torstai 20. kesäkuuta 2013

Lintuaarreaitassa

 Vuoden tyhjillään olleen ison talon hiljainen puistoalue rannalla näyttää olevan oikea ihannepaikka lintujen pesimäpaikaksi. Jo heti alkajaisiksi meitä tervehti leppälintu laulullaan visertäen pitkään melko lähellä. Ihan näyttää lasten pehmolelulta.
En tiedä onko sama yksilö vai eri tyyppi, joka kantoi myöhemmin selkä vääränä ruokaa poikasille.
Poikasten puolesta hyppeli ja taisteli oksalta oksalle harmaasieppo.
 Eräässä pensaikossa kävi kova sirkutus ja kuhina. Pajulinnun poikaset siellä sirkuttivat lakkaamatta. Ja emohan kantoi tavaraa suuhun.
 Harmi, että minulla ei hermot kestäneet kytätä niin kauaa ja kärsivällisesti, että olisin saanut kuvan myös syöttämisestä, vaikka siihen oli hyvät mahdollisuudet.
 Poikaset ovat yhtä söpöjä ja ihania kuin aikuisetkin.

  Rantasipi riehaantui taas ihmisten läheisyydestä. Oikein se nousi välillä puuhun ajamaan tunkeilijoita.
Silti se kävi välillä hietikolla etsimässä ruokaa, kun huomasi ihmiset vaarattomiksi.
Västäräkki piti omaa kimakkaa ääntään rannalla myös. Silti en ollut huomata koko lintua kun piti yrittää saada kiikariin itselle harvinaisempia. Mutta hädissään poikasten puolesta oli tämäkin.
 Taitaa jalkaa paleltaa. Vai harjoitteleeko se tasapainoilua. Tämä on kuitenkin eri tyyppi kuin tuo äskeinen.
 Ja sitten meitä säikähti ja uhkaili sähkölangalla joko metsäviklo tai liro. Tämä on niin auringon kirkastama kuva, ettei saa selvää mikä. Mutta ehkä se on metsäviklo, sillä lentäessä se näytti mustavalkoiselta, ja mahapuoli on ihan valkoinen. Pitkään odotimme sen asettuvan uudelleen jonnekin, mutta se kierteli pitkään yllämme yrittäen pelotella.
Minusta se ei kuitenkaan äännellyt samalla tavalla kuin joskus aiemmin tapaamani metsäviklo.Eikä se ollut rantasipikään.

Puistoalue tuntuu olevan oikea lintuaarreaitta. Siellä oli myös räkätti-, laulu- ja punakylkirastaita, puhumattakaan lokeista ja tiiroista järvellä. Lehtokerttu laverteli kaiken aikaa pensaikossa, olin kuulevinani myös kuhankeittäjän, mutta sitähän ei näe ellei jokin satumainen onni potkaise.  Ai niin, tietysti tikkakin sanoi että "vik, vik, vik..."
 Ja jokin muukin vesilintu lähti lentoon kuultuaan askeleita. Arvelen joksikin koskeloksi, sillä niitä olen nähnyt tuolla ennenkin.
 Ai niin, peippokin  liverteli puussa. Polulla pölläili yksinäinen peiponpoikanen. Oliko eksynyt vai pöllämystynyt vai sairas. Ihan kuin se ei olisi ollut kovin virkeä.
Ja pääskysiä lenteli valtavasti edes takaisin. Yhtään ne eivät pysähtyneet kuvattaviksi.

Kuinkahan paljon lajeja tuolta alueelta jäi vielä näkemättä ja kuulematta?

3 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

voi maailma mikä määrä ihania lintukuvia! - ja eri lajeja vaikka minkä verran

mutta kaikkein upeimpia olivat nuo perhoskuvat tuolla aiemmin! - kiitos näistä

tässähän väkisinkin oppii lintulajeja meikäläinen - lakkaa tämä lajittelu: vesilinnut, pikkulinnut ja sitten on vielä varis ja harakka - voi jopa tunnistaa jonkun joskus kun sattuu

Kirlah kirjoitti...

Annikki: noin minustakin tuntui ennen, että kaikki pikkulinnut ovat varpusia ja vesilinnut sorsia.
Vähän samaan tapaan, kuin eräs saksalainen tuttavani valitti kerran, että oli nukkunut yönsä huonosti, kun meidän pihalla olivat ankat huutaneet koko yön. Ihmettelin kauheasti, mistä sinne on ankkoja tullut. Kyse oli itse asiassa lokeista!

S. Willberg kirjoitti...

Hyviä kuvia.