torstai 7. heinäkuuta 2016

Sateiden välissä

 Jotenkin "pitänyt niin kiirettä", että ei ole oikein paljon joutanut kuvailla. Tai sitten on vain satanut. Perhosia lentelee minusta runsaastikin, mutta en ole päiväperhosissa nähnyt uusia lajeja. Tuominopsasiipi oli kerran sivuttain jollain lehdellä, ja sain siitä yhtä huonon kuvan kuin joskus aiemminkin. Sen koommin sitä ei ole näkynyt.

Täytyy siis tyytyä muihin perhosiin. Huomasin, että mittareihin ja yökkösiinkin "tulee himo". Onneksi niitä on Suomessa niin paljon eri lajeja, että niissä riittää metsästämistä. Yllä näppyläisellä lehdellä jokin koisa, tarkempi määritys ylivoimaista.

En ollut uskoa silmiäni, kun ymmärsin, että tämä perhonen on todella keltainen ja nimeltään keltamittari. Tietysti asettui varjoon, joten väri ei ole niin kaunis kuin oikeasti.

Sulkaperhosiakin on monennimisiä.  Niitä lenteli tänään tosi paljon. Tänään oli nimittäin eka päivä tällä viikolla, kun aurinko iltapäivällä vähän näyttäytyi. Nyt kuuluu taas jossain ukkonen kumajavan.

Vattumittari.

koisa, sulkaperhonen, keltaperhonen, vattumittari

4 kommenttia:

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Sulkaperhoset ovat todella hienoja perhosia. Pienen pienet koisat ja koit tulee jätettyä huomioitta liian usein. Niissä on aivan fantastisen värisä perhosia.

Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha kirjoitti...

Kauniita perhoskuvia. Hienoa kun olet saanut perhosia kuvaan; minä olen niin huono perhosten kuvaaja. Mukavaa viikonlopun alkua!

Sirpa kirjoitti...

Hienot kuvat perhosista! Sulkaperhonen on asettunut kivasti tummaa taustaa vasten, on edukseen.

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Onneksi hyönteis- ja perhosmaailmassa riittää meille ihmeteltävää :) Hyviä kuvia. Koisat ja osa mittareistakin ovat hankalia tunnistettavia - ainakin minun mielestä.