sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kevät etenee

 Jos aamulla ylösnoustessa paistaa aurinko, se kyllä ajattaa lintuja katsomaan. Niillä vähäisillä peltoaukeilla, joita täällä on, sattui olemaan töyhtöhyyppiä. Mutta ei mitenkään pilvin pimein kuten joskus on ollut.
Yksi kuovikin tepasteli siellä, saattoi olla muitakin, mutta ei osunut silmään. Ai niin, tietysti paljon yhdenlaisia lintuja, joita varten ei erikseen viitsi edes matksutaa: räkättirastaita.

 Västäräkkejä oli järven rannalla runsaasti, jopa puussa.
Ne olivat hauskan näköisiä vipeltäessään yöllä tulleella jääriitteellä. Juuri västäräkin kestää jää, vaikka arvelen jonkun alla jään pettäneen, kun kuului välillä sen suuntaista ritinää.
Kaukana kaukana kuului teeren kukerrusta. Paljaalla silmällä ei näkynyt mitään. Mutta kiikareilla ja kameralla saattoi erottaa pieniä pisteitä. Olen huono arvioimaan matkoja, mutta ainakin kilometri oli tuonne matkaa. Mitään mahdollisuutta ei päästä lähemmäksi. Jää niin heikko jo. Laskin kuusi mustaa pistettä. Ainakin yksi ruskea naaras oli. Voi siellä olla muitakin, mutta en havainnut.

Rannassa oli isoja alueita, joissa ei ollut riitettä eikä vanhaa jäätä. Siellä näin taveja ja sinisorsia. Eräässä toisessa paikassa kuikkia. Joutsenia nyt näkee aina, niitä ei muista edes mainita.

töyhtöhyyppä, kuovi, västäräkki, teeri

3 kommenttia:

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Aivan upeat havainnot. Onkohan teeret myöhässä huhuilemassa? Meillä on aina jo maaliskuussa näkynyt teeriä kukertelemassa. Nyt viikolla nähtiin ja kuultiin vasta ensinmäiset linnut.

Tillariina K. kirjoitti...

Tuon töyhtöhyypän kun vielä tälle keväälle saisi kuvattua! Hieno kuvasarja!

Anu kirjoitti...

Todella upea tuo kuovikuva! Mukava, rauhallinen värisävymaailma ja sitten siinä kaikessa kuovi kävelyllä tiellä. Se on hieno!