lauantai 10. toukokuuta 2014

Riistakameran saalista

Jo jouluna mies sai lahjaksi riistakameran. Vasta pääsiäisenä muistimme asentaa sen ulos. Laitoimme asetukseksi, että se kuvaa vain öisin, mitä eläimiä pihassamme liikkuu. Usein nimittäin autotallin ulkovalo syttyy keskellä yötä, ja kun katsomme ulos, ei siellä näy enää eläimiä sen enempää kuin roistojakaan.
Eilen vasta muistin katsoa, mitä pääsiäisen jälkeen on muistikortille tarttunut. Yhteensä 22 kuvaa. Yllä oleva mustavalkoinen kissa oli kolmessa eri kuvassa kolmelta eri yöltä. (Kenenkähän kisu, emme ole päivällä koskaan nähneet). Lokki oli niin ikään kolmessa kuvassa, sitten oli eri kuvissa peippo, harakka, lapsenlapsi, minä ja mieheni. Emme vappuna nimittäin muistaneet koko kameraa, kun juoksentelimme lapsenlapsen kanssa ulkona.

Useissa kuvissa ei ollut mitään eläintä. Kamera on nimittäin hidas. Kun se havaitsee liikkeen, se syttyy ja vasta viiveellä ottaa kuvan. Liikkuva otus on ehtinyt jo kuvan ulkopuolelle ennen kuvausta.

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Kissa on ihan hyvä "saalis"!

Hyvää viikonloppua!

Kirlah kirjoitti...

Tillariina: kyllä kai sitten täytyy olla tyytyväinen siihen. Ehkä ei pitäisi olla näin malttamaton ja odottaa "jotain aivan ihmeellistä".