perjantai 8. toukokuuta 2015

Pesävieraita

 Juuri ennen vappua sain seurata Kangasniemen lintutornista pientä hauskaa tapahtumaa.

 Härkälintu oli rakennuspuuhissa. Vähän väliä se kävi hakemassa risuja ja kaikkea muuta roinaa pesätarpeiksi.

 Välillä kokeili makailla pesällä, olisiko mukava ja taas lähti hakemaan lisää tavaraa. Puolisoa ei näkynyt missään.
Seuraavana aamuna menin katsomaan, olisiko tullut uusia lintuja. Ja mitä näinkään. Siellä samaisella pesäpaikalla ruokaili piisami ihan tyytyväisenä härkälinnun tuomia juuria ja varsia.

 Se kävi aina välillä hakemassa lisää oksia ja järsi niitä toisen tekemällä hyvällä alustalla.


Kun piisami sai ruokailtua kyllikseen, se lähti uimaan lopulta rantaan.

Pian pesälle lensi lokkipari. Sitten näin jo kaukaa härkälintupariskunnan saapuvan ja jännitin, mitä tapahtuisi. Kun härkälinnut näkivät lokit, ne kurottivat kaulansa pitkäksi eteen päin ja toinen karjaisi kunnolla. Lokit lähtivät suosiolla.

Toinen meni heti pesälle, haisteli ja ihmetteli vähän aikaa ja kävi makuulle. Toinen katseli vierestä, mutta lähti sitten uiskentelemaan kauemmaksi.
Kolmantena aamuna menin vielä katsomaan, miten oli käynyt. Siellä härkälintu nuokkui kytiksessä pesäntekeleensä äärellä. Kovaa taistelua on näilläkin elämä.

piisami, härkälintu

3 kommenttia:

Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha kirjoitti...

No onpas hienoa luontoelämää. En ole koskaan nähnyt piisamia, kuvistasi pääsin tutuksi tämän eläimen kanssa. Aurinkoista viikonloppua!

Susanna kirjoitti...

Melkoista menoa ja touhua... Piisami vielä kaiken muun lisäksi. Ja että sait vielä kaiken kuvattua - onneksi olkoon :-)

nainen.kuvastimessa kirjoitti...

Hienon kuvasarjan sait! Piisamia en ole koskaan nähnyt minäkään, olisi todella hieno kokemus jos joskus näkisi. Sinä sait sen vielä kuviisikin....=)