sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Päivän pelastajia


Sain kokoelmiini uudenlaisen perhosen. Karttaperhonen vain yhtäkkiä oli edessäni nurmikolla. Sen verran siinä lepäsi, että just ja just sain tämän kuvan ja pelasti koko päivän! Tämä on ensimmäisen sukupolven yksilö, toinen sukupolvi syksyllä on valko-ruskea.
Karttaperhonen on ollut ennen harvinainen, mutta nyt viime vuosina yhtäkkiä  lisääntynyt. Pääasiassa esiintyy Kaakkois- ja Etelä-Suomessa.
Kovasti kaikki minua tänään karttelivat. Metsäpapurikko ei malttanut edes niin kauaa olla orvokilla, että olisin saanut kunnolla kuvatuksi. Ei minulla muistaakseni tästäkään vielä aiemmin kuvaa ollut.
Kangasperhosia lenteli sen sijaan runsain mitoin. Tosi pieni perhonen.
Tämän kangasperhosen hengen pelastimme. Se oli pudonnut vesilätäkköön eikä päässyt omin voimin pois. Kovin on ryvettynyt. Saa nähdä, onko enää kunnon eläjäksi.
Erilaisia muitakin perhosia lenteli vaikka kuinka, olen tulkinnut ne mittareiksi. Tässä yksi, mutta tarkempi määrittely veisi hiukset päästä.

karttaperhonen, metsäpapurikko, kangasperhonen

4 kommenttia:

Intianminttu kirjoitti...

Kivoja perhosbongauksia. Minä näin mökillä ainoastaan yhden tänään, ja sen olen jo aiemmin ikuistanut eli auroraperhosnaaraan. Tuota karttaperhosta en ole koskaan nähnyt livenä.

Kirlah kirjoitti...

Intianminttu:
Voi, sinä olet nähnyt auroraperhosen, minä en ole sitä koskaan nähnyt. Se minulta puuttuu.
No, riittääpähän haastetta.

Tiina Puttonen kirjoitti...

Miten olet voinut välttyä näkemästä, kun jopa minä olen niitä nähnyt harva se kesä? Se on yksi niitä harvoja, jotka edes tunnistan (jos se on siis se valkoinen, jolla on siivissä oranssia). Vai tarkoititko, ettet ole vielä koskaan kuvannut sitä?

Kirlah kirjoitti...

Tiina: en ole nähnyt enkä kuvannut. En tiedä, onko auroraperhonen sitten täällä päin harvinaisempi. Minulla ei ole edes muistikuvaa sellaisesta perhosesta luonnossa nähtynä, siis siltäkään ajalta, kun en niitä vielä kuvannut.