maanantai 23. heinäkuuta 2018

Tunkua kukilla

Vuosi sitten keväällä istutin puutarhaan auringonhattuja, joiden sanottiin houkuttelevan perhosia. Eivätkä lupaukset olleetkaan turhia. Eilen aukesivat ensimmäiset kukat ja mahdottomasti hyöri heti perhosia, mm. sitruunaperhosia, hopeatäpliä..

Keisarinviitatkin ruokailivat koko päivän sovitellen imukärsäänsä mesilähteille.

 Sattumalta metsäpolulla kohtasin myös keisarinviittanaaraan ruskean valesina-muodon, jota väitetään harvinaiseksi. En tiedä, miten harvinainen se lopulta on, sillä itse olen tavannut tätä värimuotoa joka kesä.

 Rantakukat ovat myös alkaneet kukkia seinustalla ja vetävät puoleensa varsinkin sitruunaperhosia.

 Tien vieressä eteeni tupsahti karttaperhonen. Tämä lienee koiras, koska sillä on oranssia väriä siivissään.
Aika paljon lentelee myös lanttuperhosia.

Ja pikkukultasiipi tykkää naapurin tontin pietaryrteistä.

Olen laittanut myös perhosbaarin omenapuun alle ja heti siihen tulivat suruvaippa, herukkaperhonen ja amiraali.  Mutta vaikka perhosia on aika paljon liikkeellä, ei oikein mitään uutta ilmene retkillä. Mistä sitä uutta oikeastaan voisikaan tulla, sillä minulla on jo melkein kaikki Suomen päiväperhoset kuvattuina moneenkin kertaan. Pitäisi laittaa valo yöperhosille, mutta kun ei oikein jaksa alkaa valvoa.
Ai niin, tuleehan tuolta muiden kuin päiväperhosten puolelta aina jotain uuttakin. Eräänä päivänä oli mäntykiitäjä parkkeerannut itsensä koko päiväksi autotallin seinustalle. Valtavan suuri, kirjojen mukaan jopa 9 cm. En vain valitettavasti ole nähnyt lennossa eikä siivet levällään.

Ja tällaiset kaksi olivat tunkeneet itsensä yhden päivän ajaksi ikkunan nurkkaan. Näille olen vasta etsimässä nimeä.

2 kommenttia:

World of Animals, Inc kirjoitti...

These are some great action shots, I love the photos of the butterflies especially. Great photography, thanks for the share, hope you had a wonderful weekend. Thanks for the share. Keep up the posts.
World of Animals

Susanna Hietanen kirjoitti...

Melkoinen perhoskavalkadi!

En olisi muuten tunnistanut tuota ilman tulkinta-apua karttaperhoseksi!