keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Hornöyan lintusaarella

Hornöyan lintuvuori Vardön edustalla Norjassa on ihan käsittämätön paikka. Vaikka ei lintuihminen olisikaan, kannattaa sinne mennä erikoisen kokemuksen vuoksi. Saaren toisen puolen kallioseinämät ovat aivan täynnä vieri vieressä pesiviä lintuja. Täynnä lintuja on koko ajan myös ilma ja meri. Voisiko sanoa, että lintuja on aivan kasoittain. Lintujen kirskunta on myös korvia huumaava.  
 Lintulajeja ei ole montaa, mutta yhtä lajia aina sitäkin enemmän. Tässä etelänkiisla. Myös yllä on etelänkiislayhdyskunta.
Osalla on silmälasit, "ringvia"-muoto.

 Koska oli kevät, hellien hetkien näkeminen oli tavallista.

 Ainakaan kuviini ei ole osunut kuin tämä yksi ainoa pari pohjankiisloja. Kiislat olivat kaikki pääosin etelänkiisloja. Paikalla ollessani olin niin pyörryksissä ja häkeltynyt, että en erikseen etsinyt mitään, katsoin vain mitä eteen sattui tulemaan.

Karimetsoja oli myös tietyt paikat ihan mustanaan. Sinne vain pesää täytyy yrittää tehdä johonkin koloon.
 Joku on jo päässyt hautomisvaiheeseen.
 Harrastavat nenä- ja tukkakoristeitakin.

Ruokki oli niin ikään tavallinen lintulaji.
Ja pareittain kuulostelivat tilannetta.

 Lunnien näkemistä odotin kaikkein eniten. Ne olivat kuitenkin lajistossa vähemmistönä. Kiislat ja pikkukajavat ovat vallanneet kaikki paikat.


Pikkukajava on hyvin kalalokin näköinen.
 Keväthuumaa niilläkin.

 Mutta sitten tapahtui katastrofi. Paikalle saapui korppi. Sen tulon huomasi ensimmäiseksi muiden lintujen huudon yltyessä hätäiseksi karjunnaksi.
 Vaikka muut huutavat suoraa huutoa, ei sillä ole vaikutusta. Korpilla on päämääränsä.
 Sinne se vain suuntaa pikkukajavan pesälle ja sieppaa pesästä munan. Sääliksi käy. Mutta kai sekin poikasilleen vie.

Saaren toisella puolella on rauhallista ja hiljaista. Vain siellä täällä pesii jokin lokki kukkien keskellä.


Viereiselle luodolle haahkoja kuvatessani osui kuvaan myös hylje. Niitä oli ollut kuulemma useitakin, mutta en ollut havainnut. Näkemistä oli muutenkin niin tosi paljon.

Ei pelkästään kalliot olleet täynnä lintuja. Meri ihan kihisi linnuista, samoin ilmassa suhisi kaiken aikaa. Ei voinut välttyä pieniltä roiskeiltakaan.

etelänkiisla, pohjankiisla, ruokki, lunni, karimetso, pikkukajava, korppi

6 kommenttia:

Francisco Manuel Carrajola Oliveira kirjoitti...

Excelente trabalho fotográfico.
Um abraço e continuação de uma boa semana.

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Onpa upea paikka!

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Mikä määrä lintuja! Hieno ja mielenkiintoinen kuvasarja katsottavaksi.

Kvilttaaja kirjoitti...

No, nyt on todella erikoisia lintuja. Upeat kuvat.

Kirlah kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Tällaisesta minä tykkään, että linnut ovat lähellä ja niitä voi katsoa ihan vierestä. Ei tarvinnut arvuutella kaukoputken kanssa lajia.

Maija Kotilahti kirjoitti...

Hienot kuvat! Lunnit ovat kyllä hellyttävän näköisiä 😍