tiistai 29. toukokuuta 2018

Aamukonserttia

Olin ollut jo vähän huolissani, eikö viitakerttunen olekaan tänä vuonna saapunut meitä ilahduttamaan. En ollut ottanut huomioon, että nythän on vielä toukokuu, eihän ole mikään kiire. Eikä ollutkaan syytä huoleen. Eilen aamulla oli pihapihlajassa valtava laulunsäksätys. Olivat ilmeisesti hiljattain saapuneet ja heti alkaneet varailla reviirirajojaan.


Hämmästyttävän näkyvästi se laulaa melko korkealla. Päin vastoin kuin jotkin muut laulajat, jotka viihtyvät heinien ja ryteikön sisässä niin, että niitä ei millään saa näkyviinsä. Olen jo luopunut yrittämästäkin. Vain jokin suuri ihme voi tuoda joitain muita laulavia kerttusia eteeni.

2 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Kevät tuli sellaisella rysäyksellä, että ihmettelemistä riittää. Kivat kuvat sait viitakerttusesta, vaikka pihlajan lehdetkin ovat jo isoja.

Susanna Hietanen kirjoitti...

Ihana!

Minä olen muutaman ruokokerttusen jo nähnyt ja kuullut, mutta ei mitenkään ole onnistunut kuvaaminen. Todella piilossa ovat pysyneet.