sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Tuskaista kyhnytystä

 Eilisellä metsälenkillä lenteli samoissa pensaissa lepinkäisten kanssa tämäkin madonkantaja. Alun perin luulin sitä metsäkirviseksi, sillä siellä lentää päristeli muitakin kirvisiä.
Tämäkin tuli keekoilemaan ja sotkemaan, siis käenpiika.
 Mutta melko lähelle tuli jotenkin sairaan oloinen lintu. Sillä olikin punertavat rintapielet. Jotenkin isompikokoinenkin, joten onkohan se laulurastaan tai punakylkirastaan poikanen.
Niin pelottomasti se katseli, että poikaseksi arvelin. Onkohan suu auki ruokaa odottaen vai tuskastako huutanee.
 Nokan yläpuolella on luttuista untuvaa. Likaa tai muuta takkua.

Ja kun palasin samaa reittiä, seisoi keskellä hiekkatietä tämä odotellen. 
Aikansa odoteltuaan ja säksätettyään se nielaisi saaliinsa ja jatkoi valitusta. Kovin pieni rastaaksi.
Metsässä oli useita takuuvarmasti metsäkirvisiä, lensivät päristäen kilpaa lepinkäisten kanssa. Yhdessä puussa oli vielä yksi ylläolevien kaltainen kovin ryvettyneen ja sairaanoloinen, joka koko ajan rapsutteli itseään hermostuneesti.
Olisin pitänyt näitä koko ajan metsäkirvisinä, ellei tuo punertava väri olisi sotkenut ajatuksia.

4 kommenttia:

Vikki kirjoitti...

Tässä on nyt sellaisia lintuja joita en tunne ollenkaan, niin lapsenkengissä tämä lintuharrastus on. Tuon edellisen postauksen pikkulepinkäinen on kyllä jännän näköinen.
Sairaalta näyttävät linnut jäävät aina askarruttamaan.

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Kyllä minullekkin noista kuvista tulee punakylkirastas mieleen, mutta joko poikasella olisi punertava kylki.
Nyt saattaa linnuissa olla runsaasti punkkeja ja muita loisia, jotka imevät verta ja jatkuvat sateet vaikeuttavat ruuan saantia. Vähemmästäkin pienet menee heikkoon kuntoon. Kovin surkealle tuokin pikkuinen kyllä näyttää. Hienot kuvat sait kuitenkin ja tuo käenpiika on aivan ihana. ;)

Kirlah kirjoitti...

Vikki: kyllä minullakin vielä heikonlaista on lintutuntemus, vaikka rutkasti olen viime vuosien harrastuksen myötä oppinutkin.

Tuula: loisia on varmaan useina vuosina linnuissa, sillä hämmästyttävän paljon näkee kärsiviä yksilöitäkin. Vaikka ennen aina luulin, että eläimissä on vain terveitä yksilöitä :(

Kirlah kirjoitti...

Olen nyt tutkinut kaikenlaisia kuvia ja tullut siihen tulokseen, että se on metsä- tai niittykirvinen. Rastaat ovat mielestäni poissuljettuja.
Monissa "lintuihmisten" kuvissa näyttää olevan kirvisillä punertavaa kyljissä.