perjantai 10. heinäkuuta 2015

Tuttuja ja tuntematon

 Eräällä kävelyretkellä kesäkuun lopussa kuulin sepelkyyhkyjen kujertavan ja huhuilevan. Niitä näytti eräässä puussa olevankin ainakin viisi kappaletta.
 Nämä kun olivat kovin kaukana, ajattelin ensin, että ne olisivat kanalintuja. Mutta pettymyksekseni huomasin vain "tavallisiksi" sepelkyyhkyiksi. Hämmästyttävän arkoja olivat, sillä vaikka matkaa niiden puuhun oli lähemmäs sata metriä, tuijottivat ne välillä minua ja hermostuttuaan lähtivät lopulta pois.
Sille samaiselle puulle oli välillä tungosta. Punakylkirastaatkin halusivat siihen istumaan.

 Eikä punakylkirastas ollut ollenkaan niin arka kuin nuo muut. Se tuli lähempänä olevalle puulle ja ihmettelimme toisiamme puolin ja toisin.
Ja sitten jokin tuntematon. Ei ollut ollenkaan arka sekään. Ehkä ei ehtinyt kiinnittää minuun niin huomiota, sillä maanviljelijä tuli juuri lähistölle pellolle töihin, mikä vei suurelta osin linnun huomion. Harmillisesti taas sellainen lintu, jolle en meinaa osata antaa nimeä. Minä vähän luulen sitä sirittäjäksi, mutta voihan se olla jokin muukin.
Ainakin maasto sopisi sirittäjälle. Siellä kasvaa nuoria puita.

punakylkirastas, sepelkyyhky

4 kommenttia:

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Nämä ruskeat pikkulinnut on kyllä hankalia tunnistaa, mutta ihan hyvin tuo voisi olla sirittäjä.. uskon että on ;)

Kirlah kirjoitti...

Tuula: ei se ainakaan pajulintu ollut. Pajulinnun äänen olen oppinut tuntemaan.

Kvilttaaja kirjoitti...

Nuo pienet ruskeat linnut erottaa toisistaan äänen perusteella. Sirittäjän laululla on kaksi eri muotoa ja molemmat ovat helposti tunnistettavia. En ole sirittäjää saanut kameran ulottuviin, mutta kesäkuussa sen laulua kuului täällä Helsingissä ihan kodin lähellä ja Espoossa Elfvikin metsässä. http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-sirittajan-laulu-kiihtyy-loppua-kohden/ . Tiltaltti on hyvin samannäköinen ääni aivan eri http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-tiltaltin-laulu-etenee-ryhdikkaasti/

Kirlah kirjoitti...

Kvilttaaja: tiltaltin laulunkin olen oppinut erottamaan, joten tämä ei ollut sekään. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää sitten kai sirittäjä. Minusta sen ääni muistutti eniten sirittäjää.
Ongelma vain on, että en tahdo kotiin päästyä muistaa, miten kukin lauloi. Olen saanut keväällä lahjaksi CD-levyn lintujen äänistä, mutta en ole vielä oikein ehtinyt tarkemmin perehtyä. Täytyy opetella ulkoa.