perjantai 16. elokuuta 2024

Yöllistä kuvausta

Laitoin kumminkin jo heinäkuussa perhoslakanan, vaikka välillä tuntuu, että saisi senkin harrastuksen jo lopettaa. Mutta kun aina on kovin mielenkiintoista istuksia lakanan vieressä ja odottaa, mitähän tänä iltana mahtaa tulla. Ei ole tullut vielä tänä kesänä itselleni uusia yöperhosia, mutta aina sykähdyttää, jos monen vuoden jälkeen tulee sellainen, jota luulee elikseksi, koska nimi unohtunut. Aloita sitten taas alusta nimen etsiminen. Joku voisi sanoa, että miksen vain katso tietokoneen kansioistani, onko minulla jo sellaista. No eihän se ole sen helpompaa, juuri hiljattain laskeskelin, että minulla on kuvattuna vuosien varrelta 95 yökköslajia, 107 mittaria, 59 päiväperhosta, 19 koisalajia, 5 kiitäjää ja muihin eri lajiryhmiin kuuluvia 26 (esim. koivuvenhokas, villakarvajalka jne) onpa rutkasti koita ja kääriäisiä, paljon nimettömiä jne.

Yllä isokoisa, joka mielellään tulee valon lähelle kukille.


Kirjokallioyökkönen.
Tullessaan valolle perhoset yleensä sekoilevat ja pörisevät ympyrää. Niitä on kiva kokeilla kuvailla eri pörinöissään, tämä on tuo samainen kirjokallioyökkönen.
Sitten saapui monena iltana kulmaritariyökkönen. Ensimmäiseksi kurkisti lakanan takaa.
Kunnes asettui nätisti lakanalle ja raotti vähän komeita alasiipiään. Tämäkin on paljon isompi kuin nokkosperhonen.
Kysymysmerkkiyökkönen pörräsi kovin varjoisaan kohtaan, joten kuvaa piti vaalentaa ja siitä tuli taustaltaan ihan palaneen valkoinen. Monien perhosten muoto muuttuu kerrassaan pelottavaksi, kun ne avaavat siipensä. Hyvä olla pelottavan näköinen vihollisia vastaan.
Heinäkuun viimeisinä päivinä oli nauhuksilla ruususiipi kin. Tänä vuonna kaikki kukat kukkivat vain turhan aikaisin, ei ole enää juuri mitään syötävää perhosille.
Kaunosekoyökkönen on nimensä veroinen, sekoilee aina kovasti valolle tullessaan.
Eilen illalla ilmestyi tällainen. Luulin, ettei tätäkään minulla ollut ennestään, mutta olihan se kuvattuna joskus viisi vuotta sitten. Tervakkoyökkönen.
Varsiyökkönen on tullut joka ilta kavereidensa kanssa ilahduttamaan.
Verkkoeloyökkönen pörräämässä. Vaikea seurata kameralla lakanaa ylös kiitävää pörisijää. Joskus aina saa kuvan, josta tunnistaa elukan.

Tässä oli muutama nimenomaan tänä loppukesänä kuvattuja yöperhosia. Kyllä harrastus vielä innostaa, vaikka jo 12 vuotta olen tätä lajia harrastanut.
 

1 kommentti:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Iso kiitos näistä!

Itse olen niin kokopäivätorkku, ettei minusta ole mitään yö- tai iltaeläimiä tarkkailemaan.