keskiviikko 12. elokuuta 2020

Pohjoisen elämyksiä

 

 On tainnut vierähtää pari viikkoa reissussa, mistä reilu viikko Lapin ja Pohjois-Norjassa. Alkumatkasta oli tietysti pysähdyttävä Limingan luontokeskuksessa ja katsottava, näkyykö jotain ihmeellistä lintutornilta. Kaukana oli paljon hanhia ja sorsalintuja, jokunen kahlaajakin vielä. Ja lapasorsia.
 

Torniossa Kukkolankoskella keitimme kahvit. Koskella oli lippoajia
 

sekä ainakin parikymmentä isokoskeloa, jotka kyttäilivät kalanperkaajien jätteitä.
 

Kun iltapuolella lähestyimme Yllästä, alkoi tiellä olla valtavasti poroja. Tulevat kuulemma tielle herkästi, jos on paljon hyttysiä. Puhelimen porokello ei vain hälyttänyt kaikista. Paluumatkalla ei ollut enää sääskiä niin paljoa, eikä liioin porojakaan.


 Ylläksen ja Äkäslompolon paikkeilla jossain oli järvi, jonka rantakasvustosta pääskyset pyydystivät hyttysiä.

Matka jatkui Norjan puolelle. Ensimmäinen päämäärä oli Nordkapp. Altan pohjoispuolella jossain tavoittamattomissa näytti olevan lintujyrkänne. Todennäköisesti pikkukajavia.

 Lokkejakin oli matkan varrella vähän joka paikassa. Nämä lienevät harmaalokkeja.


Meriharakoitakin oli rannoilla siellä täällä.


Jykevänokkainen merilokki seisoi ihan lähellä, mutta ei sietänyt lähelle menoa.


Korppeja näkyi yllättävän paljon.

Erään hiekkajyrkänteen reunalla melko korkealla makaili poro. Kuvasta vain ei näe, että poro on ihan taivaissa.

Näin ihania olivat kahvinkeittopaikat, usein tunturikoivujen katveessa.

Kun muut keittivät kahvia, minä sain kuvata lintuja.

Hieman Altan pohjoispuolella majapaikan lähettyvillä olivat maisematkin huikeita.

Matkan lintukuvat jatkuvat ensi kerralla.

3 kommenttia:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Mahtavaa, upeat maisemat ja kauniita eläimiä! Taas tulee tästä uusia merkintöjä omalle lomalistalle :-)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Aivan ihanat kuvat! Harmittaa, että meidän lapin matkasta ei tullut tänä kesänä mitään.

seita kirjoitti...

Upeita retkikuvia. Uppouduin tuohon viimeiseen kuvaan pitkäksi aikaa.