sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Sulassa sovussa

Linturetkeltä autolle palatessa humasimme yhtäkkiä  edessämme jäniksen. Rusakko oli menossa sen luokse. Olemme tulkinneet, että tuo valkoinen on jänis, sillä eihän rusakko vaihda väriä. Eivät ne meitä huomanneet, sillä seisoimme liikkumatta paikoillamme. En minäkään kaihisilla silmilläni niitä nähnyt. Vain kameran läpi, kun muut ensin osoittivat ne minulle.

 Mutta kuten aina, autoja ei muulloin kulje, mutta jos on jotain mielenkiintoista luonnossa, silloin tietysti. Rusakko lähti auton kuultuaan hiippailemaan pois päin, mutta vaistosi jotain erikoista meidän suunnaltamme. Ja sillä on kyllä valtavat korvat.
Jänis pienine korvineen jäi paikalleen, eikä lähtenyt pois edes silloin, kun autolla ajoimme vierestä pois päin.

3 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Ihana kohtaaminen. Rusakoita täälläkin näkee, mutta metsäjäniksiä ei. Hyvää äitienpäivää. Kaiki kannattaa leikkauttaa. Aukeaa uusi elämä.

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Metsäjänis on niin ihana pupu! Täällä on aina ollut vain rusakoita, mutta nyt on kolme kertaa törmätty metsäjäniksen kanssa lähekkäin.

Susanna Hietanen kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen tilanne!