perjantai 21. elokuuta 2015

Kerran kesässä

Ainakin kerran kesässä pitää käydä ongella, ja huomasimme, että tältä kesältä se riemu on vielä kokematta. Menimme tuon sillan kupeeseen suunnilleen tuonne, missä puut näkyvät.  Rinne on erittäin jyrkkä, laskee järveen melkein 90 asteen kulmassa, mutta tässä on virtaavaa vettä ja usein saa kaloja. Mies onki, minä yritin pysytellä kameran kanssa rinteessä. Minulle ei itse asiassa ollut jalansijaa onkimiseen, vesi on tosi korkealla.
Jo heti alkajaisiksi lähti melkein vierestä kuikka kalastamaan.

Tässä on syväväylä, joten koko ajan kulki veneitäkin sillan ali. Yksi paatti oli niin korkea, että veneen antenni tai mikä lie piikki, joka sojotti kohti taivasta, ei mahtunutkaan sillan ali, vaan taittui sojottamaan itään päin. 
Muutama ahven tuli.


Särkiäkin jokunen.
Ja yksi salakka.
 Jostain kulman takaa oli viereen tullut vahingossa isokoskeloita. Olisiko tässä emo ja kaksi melkein aikuista poikasta.
Ensin kulkivat muka rauhallisesti ohi, mutta lopulta oli pakko ottaa spurttia.

Nyt muistinkin, että viime kesänä tässä kohtaa yritin kuvata tiirojen kalastusta. Tiiroja oli silloin useitakin. Nyt ei ollut ensimmäistäkään, ei liioin lokkeja. Onpa outoa. Vain jokunen varis mennä pyyhälsi ohi.

ahven, särki, salakka, isokoskelo

5 kommenttia:

seita kirjoitti...

Lentävä ahven :) Silta näyttää tutulta, Hakovirta?

Suvituulian käsityöpaja kirjoitti...

Näyttää olleen kuva reissu. Tosi ihania valokuvia. Ihan kuin itse olisi ollut mukana.

Sirpa kirjoitti...

Hienot kuvat lentelevistä kaloista!:)

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Mitäpä tuota itse onkimaan kun kalasaalis on näin upea kamerallakin.

Kirlah kirjoitti...

Seita: silta on Leukoinsalmen silta.

Suvituulia: kuvareissuksi sen alun perin ajattelinkin. Toivoin salaa mielessäni, jos näkisin vihdoinkin norpankin, jota en koskaan ole vielä nähnyt. Mies oli nimittäin kerran juuri tuolla nähnyt.

Sirpa: kiitos. Harmi,että tuo mato näkyy koukussa. Meinasin raakata ne kuvista pois, mutta sitten ei olisi enää ollur luonnollista.

Pirkkoinkeri: näinhän se on. Täytyy toisella kertaa keskittyä pelkkään onkimiseen. Olen huomannut, että molempia en voi tehdä yhtaikaa.