keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Lintuja maailmalta

mesitangara
Tässä vielä muutama lintukuva Schönbrunnin lintutarhasta.
siniselkätanssija
etiopianrilli
helttajassana
Kaikille en ole vielä keksinyt nimeä, sillä vaikka kuvasin kaikki esittelytaulutkin, ei tauluissa näytä olevankaan kaikkien lintujen kuvia ja nimiä. Ja toisaalta taas tauluissa näyttää olevan esiteltyinä iso liuta lintuja, joita minä en edes nähnytkään.
Tämäkin varmaan jää nimettömäksi toistaiseksi.

Papukaijojen tarkempi nimitys vielä kestää.

pelikaani
töyhtöromisko
Kaikenlaisia outoja nimiä linnuille on annettukin.

töyhtöiibis
Minusta iibis kuulostaa kauniilta nimeltä, joka ei oikein tälle tuntuisi sopivan.

Pingviinejä, merimetsoja ja vaikka mitä muuta oli tarjolla näytillä. Merimetsotkaan eivät minusta olleet ollenkaan niin kauniin ja terveen näköisiä kuin luonnossa.
Toisaalta taas eläintarhat eivät ole maailman pahimpia paikkoja. On lintuja, joita on eläintarhoissa huomattavasti enemmän kuin mitä niitä on enää luonnossa. Esimerkiksi Wikipedian mukaan töyhtöiibistä on luonnossa enää noin 680 yksilöä, kun niitä maailman eläintarhoissa on noin 2000 yksilöä.

Ei kommentteja: