torstai 5. heinäkuuta 2018

Ihmetteleviä pienokaisia

punarinta poikanen
 Olen ollut viikon reissussa, joten puuplaanilla käynti on jäänyt. Tänä aamuna menin kokeilemaan onneani. Valtavasti siellä pyrähteli heti lintuja, mutta eipä juuri kukaan jäänyt minua odottelemaan. En jaksanut jäädä kyttäilemään, vaan tulin saman tien pois kuvattuani hölmöimmät yksilöt.
punarinta poikanen
Punarintakin siellä on näköjään pesinyt. Yksi "näppyläinen" poikanen jäi vain ihmettelemään.

pensaskerttu poikanen
Aiemmin kuvaamani pensaskerttukin on saanut poikasia. Olipa jälleen yksi yksilö, joka ei älynnyt heti lähteä karkuun.

mustarastas
Mustarastas ei näyttänyt jälkikasvuaan.

Minua ihmetyttää edelleenkin, miksi ammattikuvaajat säästelevät kameraansa, eivätkä kuvaa juurikaan poikasia. Toisaalta, jääpähän löytämisen riemua tavalliselle kameran käyttäjälle, kun saa yrittää arvuutella, mille lajille mikin pikkuinen kuuluu.

3 kommenttia:

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Mahtavaa, kun näet linnunpoikasia, ja lintuja! Linnut ovat olleet ihan kadoksissa! Oliko kiva loma?

Kvilttaaja kirjoitti...

Poikaset ovat söpöjä. Niiden tunnistaminen on monasti vaikeaa, jos emot eivät ole lähellä. On kivaa seurata untuvapalleroiden muuttumista aikuisiksi linnuiksi.

Kirlah kirjoitti...

Anne: Tällä kertaa oli kaikkea muuta kuin lomareissu: Olin Seinäjoella muuttamassa 90-vuotiasta äitiäni senioriasuntoon ja muutossa meni peräti neljä päivää. Jos on 90 vuotta kerännyt tavaraa, onhan sitä silloin! Ja matkoihinkin kuluu aina yksi päivä suuntaansa.
Yhtenä päivänä pääsin käymään siskon mökillä, jossa oli perhosia: mm. sinisiipiä, suokeltaperhosia ja haapaperhonen.