tällä seudulla näe. Mutta tarkat paikat pitäisi tietää. Pelkkä summissa jonnekin ajaminen ei oikein tuota tulosta. Tässä muutama tänä kesänä kuvattu päiväperhonen.

amiraali

karttaperhonen

kirjoverkkoperhonen
Tämä oli ns jokapaikan perhonen. Jos ei retkellä muuta nähnyt, niin tämän ainakin.

lanttuperhonen

lanttuperhonen
Lanttuperhosen alasiivet ovat tummakehnäiset. Olen havainnut monien sekoittavan tämän pihlajaperhoseen, mutta sillä on selvärajaiset siipisuonet, ei kehnää. Kaaliperhonenkin on tämän kanssa vähän samannäköinen, mutta sen siipisuonet eivät ole tummat.

neitoperhonen
Ilahduttavasti on näkynyt neitoperhosiakin muutaman laihan vuoden jälkeen.

ohdakeperhonen
Ostin keväällä syrikän, joka on kuulemma hyvä perhoskasvi, kuten nyt jo osoittautunut hyväksi. Nyt vain jännitän, säilyykö kasvi talven yli, sillä puutarhurin mukaan se ei tällä seudulla menestyisi talvea. Keväällä nähdään.

ratamoverkkoperhonen
Tällä oli tänä vuonna tosi hyvä vuosi. Niitä oli päällekkäin ja ryhmittäin ja vaikka kuinka päin.

ratamoverkkoperhonen

tesma
Tämä se vasta jokapaikan perhonen oli. Se on muutenkin Suomen yleisin perhonen, mutta nyt sillä tuntui olleen oikein extra hyvä vuosi.

 

keisarinviitta naaras

Rastasnuorisoa

Kun kesäksi lopetettiin lintujen ruokinta, ei ole lintuja pihassa juuri sen jälkeen näkynyt. Nyt kun kesä lähenee loppuaan, alkaa nuorisokin parveilla. Mustarastaiden poikaset käyskentelivät aroniapensaassa. Kun niitä ihmettelimme, pyrähti yhtäkkiä uima-altaalle räpiköimään iso liuta erilaisia rastaita. Tämä mustarastasnuorukainen yritti ottaa muista mallia ja uskaltautua kylpemään kuten muutkin, mutta ei millään tahtonut uskallus riittää.

Mutta voi sitä riemua sitten, kun pelko oli voitettu.

Laulu- ja räkättirastas ovat jo räpiköineet ja nyt hämmästelevät, että tässäkö se nyt sitten oli. Ainakin kymmenen eri rastasta altaalla riemuitsi. Ilakoitsijat houkuttivat paikalle yhtäkkiä myös pikkulintuja, ainakin punarintoja ja pikkuvarpusia. 

Minä sen sijaan en riemuinnut eilen, kun katsoin tyrnipensaisiin. Joka ikinen marja oli mennyt parempiin suihin ja pieniä katkenneita oksanpätkiä oli puiden alusta täynnä. Onneksi viime vuonna ehdimme ennen lintuja saada vielä puolet sadosta, ja sitä oli niin runsaasti, että jäi muutama rasia ensi talveksikin. Marja-aroniat saavat syödäkin, en oikein arvosta niiden makua.

räkättirastas, laulurastas, mustarastas.
 

Isoiksi kasvaneita

Vein kaverin Mikkeliin junalle ja samalla oli pakko käydä katsomassa lammella, jossa olin havainnut silkkiuikun poikasia. Ensimmäisenä eteen osui joutsenperhe nurmella lepäilemässä. Enpä ole ennen näin lähelle niitäkään päässyt. Variskin etsi jotain heinikosta.

Olihan siellä keskellä lampea silkkiuikku poikasensa kanssa. Varsin kaukana. Mutta kovin on jo aikuisen kokoinen. En tiedä, erottaisinko härkälinnun poikasesta, jos en emoa näkisi. Toisaalla uiskenteli toinenkin emo poikasen kanssa, mutta vielä kauempana.

Silkkiuikut lähtivät uiskentelemaan, ja kohtasivat keskelle lampea tulleen kanadanhanhikasan.

Rannassa putsaili tavi itseään. Kovin ovat olleet tavit piilottelevia koko kevään ja kesän, kun en aiemmin ole niitä huomannut. Vai olenko vain luullut sinisorsiksi. Oli lammella muitakin lajeja, kuten nokikanat ja haapanat, isoja ovat jo poikaset kaikilla.

silkkiuikku, tavi, kanadanhanhi, laulujoutsen

Äimistynyt poikanen

Melontaretkellä näimme kaislikossa härkälinnun ja sen poikasen. Kun emo näki meissä potentiaalisen vaaran, se häippäsi äkkiä ruovikkoon ja jätti poikasen mörön syötiksi.

Poikanen ei ymmärtänyt mennä piiloon, vaan jäi pälläilemään. Pian saapui isokoskeloperhe, emo ja viisi isoa poikasta, eikä härkälintunuorukainen ymmärtänyt kuin ihmetellä.

Isokoskeloita rynni edestä ja takaa, ja poikanen oli aivan äimistynyt. Lopulta se kääntyi menemään koskeloiden perään, mutta älysi lopulta jossain vaiheessa, että ei kannata vieraan porukan mukaan lähteä.

isokoskelo, härkälintu

 

Komeita sarvia

Varmaan kymmenen vuotta aikaa siitä, kun olen nähnyt havununnan viimeksi. Silloin sekin oli naaras. Mutta nyt tuli lakanalle monta koirasta, ja mitkä tuntosarvet!

Samoin täpläsirppisiipi. Olen joskus taannoin nähnyt vain naaraan, jolla ei ole tuntosarvia, mutta nyt sain molemmat sukupuolet, ja näköjään tälläkin koiraalla on mahtavat tuntosarvet.

Tässäpä tupsukulmumittari. Sillä on kuulemma jaloissa komeat tupsut, mistä nimitys, mutta enhän ole sen jalkoja itse koskaan nähnyt. Kaunis minusta.

Eikä tämä nyhäkulmumittarikaan mikään ruma ole.

havununna, täpläsirppisiipi, tupsukulmumittari, nyhäkulmumittari
 

Kanoja puistossa

Alkukuusta käväisin Tampereella. En ollut entisessä opiskelukaupungissani käynyt yli kahteenkymmeneen vuoteen, joten kierreltävää ja katseltavaa oli paljon. Kaupunki on nykyisin puolestaan lapsenlapsen opiskelukaupunki, joten hänelle piti sitten näyttää kaikki minun entiset asuin- ja opiskelupaikat ja muut tärkeät kohteet. Yllä Nokia-areena, jota olin jo pitkään toivonut näkeväni, ja mahtavahan se olikin.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen. Sorsapuistossa olikin jännästi kanatarha. Aika monta erirotuista kanaa käppäilivät omissa aitauksissaan. Kiva idea minusta. Kuvat tulivat mahdottoman huonoja kännykällä, sillä metriä lähemmäksi verkkoaitaa ei päässyt. Eikä ollut aikaa kovin mallailla kuvia, sillä muut hoputtivat jo jatkamaan matkaa.

Tällä näyttää olevan mahdottoman isot töppöset.

 

Mustiakin kanoja oli, ja muita, monia eri rotuja.

Kanatarha näytti olevan sillä paikalla, jossa vielä 70-luvun alussa oli eläintarha, sen muistan vielä. Tuo eläintarha lopetettiin kyllä jo ihan saman vuosikymmenen alussa, sillä eläimet joutuivat olemaan liian pienissä tiloissa.  

kana

Pari linnunpoikasta

Hiljattain kävin kaverin luona kylässä ja hänen talonsa takapihalla on korkea kallio. Kalalokki oli pesinyt kalliolla puitten varjossa ja saanut kolme poikasta. Kaikki ovat säilyneet vielä hengissä, tänään näin ne uudestaan.

 Minulla vain on nimittäin tunne, että ihmiset hävittävät lokinpoikasia tahallaan, ja ainakin keväisin munia. Kovin on kirkonkylän lokkimäärä vähäinen siihen nähden, mitä niitä keväisin alkaa suunnitella pesintää.

Toissa iltana laitoin perhoslakanankin, kun jo yhdentoista maissa alkaa tulla sen verran hämärää, että ihmisten ajoissa voi alkaa valottaa. Talon seiniä taskulampulla tutkaillessani huomasin ikkunan pielessä jonkin linnun poikasen. En oikein ymmärrä, minkä linnun poikanen se voisi olla. Minusta punarinnan poikanenkaan ei ole tämän näköinen.

Sulkasia

En ole koskaan oikein välittänyt etsiä nimiä sulkaperhosille, siis sulkasille. Niitäkin on vaikka kuinka monta eri lajia. Ehkä syy haluttomuuteeni on ollut se, että koska ne ovat niin ohuita, en ole oikein onnistunut saamaan niin selviä kuvia, että niistä olisi saanut selvää. Olen tietävinäni, että tämä on kärsämösulkanen. 

Ja tämä mielestäni leskenlehtisulkanen. 

Jännä, että eri kielissä jaotellaan ja nimetään perhoset eri lailla. Englannin kielessähän perhonen, siis butterfly on vain päiväperhonen, ja kaikki muut ovat moths. Kun taas suomen kielessä kaikki mahdollinen on perhosia. Moths-sanaa ei siis voi kääntää aina pelkästään sanalla koi, koska koiden lisäksi kaikki mittarit, yökköset, koisat jne kuuluvat moth-sanan alle. Ei ole kielenkääntäjänkään työ yksinkertaista.

Sulkasia parittelemassa.

Valkosulkanen

 

Nälkäiset

Perhosbaarikin oli minulta unohtunut. En ollut lisännyt nestettä, kun ei ollut näkynyt muita ruokailijoita kuin herukkaperhonen. Kuivalla vaahtomuovilla havaitsin yhtenä päivänä peräti häiveperhosen. Sitä kuvailin kauan, että saisin kuvatuksi nimenomaan sinisenä siivet, mutta aina kun siivet olivat siniset, perhonen oli asennossa, jossa en saanut sitä kuvatuksi hyvin. Lintukin on haukannut sen toisesta siivestä palan.

Metsäpolulla olen toivonut saavani eteeni haapaperhosen, mutta oikein sekin nyt tuntuu välttelevän minua. Mutta oli valtavasti ratamoverkkoperhosia kosteahkossa kohdassa suoloja ja nestettä imemässä. Enimmillään oli pitkälti toistakymmentä yksilöä. Kivojahan nämäkin ovat, ei sen puoleen.
 

ratamoverkkoperhonen, häiveperhonen