lauantai 27. kesäkuuta 2015

Lumpeiden keskellä

 Kyllä minä sitten tykkään lumpeesta.
Nyt niitä on pienet lammet ihan täynnä.
Monien lampien reunoja kiertää monen metrin levyinen lummerengas. Mutta saakos niitä kuvatuksi. En koskaan ole onnistunut oikein kunnolla, sillä niin käsittämättömän paksu ja tiheä ruoikko reunustaa yleensä lampia ensin, ja sisempi rengas on sitten lumpeita.
 Millään lammilla ei oikein ole enää lintuja, poikaset ovat kai epäonnistuneet. Parillakin lammella uiskenteli vain kaksi naarastelkkää. Minusta näyttää siltä, että ne olisivat alkaneet uusintapesinnän, jos vain koiraita olisi ollut vielä paikalla.
 Vastaranta oli niin kaukana, että eihän kuvista mitään tullut, mutta telkät saavat uida ainakin hienojen kukkien keskellä.
Mutta joku on onnistunut saamaan poikasia. Tänään suolla törmäsimme yhtäkkiä pesään, josta asukit olivat lähteneet. Olisikohan joutsenen vanha pesä. Munat olivat noin kananmunan kokoisia. Kanalinnun pesä se ei ole ollut, sillä metsolla ja teerellä on pilkulliset munat.

lumme, telkkä

3 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Lumpeet on kyllä ihania, mieki tykkään ♥

Kirlah kirjoitti...

Kirsti, niitä voisi ihailla ja kuvailla vaikka koko päivän, vaikka niitä on kuvattu jo joka vuosi.

Vikki kirjoitti...

Pääsisitkös kahluuhousuilla tuonne lumpeitten lähelle. Sitä meinaan kokeilla omilla lummepaikoillani.
Tosin vesi on nyt melko korkealla.