EILEN oli niin synkkä päivä, ettei olisi luullut siitä enää koskaan valkeudeksi muuttuvan.
Lenkillä käydessä osui silmiin järvellä kolme sorsaa, ja kas kummaa, yksi oli aivan oudon näköinen.
Olivat tulossa samalle rannalle kuin me, mutta
kun tytär harrastaa uintia niin pitkään kunnes järvet ovat ihan jäässä, kääntyivät sorsat toisaalle meidät nähtyään. Sinne vain sorsien sekaan, vaikka vähän vihmoi hienoisia lumihiutaleita ja päivä jo kovastikin hämärsi.
TÄNÄÄN oli sentään aurinkoistakin.
Menimme katsomaan, olisiko koskeen tullut koskikaraa. Ja ihmeiden ihme: siellä oli niitä kaksi.
Siellä ne nytkyttelivät kivillä, kyttäsivät jotain vedestä, sukeltelivat, uiskentelivat, kahlailivat ja aina välillä saivat jotain nokkaansa pohjasta.
koskikara
7 kommenttia:
Tilkkanen valoa päiväss tekee marraskuullekin ihmeitä :-)
Koskikaraa on minullakin jo ikävä :-)
Koskikarat ovat niin ihania! Valitettavan arkoja kyllä!
Sinisorsilla esiintyy ns. kööpenhaminalaista värimuunnosta. Värit menevät monellakin eri tavalla oudosti ja sorsissa on epämääräisiä valkoisia alueita. Meillä oli sellaisia mökillä Kuhmoisiss jo yli 20 vuotta sitten.
Koskikarat ovat maisemissa, hienoa. Se on niin hauska ja terhakka lintu seurata. Käyn tuolla Kärnäkoskella joka talvi kuvaamassa. Tuurilla siellä näkee!
Tyttäresi ei ole ihan arkajalka!
Täällä Kuusamossa koskikarat eivät ole kovinkaan arkoja. Ovat varmaan tottuneet kosken rannan kulkijoihin, täällä kun käy paljon luontokuvaajia.
Reipasta touhua tuo kylmissä vesissä uinti. Arvostan.
Avantouinti tekisi varmaan mahtavan olon!
Hei! Ihania nuo koskikarat! Kauniita kuvia.
Lähetä kommentti