perjantai 3. toukokuuta 2019

Hätää kärsimässä


järripeippo
 Niin hyvään vauhtiin pääsi kevät. Jo oli koivuissakin isot hiirenkorvat, kunnes tänä aamuna kohtasi kauhea näky. Lunta oli tullut ties miten paljon, linnut hätää kärsimässä.
peippo
vihervarpunen
Piha kuhisi vihervarpusista lintulaudan alla, seassa oli järripeippoja ja peippoja. Ihan samalla tavalla kuin edellisellä kerralla yhtäkkisen yllättävän lumentulon jälkeen lämpimän kauden päätteeksi. Useat olivat kovin kylmissään olevan näköisiä, jo toinen kylmä kausi verottaa varmasti rutkasti muuttolintuja.
Myös punatulkkuja ja viherpeippoja näkyi tulleen ruuan perään. Tiaisia ei sen sijaan näkynyt, varmaan kyhjöttävät pesissään, sinitiaisellakin on keskellä pihaa olevassa pöntössä jo pesä. Mitenkähän on käynyt kirjosiepon, joka jo muutama päivä sitten lauleli vaahterassa.


Olin ostanut komeita narsisseja mukuloineen ja toista viikkoa ne saivat olla ulkona ja kukoistivat ihanasti muuten ruskeanbeessissä maastossa. Nyt ne ovat tuolla lumen alla, saa nähdä miten käy.


Ei pelkästään lumi ja kylmyys, vaan myös muut syyt verottavat lintuja. Ikkunat ovat pahoja loukkuja. Toissapäivänä lensi vihervarpunen ikkunaan ja henki heti pois. Otin kuvan sen kauniista siipikuvioista.

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Taidan ostaa sittenkin lisää ruokaa linnuille. Kunnes taas lämpenee. Punarinta käy joka aamu aamupalalla vieläkin.

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Uskomaton, miten teillä on satanut lunta! Täällä on kylmä, ja lunta satelee, mutta ei onneksi jää maahan. Meillä ei voi syöttää enää lintuja. Rotan ryökäle kiipeää ruokinnalle. Se on niin röyhkeä, että liikkuu päivisin.