maanantai 16. toukokuuta 2016

Eilisiä kuvaustuokioita


Eilispäivän saldona isokoskelo koskessa. Kovassa virrassa se liukui aina alavirtaan ja etsi samalla syötävää veden alta. Kun virta loppui ja tuli suvantopaikka, lintu sukelsi takaisin ja alkoi taas tähystää syömistä.
 Ilmeisesti koskessa on hyvä kalastaa, sillä olen ennenkin nähnyt siinä vesilintuja sukeltelemassa. Telkkänaaras oli samoissa puuhissa. Koskelokin on saanut puolisonsa pesälle ja alkaa kohta suunnitella etelänmatkaa.

Eräässä toisessa paikassa  keltasirkku piti konserttia, eikä yhtään häiriintynyt ohikulkevista.

 Kun oli turhaan yritetty metsästää laulavia pajulintuja ja tiltaltteja, osui silmiin jokin isompi lintu. Ensin näytti vain kepiltä tai risulta, mutta kaikki vähänkin epäilyttävä pitää aina kuvata.
 Lintuhan se oli, kun kerran lentoon lähti ja paikkaa vaihtoi, mutta sitäkös nyt tarkennetuksi saa. Niin kovin ohut ja pitkähkö, ei juuri kuusen oksaa paksumpi. Ei vieläkään anna tunnistaa itseään.
Ja taas vaihtoi paikkaa! Tuotako nyt pitäisi lintuna pitää! Näyttää jonkun unohtamalta lapaselta.

Sitten vihdoin yhdestä kuvasta saa suurentamalla sen verran selvää, että käkihän se meille poseerasi. Miten voi olla vaikeaa tarkentaa ja säätää, vaikka joka kohdassa käki seisoskeli pidemmän aikaa.

7 kommenttia:

Francisco Manuel Carrajola Oliveira kirjoitti...

Gosto destas fotografias.
Um abraço e boa semana.

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Rentukatkin kukkivat siellä jo noin kauniisti. Mukava tuommoisia lintujen touhuja on seurata.
Kaunis kuva keltasirkusta.
Ihan oikein kuvata kaikki epäilyttävä, näyttipä sitten vaikka siltä vanhalta lapaselta :) Kannatti kuvata!

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Kivoja lintuhavaintoja. Kävipä onni, kun sait käestä kuvan. Näitkö perhosia?

Kirsti kirjoitti...

Oiskohan Käki tuo viimeinen lintu

Kvilttaaja kirjoitti...

Jo toinen kuvasi näytti kovasti käeltä. Kivoja tällaiset tunnistamisarvoitukset. Pensaskuvasta en saanut tolkkua. Onpa kaunis koskipaikka. Koskelo tietysti osaa toimia koskessa.

seita kirjoitti...

Mahtavan suuret rentukkamättäät olet tavoittanut.
Käki ei kovin usein tule kameran ulottuville.

Kirlah kirjoitti...

Kiitos kommenteista.

Emme tunnistaneet lintua kaukaa, sillä käki ei todellakaan näyttäydy herkästi.

Perhosiakin oli vaikka kuinka, mutta minulla oli mukana pitkä lintuputki, joten en voinut niitä kuvailla. Oli ainakin suruvaippoja, neitoperhosia, sitruunaperhosia ja lanttuperhosia ja sitten tunnistamattomia, jotka olisin halunnut kuvata, mutta kun ei.