torstai 2. elokuuta 2018

Houkuttelevia kukkia

 Olin jo kaivannutkin ohdakeperhosta, taisi olla ainut totuttu, jota en ollut vielä tänä kesänä nähnyt. Nyt niitä oli jopa kaksittain kukilla.

 Olen seurannut perhossivustoilta, että Euroopasta on saapunut oikein invaasio gammayökkösiä. Etelä-Suomessa pensaat ja kukkapenkit oikein kuhisevat gammoja ja maanviljelijöiden rypsi- ja härkäpapupellot ovat vaarassa, sillä toukat voivat hetkessä syödä pellon puhtaaksi. Illalla laitoin taas valolakanan ja kas, meillekin asti oli saapunut muutama. Ja tänään puutarhassa lenteli siellä täällä gammoja.
 Vähän joka kukassa oli gammayökkösiä, niille taitaa kelvata mikä vain.

Ja iltaisen lakanan saalis oli taas toistakymmentä eri lajia. Eniten oli idänpronssiyökkösiä (kuvassa) ja niitty-yökkösiä. Oli uusia tuttavuuksiakin, mutta vielä jäi tunnistamattomiakin. Uskomattoman vaikea tehtävä. Yövaloissa kuvattu kuvakaan ei aina ole niin väreiltään ja terävyydeltään oikea.
Kyllä on auringonhattujen istuttaminen ollut hyvä idea. Se on tosi hyvä perhosten kerääjä. Tälläkin hetkellä kuvassa näkyy ties kuinka monta perhosta yhtaikaa. Mutta tänään havaitsin, että jokin lintukin oli keksinyt perhoset kukilta ja yritti saalistaa niitä.

Olen kerännyt listaa monivuotisista perennoista, jotka ovat perhosten mieleen. Ennestään on jo nauhuksia ja rantakukkia sekä mäkimeirami. Ne kaikki ovat olleet suosittuja, mutta en ennen ole nähnyt näin vetovoimaista kuin tämä auringonhattu. Joissain lähteissä mainitaan syysleimu ja keltapäivänlilja, eivät ne houkuttele ketään. En yleensä näe niillä perhosia.
Aion ensi kesänä kokeilla jotain näistä: tupakka (valkokukkainen), punalatva, laukkaneilikka, mirrinminttu, yrtti-iiso, helminukkajäkkärä, ruohosipuli. Ruusuruoho mainitaan myös listoissa, ja kokemuksesta tiedän sen tosi hyväksi perhoskukaksi, mutten aio laittaa sitä puutarhaan erikseen, sillä sitä kasvaa luonnostaan siellä täällä. Jätämme puutarhasta aina osia niittämättä, ja niille nousee luonnonkukkia, ruusuruoho yksi niistä.
Vaikka päivänkakkaraketo pihassa on valtaisa, ei siinä juuri perhosia näy. Ilmeisesti kasvi kukkii sellaiseen aikaan, että siinä viihtyvät perhoset eivät silloin lennä.

1 kommentti:

seita kirjoitti...

Punahatut ja nauhukset ovat paitsi kauniita niin myös perhosille mieleisiä. Punatähkäkin kuuluu perhosten suosikkeihin.